Monesta yksi – E pluribus unum

Kuultakoon myös toista puolta – Audiatur et altera pars

Alun otsikko on Yhdysvaltain mottona tunnettu latinankielinen sananlasku ja usein monimerkityksinenkin. Sen sijaan jälkimmäinen sananlasku on yksiselitteisempi ja sopii myös tämän artikkelin alaotsikoksi.

Suomalaiset tunnetaan urheiluhulluna kansana. Itsekin seurasin suurten ikäluokkien mukana kaikkea mahdollista urheiluun liittyvää ja olin kävelevä urheilun tietosanakirja. Olen sitä vieläkin. Mikä meitä suomalaisia vaivaa?

Kerrottiin, kuinka Suomi juostiin maailmankartalle aikana, jolloin missään muualla ei juostu juuri lainkaan. Ainakaan Afrikassa kilpailumielessä. Elettiin etenkin kestävyysjuoksijoiden ja talviurheilijoittemme kulta-aikaa. Lajien kirjo oli pieni ja menestymiseen riitti yksilön oma tahto ja ponnistelu, sekä siitä saatu positiivinen palaute tuon ajan median kautta ja keskittyen kansakunnan itsetunnon nostamiseen. Puhuttiin urheilumme kulta-ajasta.

 Mitä tarkoitetaan Suomen urheilun kulta ajalla?

Suomen urheilun ”kultakautta” vietettiin itsenäistymisen jälkeen vuodesta 1918 vuoteen 1938 asti. Silloin Suomi kuului maailman huippumaihin muun muassa kestävyysjuoksussa ja painissa. Näinä aikoina Paavo Nurmi voitti Suomelle 12 mitalia olympialaisista, joista yhdeksän oli kultaisia. Toki Nurmen ohella mitalisteja oli samoilla hiilimurskaradoilla paljon muitakin. Yleisurheilu oli laji numero yksi. Sen harrastus ei vaatinut muuta kuin lenkkeilyä metsissämme ja riittävästi tuon ajan julkisuuden esittelemiä sankareitamme.

Urheilun kulta-aika ja kansakunnan oman imagon nostatus osuivat samaan aikaa. Se ei ollut tietenkään pelkkä sattuma. Suomea tehtiin tunnetuksi korviemme välissä myös vaikkapa missikisoissa ja Armi Kuusela edusti suomalaista naiskauneutta. Universumin nopeimmilla miehillä oli kiinnijuostavana maailman kauneimmat naiset. Naiset olivat miehiä nuorempia. Mutta samalla pääsääntöisesti silti kypsempiä ihmisinä.

Toki itsenäistymisen alku toi esille myös kulttuurimme ja ”Aurum potestas est”, kulta oli valtaa muuallakin kuin urheilussa. Kun oli lapsi ja nuori, suurten ikäluokkien tapa esitellä itseään ja saavutuksiaan oli ”Bellum omnium contra omnes”, kaikkien sota kaikkia vastaan.  Kerrottiin niin koulussa kuin kotona, kuinka Amar victoria curam, vaivaa vaatii voitto.

Toki meillä harrastettiin muutakin kuin urheilua. Kulttuuria rakastavat vain käyttivät samoja keinoja kuin urheilijamme. Toitotettiin kuinka, Ars longa, vita brevis, taide (taito) pitkä, elämä lyhyt, tai kuinka kuri ja järjestys, keppi sen todisti: Argumentum baculinum.

Kulta oli valtaa (Aurum potestas est) oli kyse niin fyysisestä kuin henkisestä kunnostamme ja sen hankkimisesta, ”Amat victoria curam”, vaivaa vaati voitto.

Sotien aikana nuoret miehet marssivat kohtia rajojamme tuntemattomaan ja tuntematon oli myös sotilas, jonka iisalmelainen nero, Edvin Laine, elokuvia ohjaten hautasi rämesuolle sankarina, tuntemattomana sotilaana: ”Ave Caesar, morituri te salutant! ”Ole tervehditty, keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!”

Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana elimme Suomessa agraarin Suomen suurta aikaa ja kaikkialla oli liikuntaa harrastavia suuren ikäluokan edustajia, nuoria tyttöjä ja poikia pelaamassa lentopalloa. Pelkästään oman kotitilani pelloilla ja rantahietikolla oli kaksi lentopallokenttää heitä varten. Itse taas pidin omaa urheilukenttääni ja valmensin nuorempiani siellä.

Elimme maaseudun suurta aikaa, mutta samalla kovin itseriittoisella tavalla huomaamatta, mikä maaseutua odotti nuorineen jo vuosikymmenen vaihtuessa. Niinpä 1950-luvulla syntyneiden oli kilpailtava sotavuosien aikana 1940-luvulla syntyneitten kanssa koulutuspaikoista, ensin lukiossa ja myöhemmin yliopistoissamme.

Kilpailuhenki ja sen siirtäminen koulutukseen edellytti vain suuren ikäluokan ohittamista ja varoen sen tapaa käyttäytyä palvoen yhtensä suurena massana sellaista ideologiaa, joka oli rantautunut Suomeen pääosin idästä tai juuri saapuneen uuden innovaation, television kautta myös lännestä sitä seuraten.

Se oli tuon ajan totalitaarisen maailman ihannointia, saapui se sitten Venäjältä tai Kiinasta, Maon punaisina kirjoinamme. Se oli kaikkien sotaa kaikkia vastaan: Bellum omnium contra omnes. Sitä tapasi niin Helsingissä, Turussa ja Oulussa, Tampereella, mutta maaseudullakin. Maaseudulla sen ymmärtäminen ja seuraaminen oli jopa kaupunkejamme helpompaa, ja sitä osasi varoa ja vältellä. Jengiytyminen oli ikävä ilmiö kaupungeissamme. Malla sitä kyettiin välttelemään. Individualismi säilyi ja sitä suosittiin.

Tänään me seuraamme Venäjän tapaa taantua lumivyöryn tapaan menneeseen. Armeija oli varustettava viimeisen päälle, käytettävä siihen 700 miljardia dollaria, mutta luotava tälle myös ideologinen perusta. Sodassa ei ole toki kysymys vain Ukrainasta vaan maailmanjärjestyksestä niin Venäjällä kuin lännessä se tänään kokien.

Putin joutuu hakemaan paikkansa Venäjälle rinnan Intian ja Kiinan kanssa. Se edellyttää lännelle Venäjän etupiirin tunnustamista koko entisen Neuvostoliiton alueella. Tämä saavuttaakseen Putin joutui nopeuttamaan aikatauluaan, iäkäs kun on 1950-luvun edustajana. Hän vei Venäjän kuolinkouristuksiin ja kyse on nyt vain ajasta.

Tämä lännessä tiedetään ja sitä esittelee tänään Helsingin Sanomissa (23.01.2023) tuttu sukunimi meille, professori Sergei Medvedev. Hän toistaa aiemmin kirjoittamaani, mutta nyt aiemmin perheineen Suomeen muuttaneena professorina. Suomen lisäksi hänellä on professuuri myös Prahassa Kaarlen yliopistossa. Häntä kuunnellaan ja luetaan medioissamme toisin kuin minua.

Koska hän on venäläinen. Ei mediamme ole miksikään muuttunut, eikä muutu. Vasemmalla oleva toimittaja kuuntelee edelleen ensin venäläistä Medvedeviä professorina. Siinä ei ole mitään pahaa, kunhan mies on oikea Medvedev.

Professori Medvedev toimittaa ohjelmaa radio Svobodalle, Yhdysvaltain rahoittamalle venäjänkieliselle kanavalle. Hän on tätä kautta saanut ”ulkomaisen agentin” arvonimenkin. Suomalaisille hän on tuttu sosiaalisen mediamme kautta.

Venäjän mahdollisuus toimia Moskovasta johdettuna on perua Iivana Julman ajoista. Sergei Medvedev esittelee Venäjän ja Moskovasta johdetun Neuvostoliiton kolmen imperiumin loppua. Sota on nyt väistämätön loppunäytös.

Ukrainan tragedia muutti Venäjän lopullisesti väkivallan maaksi. Ukrainan tapahtumat ovat vain jatkoa aiemmille joukkosurmille Tšetšeniassa, Syyrian Aleppossa jne. Venäjä elää menneisyydessä, kuten olemme sen aiemmin jo havainneet moneen kertaan. Ei Yhdysvallat sen kummempi ole.

Kyse on neuvostoajan nostalgiasta, taantumasta samalla.

Kirjassani ”Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi” tämä on kuvattuna vain käyttäen Hegelin ikivanhaa filosofiaa, muuttaen se tämän ajan Venäjälle, jossa teesin korvaa tietoinen valehtelu ja peittely, sen kääntöpuolena on harhaiset eskapismin muodot, kansan tapa ”kouristella”, ja synteesinä juuri haluttu putinismi. Ilmiö tunnetaan jopa lasten leikeistäkin.

Kun Putin ei kyennyt rakentamaan tulevaisuutta, hän alkoi puhua menneisyydestä ja sen palauttamisesta käyttäen nostalgisia mytomaanisia, sairaita menojaan ja panostaen armeijaan. Hänen koulutuksensa oli sekin juuri tähän sopiva.

Sergei Medvedev näkee ilmiön toisen maailmansodan jatkeena, kuinkas muuten. Myös Suomessa tämä oivalletaan Hitlerin ja Stalinin törmäyksenä ja heidän epäpyhänä sopimuksenansa, myyden Suomi salaa ennen sotiamme. Olimme vaihtorahan kaltainen väline kahden totalitaristisen järjestelmän kurimuksessa. Toinen pahoista kukistui mutta toinen jäi.

Kyse on toisen maailmansodan jatkeesta, jossa toinen paha jäi henkiin. Toinen kukistettiin, Hitler ja aikanaan hänen liitolaiset. Suomi joutui mukaan tavalla, jossa talvisodan jälkeen vaihtoehtoja ei ollut. Olimme ajopuu. Britit eivät tätä historiantukinnassaan hyväksy. Kyllä suomalaiset itse puolensa valitsivat. Lapin sota lopulta myös voitettiinkin. Kolmas sotamme.

Se mihin nyt päädytään, on vaikea ennustaa. Todennäköisintä on kuitenkin sodan pitkittyminen maailmassa, jossa on nyt liki kymmen miljardia

 ihmistä. Kuinka moni heistä on Ukrainan puolella ja Venäjää vastaan? Valtaosa ei ole tästä sodasta kuullutkaan.

Kun enemmistö Venäjällä hyväksyi sodan, se kertoo oman teoriana olleen oikeassa ja professori Medvedev pitää ilmiötä valtavana järkytyksenä itselleen. Mielestäni se ei sitä ole ymmärtäen eskapististen ilmiöiden luonteen ja Venäjän historian. Pikemminkin päinvastoin. Samaa tapaa toki muuallakin kuin Venäjällä. Jokaisessa sotaa käyvässä maassa nämä ilmiöt ovat yleisiä. Professori Medvedev hurskastelee silloin kun on siihen syytä ja mahdollisuus.  

Professori Medvedev esitti aikanaan Venäjän Arktisen alueen luovuttamista suojelualueeksi, kuten Etelämantereen kohdalla on tapahtunut. Siis samalla tavalla kuin itse käytin käsitettä ”Arctic Babylon” kolmessa eri kirjassani, pelastaaksemme yhteisesti ne miljardien ihmisten asuinalueet, jotka hukkuvat napa-alueiden sulaessa. Valta-osa asutuimmista alueista Telluksella tulisi hukkumaan. Venäjä totalitaristisena valtiona ja Putinin kaltaiset miljardöörien ylläpitämät despootit eivät niitä suojele, päinvastoin. Putin piti professorin ehdotusta hulluna. Mistä Venäjä luonnonvaransa saisi, ellei valtavan maan Siperiasta?

Professori Medvedev pitää elämää Moskovassa skitsofreenisena. Hän on sen kokenut ja kuvaa mytomanian sekä sen vastapuolena syntyvät eskapistiset liikkeet paeta ilmiötä juuri sairaana, mielipuolisena ilmiönä. Oikeammin eskapistisia liikkeitä on runsaasti liikkeellä ja myös muualla kuin Venäjällä. Toki niitä tapaa Suomessakin.

Moskova on suuri eskapistinen näytelmä komeine liikkeineen ja liiketaloineen samaan aikaan kuin vain askeleen päässä metropolista alkaa slummiutunut köyhyys. Demokratia ja media on hiljennetty, lehdistö, kulttuuri sensuroitu. Ei mitään uutta itärintamalla.

Suomi rakensi omalaatuisen sillan idän ja lännen välille. Sen Medvedev on professorina pannut merkille. Nyt Suomi siltana on vaihtunut rajalinnakkeeksi. Olisiko ollut muita vaihtoehtoja? Eivät suomalaiset ole idiootteja, saati sinisilmäisiä. Suomessa ei löydy venäläisvastaisuutta, mutta skitsofrenia on rankka tautina ja rinnakkain esiintyvä mytomania ja eskapismi on voitavat hoitaa Venäjällä, ei Suomessa tai Turkissa. Aikanaan Natsi Saksan kanssa veljeillen.

Suomessa on ollut aina tapana, että naiset menevät itseään vanhemman miehen kanssa naimisiin. Näin kautta historian. Täytyykö tämäkin selittää joko biologina tai psykologina, riittäkö että se toimii?  On toiminut jo 250 000 vuotta.

Sen voi löytää ja laskea dna:n mutaatioista. Äidiksi on voitu tulla 14-vuotiaana, ja isä on ollut yli 60-vuotias. Timo Paukku on koonnut tästä samaiseen lehteen kiinnostavan artikkelin. Desit in piscem mulier formosa superno – Kauniin naisen patsaalla on kalan pyrstö.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts