Yöpakkashallituksesta koronahallitukseen.

  • Suomen koalitiohallitukset ovat tuttuja itsenäisyytemme ajan alkuvuosikymmeniltä. Niiden toimivuuteen ovat vaikuttaneet maan sisäiset pelurit mutta samalla myös ulkopuoliset pelaajat, joiden tukea on samalla tarvittaessa myös haettu. Myös virkamiehet ovat menneen maailman perua poliittisia ja tunsivat nämä pelin säännöt. Neuvostoliiton kadottua sen paikalle löytyi EU sekä sen ylikansalliset tavoitteet. Käytännössä jopa samojen sukujen lapset jatkoivat politiikan tekoa samoissa poliittisissa puolueiksi kutsutuissa oudoissa instituutioissammekin.
  • Tärkeintä oli että ne käyttivät suvereenia valtaa niin lakien säädössä kuin niiden tulkinnassa. Perustuslakikin ja sen tulkinta oli kyettävä pitämään näiden ohjaksissa. Samoin mediamme ja sen muutamat omistajat ymmärsivät miten kansaa tuli kasvattaa. Teksi yöpakkashallituksesta on suoraan Wikipediasta. Kukaan ei voi epäillä että kirjoittaisin omiani:
  • Fagerholmin III hallitus oli Suomen tasavallan 44. hallitus. Hallitus oli luonteeltaan koalitiohallitus.Hallitus toimi 29. elokuuta 1958 – 13. tammikuuta 1959 138 päivää.Fagerholmin III hallitus muodostettiin vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen.
  • Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi SKDL, jota ei kuitenkaan hyväksytty hallitusvastuuseen (vrt perussuomalaiset), vaan hallituksen muodosti SDP:n K.-A. Fagerholm. Neuvostoliitto ei luottanut leskisläisiin sosiaalidemokraatteihin, mutta ei toisaalta myöskään pitänyt SKDL:n hallitukseen pääsyä välttämättömänä, mikä viestitettiin eri teitä Kekkosen tietoon.
  • Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa seurasivat niin sanotut yöpakkaset, joiden vuoksi Fagerholmin III hallitus tunnetaan myös nimellä yöpakkashallitus. Kiristynyt ulkopoliittinen tilanne laukesi maalaisliiton erottua Neuvostoliiton myötävaikutuksella hallituksesta, joka sitten kaatui. Hallituksen muodostivat SDP, Maalaisliitto, Kokoomus, Suomen Kansanpuolue ja RKP.
  • Presidentti Urho Kekkonen antoi eduskuntavaalien jälkeen hallituksen muodostamistehtävän aluksi SKDL:n edustajalle, entiselle sisäministerille ja presidenttiehdokkaalle Eino Kilvelle, mutta kumpikaan sosialidemokraattinen ryhmä ei hyväksynyt Kilpeä pääministeriksi. Myös Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystö ja Neuvostoliiton sanomalehdistö ottivat kantaa hallituksen muodostamiseen suosittelemalla SKDL:n ja SDP:n opposition ottamista hallitukseen ja vastaavasti tannerilaisten sosialidemokraattien jättämistä pois.
  • Muutaman välivaiheen jälkeen eduskunnan puhemies K.-A. Fagerholm sai kokoon viiden puolueen hallituksen, joka nojasi eduskunnassa vahvaan 147 paikan enemmistöön. SDP:lla ja Kokoomuksella oli hallituksessa neljä paikkaa kummallakin, Maalaisliitolla kuusi sekä kummallakin kansanpuolueella yksi. Urho Kekkosen kerrotaan hallituksen nimittäessään sanoneen lukemaansa ministerilistaa huonoimmaksi puheeksi, jonka hän oli koskaan pitänyt, vaikka se ei ollutkaan hänen itse kirjoittamansa.
  • Hallitus ilmoitti noudattavansa tiukkaa talouspolitiikkaa, mitä helpotti se, että tällaista linjaa kannattivat sekä Kokoomus että SDP:n tannerilainen siipi. Ulkopolitiikassa julistettiin Suomen haluavan pysytellä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella ja lujittaa suhteitaan kaikkiin maihin, etenkin naapureihin.
  • Varsin pian saatiin kuitenkin havaita, ettei hallitus voinut millään keinoin saavuttaa Neuvostoliiton luottamusta (vrt EU). Neuvostolehdistöllä oli kuitenkin esitettävänään vain melko vähäpätöisiä tyytymättömyyden aiheita, mm. Suomessa julkaistuja “neuvostovastaisia” muistelmateoksia ja pilapiirroksia; rivien välistä voitiin päätellä viimeksi mainittujen osalta viitatun Helsingin Sanomien Kari Suomalaiseen.
  • Jollakin tavoin merkittävänä voitiin kylläkin pitää sitä, että Otto Ville Kuusiselta oli evätty viisumi, mikä tosin oli tapahtunut jo Kuuskosken hallituksen aikana. Yksittäisistä ministereistä eniten tyytymättömyyttä herättivät sosiaaliministeri Väinö Leskinen – joka olisi itse halunnut kauppa- ja teollisuusministerin salkun –, kulkulaitosministeri Olavi Lindblom ja kokoomuslainen maatalousministeri Niilo Kosola, jonka isä Vihtori Kosola oli kuulunut 1930-luvulla Lapuanliikkeen johtomiehiin.
  • Hallituksen ulkoministeriksi tullut Johannes Virolainen yritti vedota SDP:n puheenjohtajaan Väinö Tanneriin Leskisen jättämiseksi hallituksen ulkopuolelle, mutta Tanner torjui vetoomuksen tylysti ja korosti, että SDP:n eduskuntaryhmällä oli yksinoikeus nimetä puolueen ministerit.
  • Konkreettisena tyytymättömyyden ilmauksena Neuvostoliitto veti Helsingin-suurlähettiläänsä Viktor Lebedevin kotiin ilman protokollan edellyttämiä hyvästelykäyntejä syyskuun puolivälissä. Muutamaa viikkoa myöhemmin ilmoitettiin Lebedevin siirtyneen muihin tehtäviin eikä hänelle nimitettäisi seuraajaa Helsinkiin.
  • Lisäksi kauppaneuvottelut ja mm. Saimaan kanavan vuokrausta koskeneet neuvottelut keskeytettiin. Maalaisliiton johto alkoi pitää tilannetta kestämättömänä ja valtuutti puolueen ministerit eroamaan hallituksesta. Ulkoministeri Johannes Virolainen jätti paikkansa perusteluja esittämättä joulukuun alussa ja häntä seurasivat muut maalaisliittolaiset ministerit, minkä jälkeen Fagerholm esitti koko hallituksen eronpyynnön.
  • Entäpä jos hivenen muokkaillaan puolueita tätä aikaa vastaaviksi ja Neuvostoliitto korvataan EU:lla. Miten oman aikamme koalitiohallitus muistuttaa 1950-luvun elämää? On joku meitä ja maatamme varjostava suurempi mörkö, EU ja sen asettamat odotukset. Sellainen kansakunta lakkaa olemasta itsenäinen.
  • On itsenäisyyttä rajoittava taho, jonka hyväksymme ihan vain vanhalta muistiltamme. Mellä on oma sosiaalinen pääomamme ja muisti, joka hoitaa kyllä maailman onnellisimman maan rajat ja rahojen käytön, talouden pidon ja sosiaaliset olot, luonnonvarojen käytön ja poliittiset puolueemme.
  • Jos joku poukkoilee rivistä, se on poistettava hallituskelpoisten joukosta. Raamatun lukeminen ääneen on sekin vaarallista. Itsesensuuri on tiukka ja mediat vartioivat toisiaan ja kansakunnan kirjoittelijoitamme.
  • Opimme tämän demokratiamme jo kauan ennen kuin Fagerholm ja Kekkonen joukkoineen hoitivat maata kohti sivistysvaltiota. Suomi ja sen suljettu onomatopoeettisen oudon kielen rakenne ja muisti ovat huolehtineet kyllä lopusta medioineen. Näin syntyy omituinen, maailman onnellisin valtio, jossa muuta vaihtoehtoa ei oikein kansalaisila olekaan. Jos aikovat olla mukana niissä viroissa, jotka täytetään rakenteellisen korruption edellyttämällä tavalla. Jos ministerit vaihtuvatkin, kansliapäälliköt ja osasatopäälliköt varmasti jäävät. Lääneihin maaherrat ja kunnanjohtajat kuntiimme.
  • Aluehallinnossa jokaisella koaliition puolueella oli oltava oma virkamiehensä valvomassa kahta muuta. Lääninhallinnossa, maakuntahallinnossa ja seutukaavaliitossa. Yksi demari, yksi kokoomuslainen ja yksi keskustalainen. Sitten vain kansa alkoi unohtaa tämän ja puolueet alkoivat jäädä medioineen yksin. Lehdet eivät olleetkaan puolueen äänenkannattajia ja syntyi sosiaalinen mediamme.
  • “Tämä on erittäin vakava kysymys joka kaataisi EU:n rahoituksen”, kertoo nyt suomalainen pääministeri. Tämä ei hymyilytä häntä lainkaan, hän jatkaa pitäen näin asemansa EU:n tukemana, sillä kansaansa pelotellen. Minne katosi Neuvostoliitto ja Kekkonen? Vieläkö pelko ja isoveljen valvova silmä toimii Suomessa?
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts