Kaksi tapaa kuvata Bulevardi.

Kaksi tapaa kuvata Bulevardi

Kirjoitin joitakin vuosia Bulevardi -nimeä käyttävään ja Forssassa ylläpidettyyn sivustoon alkaen vuodesta 2008.

Alussa pyrin määrittelemään mitä minä Bulevardilla tarkoitan. Myöhemmin myös Wikipedia määritteli Bulevardin.

Jotta ero omien kirjoitusteni ja Wikipedian ylläpitämien välillä kävisi ymmärretyksi, ohessa ensin suora lainaus Wikipedian tavasta lähestyä aihettaan Bulevardi ja sen jälkeen oma tapani.

Wikipedian tapa lähestyä kohteitaan vaihtelee pituudelta, omani ovat aina likipitäen samaa luokkaa. Ne ovat esseitä ja lähestymistapa on avata ilmiötä poikkitieteisesti ja pitäytyen myös Wikipedian tavassa määritellä ilmiö sillä tarkkuudella kuin Wikipedian ylläpitäjät ja myös sen kimpussa häärivät kiusantekijät ja alan harrastajat kunkin ilmiön kohdalla viihtyvät.

Niinpä vaikka tämän päivän urheilija saa yllättäen päivittäin uusiutuvaa tekstiä olympialaisten edistyessä, kun taas vähemmän viihteelliset ja suuren yleisön ja Wikipedian ylläpitoon innostuneet urheilun ystävät suoltavat sinne tekstiä seuraamastaan urheilijasta päivittäin. Menneen maailman nobelistit unohtuvat siinä liki kokonaan puhumattakaan ilman Nobeliaan jääneet tuhannet, kymmenetuhannet urheilijoitamme monin verroin enemmän yhteiskuntaamme muuttaneet ja omaa maailmankuvaamme muuttaneet henkilöt. Tiedemiehiä tunnemme muutaman kymmenen nimeltä, jos tekisimme gallupia kadulla. Sama pätee Wikipediaankin.

Näin maailmankuvamme on viihteellinen, populistinen ja tämän päivän uutisten mukaan myös vihamielinen sosiaalisen median kohdalla ja lasten sitä käyttäessä. Mistä lapset ovat tämä käyttäytymisensä oppineet muualta kuin edelliseltä sukupolvelta, vanhemmiltaan?

Näin Wikipedia määrittelee Bulevardin:

 Bulevardi tarkoittaa puistokatua, jossa on keskimmäisenä ajoradat, joiden reunoilla on puurivi, ja reunimmaisina kevyen liikenteen väylät. Bulevardille käänteinen puistokatu on esplanadi, jossa puisto on keskimmäisenä, ajoratojen välissä.

Sana bulevardi on peräisin hollannin sanasta bolwerk, joka tarkoittaa alkujaan paaluista tehtyä vallin tukirakennelmaa[1] ja lainattiin siinä merkityksessä jo keskiajalla ranskaan muodossa boulevard.[2] Sanan merkityksen muuttuminen johtuu siitä, että aikojen kuluessa monissa kaupungeissa, erityisesti Pariisissa, on kaupunkiasutus laajentunut vanhojen kaupunginmuurien ulkopuolelle, minkä jälkeen vanhat muurit valleineen ja tukirakennelmineen on purettu ja niiden paikalle rakennettu kaupungin keskustaa kiertävien puistokatujen ketju. Pariisiissa tällaisten puistokatujen nimessä on säilynyt sana Boulevard, jota sittemmin on alettu käyttää muistakin puistokaduista. Pariisin bulevardit muodostavatkin kaupungin keskiosien ympärille kolme samankeskistä kehää. Samaan tapaan myös esimerkiksi Wienin Ringstraße sijaitsee 1800-luvulla puretun, jo kauan sitä ennen kaupungin sisään jääneen kaupunginmuurin paikalla.

Myöhemmin nimitystä bulevardi on kuitenkin alettu käyttää muistakin kuin vanhojen puolustusmuurien kohdalla sijaitsevista puistokaduista. Suomessakin muun muassa Helsingissä on Bulevardi-niminen puistokatu.

Oma lähestymistapani on Bulevardia kuvatessani oli vuonna 2010 taas hiven pidempi ja siitä pahoittelut lukijoilleni. Se että se on edellistä pidempi, ei johdu pelkästä tavastani sanoa selkokieliset asiat savolaiseen tapaan venytellen ja asian ydintä kiertäen, ”naatiskellen” ennen kuin ”laakasen”. Syy on mediassa, jota aloin käyttää. Minun oli syytä valaista lukijoitani HETI, millainen media se on minun tekstejä lukeville. Se ei VARMASTI ole suunnattu kenen tahansa luettavaksi. Lukijan kun on varattava aikaa ja pohdittava HALUAAKO hän oikeasti käyttää sitä seuraten jatkossa tuhansia esseitäni.

Yliopistossa tämä ei ollut mahdollista. Ikävät ja vaikeatkin luennot ja tenttikirjat oli luettava ja läpäistävä. Mitä vaikeampi asia, sitä enemmän oli paikalla kuulijoita. Se kun helpotti heitä. Luennolla tuli muutakin kuin vain tenttikirjan tekstit. Pyrin avaamaan sitä ja helpottamaan vaikeiden asioiden oivaltamista monitieteisenä prosessina ja myös käytäntöön tuotuna kenttätyön välineenäkin. Luentosalista ja laboratoriosta kun poistuttiin myös kenttätöihinkin.

 Osa oppilaistanikaan yliopistoissa ei varmaan aina halunnut seurata juuri minun luentojani, saati lukea kirjojani. Ellei siihen ollut pakko nöyrtyä, jotta tentit tulisi läpäistyä myös lukien muiden kuin minun kirjojani tai tyytyen Wikipedian seurantaan. Niinpä myös tämä jäljempänä tuleva teksti Bulevardista on popularisoitu kenen tahansa luettavaksi. Todella vaikeasta aiheesta poikkitieteisenä kuvauksena. Tuntematta lainkaan niitä välineitä, joita tutkijat käyttävät tieteessään.

Pahoittelen jos joku käsite ei avaudu heti. Kaiken kuvaamani tunteminen ei ole tekstin ymmärtämiseen välttämätöntä, mutta ei myöskään AINA käännettävissä omalle kielellemme. Ei kielemme ole oikein tiedekieli, mutta ei toki mahdotonkaan vaikeittenkin ilmiöitten popularisointiin. Niinpä en jätä jotain avainilmiötä kuvaamatta vain siksi että sen kuvaus on jätetty Wikipediassa, myös brittien ylläpitämässä, vähälle huomiolle.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Bulevardi

Mikä ihmeen Bulevardi?

Bulevardilla tarkoitetaan puistokatua, jossa keskimmäisenä sijaitsevat ajoradat ja reunoilla puuistutukset, laitimmaisena kevyen liikenteen väylät. Bulevardille käänteinen puistokatu on esplanadi, jossa taas puisto on keskimmäinen ja ajoratojen välissä. Käsite Bolwerk on peräisin hollannista ja tarkoitti alkujaan paalutettua vallin tukkirakennelmaa ja sieltä käsite siirtyi Ranskaan muodossa boulevard.

Bulevardin merkitys muuttui, kun metropolit alkoivat kasvaa ja kaupunkiasutus laajeni vanhojen vallien ja muurien ulkopuolelle, vanhat vallit ja muurit purettiin ja syntyi kaupungin vanhaa keskustaa kiertävät puistokatujen ketjut. Puistojen tehtävä ei ollut niinkään esteettinen, saati ekologinen, kuin estää vaikkapa toistuvia tulipaloja samalla kun kaupunkirakenteen väljyys kasvoi. Ne eivät olleet enää niin alttiita myöskään kulkutaudeille kuin aiemmin.

Pariisissa puistokatujen nimessä säilyi käsite Boulevard ja myöhemmin vanhojen puolustusmuurien kohdalla sijainneista puistokaduista alettiin käyttää tuota nimitystä ja käsite sekä kaupunkirakenteen muoto levisi innovaation diffuusion tapaan myös meille Suomeen ja Helsinkiin, Turkuun sen palon yhteydessä.

Tavallisimmin Avenue -nimiset kadut johtavat kaupungin keskustasta tai vanhimmasta osasta kohti sen laitoja, kun taas Boulevardit kiertävät vanhaa keskikaupunkia edelleen kehämäisesti, esimerkiksi Pariisissa juuri sisäkkäisinä samankeskisinä kehinä.

Tapa kuvata diffuusiota


Se on tapa jolla voi kuvata myös innovaatiota ja sen leviämistä (diffuusiota) ikään kuin tyvenen järven pintaan heitetyn kiven syntyvää aallokkoa seuraten. Usein diffuusio levisi metropolista toiseen, suuremmasta pienempään, mutta myös metropolin sisällä bulevardeja seuraillen ja pitkin poikittaisia “Avenue” -katuja.

Kun heitämme kiven pitkin järven pintaa, syntyy “leipiä”, joiden määrä voi olla suurikin, ja suurin syntyy ensimmäisenä kohdaten kasvavat muut etenevän kiven aiheuttamat pyöreät veden tyvenen pinnan rikkovat aallokot.

Ne kohtaavat helminauhassa toisensa ja yhtyvät klusteriksi. Näin diffuusio eteni vielä ennen internetin tuloa ja kukin uusi aalto oli ikään kuin uusi faktori, ulottuvuus, joka yhdisti monia yksittäisiä pienempiä samaa asiaa kuvaavia yksityiskohtia toisiinsa. Samalla syntyi tieteen käyttämä matemaattinen monimuuttujamenetelmä, faktorianalyysi, ja sen monet sovellusalueet. Käytän itse usein käsitettä ”klusteri” (cluster) tai vaikkapa klusteri taide (cluster art). Se ei johdu nimeni alkuperästä (Kloster) ja tavastamme maksaa veromme aikanaan luostarilaitokselle vaan klusterin niistä käsitteistä, jotka viittaavat ryhmien syntyyn. Taiteen ohella (kuvataiteet) tällaista tapahtuu myös musiikissa ja toki myös poikkitieteisesti mutta myös taiteisestikin. Taloudellisina ilmiön kuvaamiseen vaadittaisiin nyt kirja tai useampi ja alue- ja aikatieteissä ilmiö on nykyisin muuttunut reaaliaikaiseksi. Muutosta kutsutaan usein paradigmaiseksi, maailmankuvat muuttavaksi. Pariisissa tämä ilmiö toimii toisin kuin vaikkapa Helsingissä tai Ranskasta Suomeen saapuen. Sama pätee viruksen leviämiseen ja sen tunteminen yhden tieteen kautta on harmillisen ontuvaa. Sama pätee yhtä tai kahta kulttuuria ja sen toimintatapaa vertailtaessa sitä omaamme. Emme me Suomessakaan käyttäydy samalla tavalla kaikkialla ja syntyy kirjavuutta. Tämä pätee myös Pariisiin ja sen Bulevardeihin mutta myös Avenuen kautta matkaten maaseudulle.     

Ensimmäisenä tieto tuli takavuosina tai vuosisatoina suurimpiin keskuksiin ja viimeisenä se leikkasi pienimmät ja vaatimattomimmat eikä etäinen maaseutu välttämättä kohdannut tätä aaltoa lainkaan. Muurien suojassa se pysyi toisin kuin Avenuen kautta edeten ja leikaten Bulevardin toisensa jälkeen hevosrattailla tietoa aluksi levittäen. Se oli kaukana reaaliaikaisesta maailmasta ja kuitenkin vain noin sadan vuoden takana omasta ajastamme Suomessa.

Bulevardi entisen kaupunkimuurin kohdalla

Bouledardin nimen sääntöä ei ole Pariisissa noudatettu täysin johdonmukaisesti. Niinpä Pariisin vanhimmasta kaupungista johtaa lähes suoraan pohjoiseen monen kulkema Boulevard Sebastopol ja sen jatkeena Boulevard Strasborg ja edelleen samalta saarelta etelään Quartier latinin pääväylä Boulevard Saint-Michel.
Ne toimivat toisin kuin olemme odottaneet ja muistuttavat sellaisesta yhdyskuntarakenteesta, jossa innovaatio ei ole diffuusinen vaan usein yllättävä ja vastakkainen, jolloin kuljemme helposti eksyksissä, jos sovellamme vanhaa oppimaamme tuohon uuteen ja yllättävään, epäloogiselta vaikuttavaan. Olisi hyvinkin loogista olettaa myös auringon kiertävän maapalloa tai maapallon olevan litteän. Ranskalainen kulttuuri kuitenkin usein yllättää, on luovaa ja innovatiivista. Suomalainen kulttuuri yllättää sekin mutta harvemmin poikkeuksellisella luovuudellaan.

Sisäkkäiset kehät

Pääosa Pariisin bulevardeista kulkee kuitenkin tutulla tavallaan ja sijaiten entisen kaupunkimuurin kohdalla. Ne muodostavat kolme sisäkkäistä kehää aivan kuten veteen heitetyn kiven kehät vanhimpina ja suurimpina bulevardeina. Ne ovat ikään kuin kolme ensimmäistä faktoria ja niiden kuvattua nimeä, symbolirakennelmaa internetin sisällä nimeten ne flaneeraajiksi vaeltajiksi, pelureiksi, turisteiksi ja kulkureiksi. Olen kuvannut nämä ihmistyypit moneen kertaan aiemmin. Ne löytyvät myös yllättäen kirjallisuudestakin. Ei toki kaikki mutta osa löytyy. Kirjailija ei ole kokonaan ulkona tieteestä ja päinvastoin. Luemme toistemme tekstejäkin.

Hindut kuvaavat oman veda uskonsa ja saksalaisten, arjalaisten, alun perin sinne viemän rigveda -oppinsa mukaillen tätä ikivanhaa sisäkkäistä järjestelmää ja sen portaita. Kristinopissa tämä sisäkkäisyys tulee käsitteistä Isä, Poika ja Pyhä Henki, yhdestä ja samasta Jumalasta. Tieteessä näitä kehiä ja niiden hilamaisia rakenteita on runsaasti fysiikassa, mutta myös maantieteessä ja taloustieteessä, sijaintiteorioissa vaikkapa Christallerin, Löschin, Isardin ja Dunnin sekä von Thynenin kuvaamina. Von Thynen kuoli samana vuonna 1850 kun sukuni purjekunnan omistama suuri kirkkovene hukkui Kallaveteen juhannuspäivänä kirkolta saapuen. Se muutti kaiken liki 3000 hehtaarin alueella asuvien talonpoikien ja purjekunnan yhteisessä taloudessa, sen ylläpidossa ja tämä heijastui luonnollisesti myös ympäristöön, ei vähiten verottajaankin. Aalto alkoi levitä ikään kuin heittäen kiven tyvenen veden pintaan myrskyn laannuttua. Vielä tänään tästä kirjoittaessani, muistelmani näin aloittaen, se saa aikaan ikään kuin paniikin siellä, missä asia oli haluttu unohtaa.

Ludvig XIV ja Bastiljin aukio

Vanhimmat Pariisin suuret bulevardit rakennettiin 1670-luvulla, Ludvig XIV:n aikana tuolloin purettujen kaupunkimuurien paikalle. Ne olivat käyneen turvallisuuden takeena tarpeettomiksi ja aiheuttivat ongelmia kaupunkirakenteen kasvavassa muutoksessa, liikenteen ja talouden rasitteina, innovaation diffuusiossa osana Ludvig XIV voimistuvaa dynaamista hallintoa. Tämä liike enteili uuden ajan alkua Euroopassa.

Purettujen muurien paikalle rakennetut uusien bulevardien ketjut, joilla ei enää ollut vanhaa puolustuksellista tarkoitusta, johti suoraan kaupungin keskiosien pohjoispuolitse Place de la Concordelta Bastiljin aukiolle. Moni suomalainen on siellä vieraillut ja tänään se on kovin tyhjä sinä missä kohta myös suomalaiset aukiomme. Syykin on sama vuosisadasta toiseen, rutto ja sen leviäminen.

Bastilji

Bastilji rakennettiin 1300-luvun jälkipuoliskolla suojaksi englantilaisia vastaan ja sitä käytettiin myöhemmin valtiollisena vankilana. Siellä virui yksinvaltiaalle vastenmielisiä ihmisiä, usein toisinajattelijoita ja uutta luovia innovaattoreita, joiden ainut rikos oli joutua yksivaltiaan ja tämän suosikkien, rakastajattarien epäsuosioon.

Legendoja Bastilijin kauhuista on paljon ja niitä ruokkivat Lettre de Cache-kirjeet, jotka olivat kuninkaan valmiiksi allekirjoittamia, ja joilla annettiin ilman tuomiota vangitsemismääräyksiä vankilan komendantin mielivallan mukaan.

Myöhemmin Bastilji muuttui hyvien perheiden poikien arestihuoneeksi ja sinne joutuminen oli monelle pelkkä kunnia. Mitä korkeampi tuomittu, sitä ylellisemmin hän Bastiljissa eli. Jo aiemmin purkutuomion ja tavalliseksi tutkintovankilaksi muuttunut Bastilji tuli uudelleen historian sivuille 14. heinäkuuta Ranskan suuren vallankumouksen aikana vuonna 1789. Tuosta päivästä tuli samalla Ranskan kansallispäivä.

Vallankumouksen alku Bastiljista

Bastilijia ei koskaan puolustettu. Linnan tornitykit pysyivät vaiti vallankumouksen alkaessa, linnasta ammuttiin vain pari kertaa kiväärillä ja tykin laukaus kauas ohi ja yli mellakoivan ihmisjoukon. Legenda tornitykkien tulesta tuntikausia kohti ihmisjoukkoa olisi johtanut valtaisaan verilöylyyn ja vallankumouksen loppumiseen. Sellaista ei tiedetä tapahtuneen. Bastiljin valtauksesta tuli valankumouksen alkamisen symboli. Ihmiskunta ja sen historia on tulvillaan näitä ”symboleja”.

Muutamaa vuotta ennen Ranskan vallankumousta rakennettiin tullivalvontaa varten uusi kaupunkimuuri, Mur des Fermiers generaux, muutamaa kilometriä aiemmin purettua ulommaksi, jolloin sen sisälle jäivät uudet laitakaupungitkin. Uusi aika oli kuitenkin koittava ja muuri jäi lyhytaikaiseksi. Sen kohdalla sijaitsee Pariisin nykyinen keskiosa, jonka sisäpuolelta kiertää toinen bulevardikehä. Tämä on suomalaisille turisteille erityisen tuttua ympäristöä.

Riemukaari

Pariisin suuri Riemukaari rakennettiin 1800-luvun alussa juuri tämän muurin portiksi, jossa keskustasta länteen johtanut, jo alun perin 1600-luvulla rakennettu Avenue des Champs-Elysess kulki muurin poikki. Riemukaarta kehystävä Place Charles de Gaulle ympäröivine rakennuksineen valmistui kuitenkin vasta Napolen III:n aikana. Tämän bulevardikehän varrella sijaitsevat idässä Place de la Nation ja kaakossa Place de l’Italie.

Niinkin myöhään kuin 1840 Pariisin ympärille rakennettiin vielä uusi puolustusmuuri, Thiersin muuri. Muurin sisäpuolelle valmistui Pariisia kiertävä tie, josta käytetään yhteisnimitystä Marsalkkojen bulevardi. Muurista tuli samalla Pariisin hallinnollinen raja.

Tämän uloimman muurin porttien kohdalla on nykyisin joukko aukioita, joiden nimissä on käsite Porte (portti) sekä sen paikkakunnan nimi, mihin tämä portti ja tie johtaa. Porte d’Orleans on siis Orleansiin johtava maantie ja puretun muurin paikalla kiertää nyt 1960-luvulla rakennettu periferian bulevardi, Boulevard Peripherique. Moni on sitä varmaan ajanutkin ja kauniiksi sen havainnut. Maalta metropoliin saapuvat tulevat luonnollisesti periferiasta, olkoonkin ettei käsite saa Ranskassa samaa ikävää leimaa kuten Suomessa maaseudulle poistuessamme tai sieltä Helsinkiin palatessamme. Maaseudulla asuminen on monin paikoin maailmaa vaurauden merkki ja lordien asia. Samoin aikanaan maatalouden ja tieteen harrastus, laboratorioiden alut.

Marsalkan sauvan omistajat

Tämä metropolin sisältä porttien kautta maailmalle johtava verkosto symboloi seuraavaa intrenet -ympäristön bulevardiverkoston käyttäjien ehkä tärkeintä faktoria, kaikki edelliset (flaneeraaja, turisti, peluri, kulkuri) yhdistävää veteen syntyvää helminauhaa, ja nimeksi sille olen antanut telecity -bloggaajien, sosiaalisen median ja mediayhteiskunnan ytimen kautta syntyvän innovaatiorakenteen ydinosaajien “Porte” tai “Marsalkkojen bulevardin” -nimen, kuinka vaan.

Kyseessähän on yhteiskunnallinen ilmiö ja “ulottuvuus” ei toki henkilöiden persoonallisuutta kuvaava psykologinen prosessi saati luonnekuvaus jostakin “ryhmästä“. Aika usein näkee näinkin faktoreita tulkittavan, ja silloin havainnot ja muuttujat ovat vaihtaneet paikkaa, tulkinnat ovat vääriä. Faktorianalyysit eivät ole ryhmittelyanalyysejä, vaikka moni niitä käyttääkin usein rinnakkain, ja usein omituisella tavalla yhdistellen tai kuvaten faktorianalyysiä ikään kuin “selittävänä“ analyysinä.Sellainen se ei ole. Poikkitieteisessä työskentelyssä välineet tahtovat tulla laboratoriotietteitten sunnalta ja aineistot ihmistieteitten kerääminä. Tällöin väliin jää kuilu, jonka tulkinta jää ”ei kenellekään”. Jos osaat tulkita tätä kuilua, sinua kutsutaan neroksi tai aletaan pilkata ties mistä syystä molemmin puolin rintamalinjojen jääneenä ”uhrina”, ”syntipukkina”. Tällekin löytyy Pariisista ja Ranskasta selitys, joka on väärin aikanaan ymmärretty.

Portti periferiaan ja maalle

Myös Bulevard Peripherique sopii “nimeksi” vallan hyvin. Oleellista on, että se johtaa ulos ja sisään, vuorovaikutteisesti, kolmen kehän metropolista, hindujen veda opista ylemmäs, kuinka vaan, ja samalla kohti globaalia todellisuutta ja sellaisen faktorin tai ihmisryhmän toimesta, jollaista maaseudun tai metropolin yhdyskuntarakenne ei ennen omaa aikaamme edes voinut tunnistaa, mutta joka oli kaiken aikaa olemassa ja hyvin tyypillinen juuri Ranskalle, jossa maaseutu on arvossaan. Kun se nyt on monin paikon tulessa, sitä pidetään lopullisena katastrofina pitkin välimereistä Eurooppaa kulkien.

Sen olemassaolo on oman poliittisen kriisimme syvin olemus ja näkyy myös medioittemme kriisissä. Innovaatioprosessin globaali ja luovin ydin ei ole oikein kiinnostunut puolueistamme ja puolueemme ovat vieraantuneet juuriltaan, kadottaneet ihmiset eikä päinvastoin. Puolueet ovat ikään kuin luisuneet ihmisten alta, ihmiset ovat toki arvoiltaan pysyneet pääosin paikallaan. Meitä yhdistää yhteinen katastrofi ja etsimme sille jokainen tahollaan sekä selitystä että samaan aikaan tietä ulos onnettomuudesta.

Promillen osa ihmisistä

Tieto tästä ryhmästä, sen faktorista, syntyi vasta vaiheessa, jolloin kykenimme yhdistämään riittävän suuren määrän niin muuttujia kuin havaintoja (ihmisiä) analysoitaviksi, jolloin myös pienet bulevardit ja niiden kadut, vähäiset vuoripurot, yhdistyivät yhteen ja oli mahdollista havaita sellainen ryhmä, jossa oli mukana miljoonia ihmisiä, mutta kuitenkin vain promillen osa koko populaatiosta ja jakautuen edelleen pienempiin, Marsalkan portin kautta kulkeviin, erikoisosaamisen tai lahjakkuuden innovaatioryhmiin tai persoonallisuuksiin, joita edellä ei ole kuvattu.

Nämä eivät toimineet analyysin ja hypoteettisen rakenteen edellyttämän innovaation diffuusion säännöin, vanhaa mallia tai teoriaa noudattaen, vaan tuottivat koko ajan itse innovaatioita, operoivat aiemmin yksin ilman periferian bulevardin apua ja yhdistävää voimaa. Lisäksi heitä olin liian vähän määrällisesti faktorianalyysin tai muiden monimuuttujamenetelmien eroteltavaksi. Tarvitaan kuitenkin useampi prosentti, jotta ryhmittelyanalyysit havaitsevat ryhmän tai faktorin selitysaste nousee yli viiden prosentin. Omat aineistomme olivat aina liian pieniä ja kansallisia otoksia näiden ryhmien havainnointiin ja tutkimiseen. Oikeammin emme olleet heistä edes erityisen kiinnostuneita. Meitä kiinnostavat vain suuret ryhmät ja näiden tapa kuluttaa tai tuottaa, olla karjana vaaleissamme.

Nyt sellainen, kriittisen massan syndroomamme innovaatiopolitiikassa, ei ollut enää tarpeen ja löytyi runsaasti portti- ja solmukohtia (nodaaleja), joissa nämä tapasivat toisiaan internetin sisällä operoiden ja tavalla, josta turistit, kulkurit, pelurit ja flaneeraavat vaeltelijat, olivat täysin faktoritulkintoina ja pääkomponenttipisteiden ryhminä ulkona sekä toimivat pääsääntöisesti väärään suuntaan näiden uusien avainryhmien kanssa. Politiikan teossa tämä kriisi oli vielä syvempi kuin talouselämässä ja yrittäjyydessä, jossa innovaatiorakenteen avainryhmät jo tunnistettiin, joskaan heitä ei osattu jäljittää globaalisti, tuskin edes paikallisesti. Tämä kohta on vähän vaikeampi ja sen voi lukea uudelleenkin. Se kun selittää, miksi kirjojani luetaan Ranskassa tai Saksassa mutta ei juurikaan Suomessa. Suomessa niiden ymmärtäminen on usein liki mahdotonta. On opittu lukemaan oman maan ja heimon kuvauksia.

Bulevards des Marechaux

Marsalkan bulevardia ja sen portteja käyttävän periferian teiden haltijan kuvaaminen on yhdessä ja samassa ryhmässä mahdotonta. Vain joitakin piirteitä siitä voi hahmottaa, ja kohta nekin ovat vanhentuneita ja pois pyyhittyjä.

Innovaatioita ja sen syntyä ei voi kuvata symboliteoilla ja kuvilla tai valmiilla organisaatioilla ja tuotteilla, jotka ovat jo kulutuksessa. Ne kun vanhenevat välittömästi otettuamme ne käyttöön, ja ryhmä on jo kehitellyt omat uudet symbolinsa, josta he myös toisensa tunnistavat toimien samalla äärimmäisen yksin ja individualisteina sekä ulkona perinteisen yhteisön tai yhdyskunnan rakenteistamme. Jotkut ranskalaiset koomikot ovat tämän kuvaajina leipänsä hankkivia. Kirjailijoita sen sijaan on vähemmän eikä heitä palkita nobeleilla.

Heillä on tänään uskomattoman suuri vastuu ja taakka harteillaan, vahva moraali ja eettinen näkemys, jonka jakavat ehdottoman yksin ja sen myös sellaisena sisäistävät ja hyväksyvät vapaina kaikesta ja altruistisina ihmisinä, usein lapsina ja nuorina aikuisina.

Poikkeuksellisen lahjakas tai älykäs ihminen ei voi paeta itseään sellaisiin valheisiin, joista keskiverto ihminen selviää turistin tapaan hakien uusia elämyksiä matkoillaan tai flaneeraajan maailmassa liikkuen ja etsien omat elämyksensä marketin kaltaisesta tarjoustalosta, hiplaten siellä jopa ihmisiä, miehiä ja naisia, itselleen sopiviksi kulutustavaroiksi, viihteeksi, ihmissuhdemarkkinoiden pelikentällä aikaansa kuluttaen.

Baudelair ja flaneeraaja

Käsite fleneeraaja (flaneur) on alun perin Charles Baudelairelta (1857), joka kutsui näin Constantin Guyn katunäkymää bulevardilla maalaten sen öljyvärein “kuljeskelijan” silmin sellaisena, jossa postmodernin elämän näkökulmat paljastuvat juuri tyhjän kuljeskelun ja peruskuluttajan kautta katutasossa.

Häneltä käsite siirtyi sosiologiaan ja kulttuuriantropologiaan, ja on lähellä massaturismin tuomasta ihmistyypityksestä. Christopher Lasch (1985) otti käyttöön juuri supermarketin kuvaten näin tämän ihmisryhmän elämää, maailmankuvaa ja katkelmallisia kokemuksia vailla menneisyyttä, jonka erinomaisuutta muilla ei ole mahdollisuus kritisoida, sen enempää kuin turistin tai pelurin elämää omassa pelurin konfliktien maailmassa, tai kulkurin paetessa muistojaan bulevardiaan kiertäen.

Yhteisiä hankkeita tulee ja menee, niistä ei synny kokonaisuutta, eikä osien summa ole koskaan suurempi kuin sen osat erikseen. Flaneeraajan elämässä yhden asian ilmiöt eivät laajene, nivoudu yhteen tai kasva toinen toistaan tukien ja vahvistaen täsmälleen päinvastoin kuin telecity -ihmisten tai ”innovaattoreiden” elämässä.

Näin syntyy flaneeraajan pirstaleinen ja katkelmallinen, tarkastelukulmaltaan kapea-alainen ja pintapuolinen maailmankuva, ensimmäinen faktori ja bulevardin ensimmäinen ja vanhin kehäkatu edustaen muuria, joka on vielä olemassa, mutta piilossa ja ahdistaen ilman päihteitten antamaa hetken lohtua. Voi tämän löytää Suomestakin, etenkin pääkaupunkiseutua edes hivenen tuntien.

Ongelmana on kykenemättömyys vapautua perinteisistä elin- ja ajattelutavoista, palata samaan aikaan traditioon, jossa otettiin vastuu vapaasti ja avoimesti myös yhteisöllisyydestä, toisista ihmisistä. Tyhjä supermarket täytetään katkelmallisilla mielihyvän, kiinnostuksen ja jännityksen palasilla. Poliittinen kenttämme, sen johtavat puolueet, ovat juuri tässä kriisissä hakiessaan äänestäjänsä yhdeltä perusfaktorilta. Me tunnemme sen kyllä katsellessamme oman poliittisen nelikenttämme puolueitten paikkaa yhden nelikentän sisällä Helsinkiin matkaten.

Bench ja kuvaruutu ihminen

Bench (1979) kuvasi ensimmäisenä kuvaruutuihmisen ja alkoi lähestyä bulevardin sitä katua tai porttia, joka ohjasi ulos flaneeraajan, tyhjän vaeltajan ja market -ihmisen, turistin ja pelurin kolmelta kehältä kohti marsalkoiden bulevardia sekä samalla ulos tunkkaisesta metropolin kehien maailmasta globaaliin periferiaan, reaaliaikaiseen ja vuorovaikutteiseen prosessiin.

Syntyi viides faktori, viides aalto tyyneen veteen heitetylle kivelle, uusi uljas vesikehä, laajeten ja pysyen hengissä, kun muut jo alkoivat kadota ja talous uupua luonnonvarojen rajallisuuteen, ihmisen ahneuden mahdottomuuteen ja nihilistiseksi muuttuneeseen yltiöpragmaattiseen mielenlaatuun. Suomalainen tunnistaa tämän heti mutta vaikenee pragmaatikkona. Hän kuvittelee olevansa ainut nero tällä planeetalla.

Benchin kuvaus prosessille oli pelkkä sattuma. Siinä haettiin ihmistä, joka oli pelkistänyt elämänsä marketin tai turistin, pelurin, flaneeraajan sekä kulkurin rönsyistä ja rihkamasta sekä keskittyi vain kuvaruudun pintaan. Syntyi ensimmäinen aavistus tietokoneajan lapsista, digiaivoisista olennoista, joille oli uskomaton kyky hahmottaa ja kertoa pienpiirteisiä ilmiöitä ja asioita yhdistäen ne samalla holistiseksi kokonaisuudeksi, toisin kuin flaneeraaja, market -maailman onneton kulkuri bulevardeja kiertäen ja kehältä ulos koskaan pääsemättä.

Itselleni ilmiö oli tuttu traumaattisia elinympäristömenetyksiä kokeneiden allasevakkojen maailmasta, jotka Lapissa, Lokan ja Porttipahdan altailla, Madetkosken, Korvasen ja Rieston kylissä, Afrikassa Voltan ja Kariban järvien rannoilla, olivat menettäneet koko maailmansa, myös sen pyhät vainajien henget, maailmankuvansa, altaan alle ja elivät nyt orpoina ja ilman juuriaan, identiteettiään, sadistisen maailman hylkiöinä. Se on hyvin suomalainen tarina.

Juurettomuuden julma kosketus

Tuhannet ihmiset Voltan ja Kariban yhteydessä menehtyivät kokemukseen, moni Lokan ja Porttipahdan allaskylissä asunut ei selvinnyt pakkomuutostaan koskaan.
Ihmisen ympäristösuhde on hyvin yksityinen alue, jossa flaneeraaja kohtaa turistin tapaan elämyksensä ostosgalleriassa tai marketissa ikivanhana luontokokemuksena tai individualisti uskonnollisen elämyksensä. Kun se viedään kokonaan pois, kokemus on julma, sadistinen. Tällaista tapahtuu tänään paljon ja tahallisesti niin työpaikoilla kuin kodeissamme, yhdyskuntarakenteen muutoksissa. Näille ihmisille etätyö on kauhistuttava kokemus traumoineen. Heille elämän pakopaikka on muuttunut hetkessä pysyväksi painajaiseksi. Kerro se heille ja he uskaltavat taas hengittää.

Telecity -nuorten kohdalla jo lapsena omien merkkien tunnistaminen syventää syntyvää kuvaruutu kokemusta, vahvistaa ja monipuolistaa sitä, on turvasatama ja vapaan reflektoinnin ensimmäinen kohde. Tällä ryhmällä sosiaalinen ja fyysinen ympäristönäkemys, ikivanha geeniperimämme, on lähellä vahvaa ja monipuolista kokemusta kuvaruudun pinnasta vahvistettuna omalla identiteetillä ja poikkeuksellisen runsaalla mielikuvituksella, jota kuvaruudun tapahtumat ovat vain rikastuttaneet.

Tätä äärimmäisen vapauden tunnetta, bulevardien kehistä irtautuvaa, ohjaa vain kuvaruutu, portti pois viimeisestä marsalkkojen bulevardista ja ulos siitä vankilasta, joka turistilla on vielä kolmannen bulevardin kehällä paradoksaalina tavoiteltuna ja turvallisena “kotina” ja Bastiljina sen legendojen tapaan värittyen.

Tätä samaa ilmiötä on pyritty jäljittämään monissa vankilapakoja kuvaavissa yhteiskunnallisissa elokuvissa, mutta myös elävässä elämässä ja uskonnoissa, liki kaikissa filosofisissa rakennelmissamme ja niiden kehissä, joskus heksagonaalisissa kiderakennelmissa, fysiikassa ja Christallerin, Löschin, Isardin tai Dunnin malleissa. Googlaten karttoja, löydät sieltä maapaloon kohdalta liki pelkästään kuusikulmaisia maailmankuviamme. Maantiede tänään on poikkeuksellisen vaikea tiede.

Portit ja muurit vaihtuvat bulevardeiksi

Kuvaruutu -ihmisten kohdalla bulevardi alkaa faktoriulottuvuutena ikään kuin muurien murtumisen kautta, bulevardin syntymisestä ensin sen paikalle, jolloin lopulta lapsen äärimmäistä vapauden tunnetta ohjaa vain kuvaruutu, keskittyneen tarkkailun ilmapiiri, joissa tietokoneen näyttö tai television kuvaruutu ovat neutraaleja toisin kuin turistin, flaneeraajan ja pelurin ympäristössä, kulkurin kaiken pois sulkevassa muistossa ja ahdistuksessa.

Kun koko bulevardi rakenteena muuttuu, kehät katoavat, tämä ryhmä alkaa hakea paljon enemmän kuin vain elämyksellisiä tuotteita tai kokemuksia, ihmissuhteita. Ihmisen kehittyneestä “digiajan” kyvystä käyttää aivojaan ja fantasiaa jo lapsena syntyy fiktiivinen ja luonnollisella tavalla globaali ympäristö, sosiaalinen kenttä ja yhteisö, elämä vailla muureja. Vapaan ihmisen vapaa maailma myös sen emotionaalisena kokemuksena ja ilman päihteitä sosiaalisen kentän reflektoinnissa ja hyvän olon, onnen tunteessa. Kirjassani ”Social media economy and strategy” tämä on selitetty oikaisten ranskalaisten mystisiä selityksiä ja kirjassani ”Arctic Babylon 2011” sama ilmiö esiintyy niin ikään jo 1970-luvulla se kirjoittaen.

Innovaatioprosessissa telecity -pelkistykset johtavat pienryhmiin, joissa klusterit ovat bulevardien porteilla, faktoriakseleiden ikään kuin leikkauspisteissä muutettaessa havainnot faktoripisteiksi ja seurattaessa niiden sijoittumista rotatoiden samalla faktoriakseleita. Kuvaruudun pinnalta sen näkee tähtisikerminä solmukohtien kohdalla ja syntyen Kiinasta, Intiasta, Italiasta, Saksasta, Suomesta, Yhdysvalloista, Brasiliasta. Tänään aamulla kymmenen uutta tähteä paistoi Italiasta, tervetuloa joukkoon. Nykyisin tähdet loistavat etenkin Aasian suurimman metropolin suunnalta. Suomi ja etenkin pääkaupunkiseutumme on sekin kiitettävästi esillä.

Näissä ryhmissä omien merkkien tunnistaminen on helppoa, innovattorit ja uuden rakentajat luovat koko ajan uutta ja muuttavat sitä maailmaa, jossa flaneeraajien, turistien, pelureiden ja kulkureiden elämä bulevardeilla muuten jäisi vaille muutosta, staattiseksi. Tämä koskee sekä teknistä, taloudellista, sosiaalista että organisatorisia innovaatioita, symboleja, joita muut myöhemmin vain omaksuvat ja käyttävät, soveltavat omissa faktoreissaan, bulevardin sisäkkäisissä kehissä ja flaneeraajat viimeisenä.

Ikivanha alku ja aina sama kertomus

Näin alun perin fiktiivisinä syntynet virtuaaliset prosessit, miljoonat ideat ja innovaatiot, alkujaan fantasian tuotteet ja unelmat, muuttuvat myöhemmin myös sellaiseksi konkreettiseksi kokemukseksi, jossa vanhin ja sisinkin bulevardi saa osakseen jotain, joka on alunperin ollut vapaan reflektoinnin tuotetta ja globaali, pääsääntöisesti altruistinen tuote ja kenen tahansa käytettävissä netin ihmeellisessä maailmassa.

Sen kaupallistuminen ja muuttuminen tapahtuu nyt vain liki päinvastaisessa järjestyksessä kuin siinä maailmassa, jossa Boulevard Sebastopol, Boulevard Strasbourg ja Bulevard Saint-Michel syntyivät ja siirtyivät kohti Bastiljia, sen toista vaihetta ja ensimmäisiä Pariisin vanhoja portteja vapauteen, ja jotka vieläkin ovat löydettävissä nimillä Porte Saint Denis ja Porte Saint Martin, paikoilla, josta aikoinaan alkoivat Saint Denisiin ja Saint Martiniin johtavat vaatimattomat maantiet.

Riemukaari ja Avenue

Ennen vallankumousten alkua, ja sen koittoa odottaen, syntyivät uudet tullinvartijoiden kaupunginmuurit. Mur des Fermiers generaux, jotka sulkivat sisäänsä laitakaupungitkin ja jälleen ne purkaen, jolloin Pariisin suuri Riemukaari jäi muurin portiksi ja sen muistoksi.

Viimeisenä, edellisiäkin ulommaksi, syntyi vielä Tiesin muuri ja lopulta sen kiertävä Boulevards des Marechaux, Marsalkkojen bulevardit, sekä lopulta ne lukuisat portit (Porte) jotka johtivat myös Orleansiin vievälle maantielle ja vapauteen (Porte d’Orlaens).

Tämä viimeinen muuri purettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jäljelle jäivät vain kehämäiset bulevardit, joista viimeisenä Pariisin uloin moottoritie Boulevard Peripherique ja odottaen aikaa, jolloin sekin ohitetaan turistin, kulkurin ja flaneeraajan elää ja odottaa uutta siltä ryhmältä, joka on siihen kykenevä, ja joka kulkee viidennellä kehällä sekä lukuisilla ne läpäisevillä Avenue -nimisillä kaduilla, ohjaten elämää keskustan vanhimmista osista kohti sen laitoja ja tänään ilman kehäteiden ja sen solmukohtien teknisiä rakenteita, ellei sellaisena pidetä satelliittien ja kaapeliyhteyksiemme teknologiaa.

Lähettänyt Matti Luostarinen klo 15.25 / 7.6.2010

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts