Valheessa elävä maailma.

Elämme vaihetta joka muistuttaa yhtäällä Rene Girardin mimeettistä teoriaa ja toisaalla modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin strukturalismia. Koko ihmiskunta on määriteltävä uudella tavalla. Niille on löytymässä yhä näkyvämmin yhteinen nimittäjäkin. Platon ja Immanule Kant eivät nyt riitä. Alkuperäiskansat ja luonto sekä moderni nykyihminen ovat löytämässä yhteisen kielenkin. Emme vain havaitse mitä sillä tarkoitamme ja puhumme toistemme ohi.

Hybridiyhteiskunta ja sen kouristelu alkaa olla ohi ja sen löydökset ihmismielen sinfoniasta avautuvat poikki- ja monitieteisinä löydöksinämme jakamatta enää ihmis- ja luonnontieteitä keinotekoisesti. Ansio tästä ei kuulu kenellekään erityisesti vaan on yhteinen havaintomme samaan aikaan ympäri maailmaa. Kukaan ei toki kiellä sosiaalisen median asemaa sen alkuunpanijana tutkijoineen.

Ratkaisijana toimi lopulta hyvinkin narratiivinen ja samalla kulttuurisen sosiaaliseen pääomaan sidottu median kriisi, houkutus hyödyntää valheita ja sepitteitä siinä missä valtaapitävät hyökkäsivät oikeusvaltion periaatteita horjuttaen. Yhtään henkilöä ei voinut osoittaa sormella osoittamatta samalla kolmella muulla itseään.

Syntyi avauksia, joissa tyypillisin oli Suomessa korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemen avaus. Käynnistettiin (oli käynnistettävä) selvitystöitä mm. tuomioistuinten riippumattomuuden edellytyksistä. Sama sokeiden pisteiden etsintä oli kohdistettava myös tiedeyhteisöihimme. Ne olivat eläneet jo vuosikymmenet yhden asian ilmiöinä innovaatioita metsästäen. Ryöstöviljely oli lopetettava.

Oikeusvaltion ja tiedeyhteisön uskottavuus vaativat nyt huoltotoimenpiteitä siinä missä vaikkapa fyysinen huoltovarmuutemmekin. Instituutiot kun ovat nyt kokonaan uudessa asennossa kuin ennen pandemiaa. Toki olivat globaalisti jo ennen pandemiaakin. Pandemia vain esitteli ne meille kovin konkreettisina ja samaan aikaan, rinnatusten.

Ne kun ovat jääneet kilpailemaan yhteiskunnan huomiotaloudesta ja varoista tavalla, joka ei ole enää terve ja uhkaa myös käsitettä demokratiastamme, oikeusvaltion ydinarvoistamme. Juuri käsite “murros” kertoo hetkestä, jolloin luisuminen poikkeukselliseen on tyypillistä. Usein sillä ymmärretään turvallista kehitystä ja luovaa innovaatiota, ummistetaan siltä silmät sokeana pisteenämme.

Uskomme sen johtavan kehitykseen, aiempaa parempaan tulevaisuuteen. Aina näin ei kuitenkaan ole. On mahdollista myös ajautua suuntaan, joka olisi aiemmin ollut moraaliltaan mahdoton ja maailmansotiamme muistellen mahdottomana pidettäväkin.

Elämme nyt tällaista taitekohtaa. Yhä usemmat sen aistivat, joku jopa analysoikin, mutta kukaan ei tohdi tarttua siihen uskottavalla tavalla käynnistäen uuden aikakauden alunkin. Puheet hybridistä olisi jo kuitenkin aika lopettaa liian helppona tapana sivuuttaa vaikeat asiamme ja niiden hoito.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts