Homo Nexus – Ihmiskunnan uusi vaihe
Ut pictura poesis – Ut prosim – Runo on kuin maalaus – Kunpa olisin hyödyksi.
Elämme maailmassa, jossa teknologia, kulttuuri ja arkielämä kietoutuvat ennennäkemättömällä tavalla toisiinsa. Homo Nexus ei ole vain uusi tieteellinen käsite – se on jokapäiväinen todellisuus, joka muuttaa tapamme ajatella, toimia ja olla yhteydessä toisiimme. Tämä teos on jatkoa kirjoilleni, joissa vanha jako luonnontieteiden ja ihmistieteiden välillä murtuu lopullisesti. Algoritmit, uudet teknologiat ja tekoäly eivät ole uhkia, vaan mahdollisuus ymmärtää itseämme ja rakentaa kestävämpää tulevaisuutta.
Kirjani vuodelta 2025 käsittelee näitä käyttäytymismalleja aivan uusien olosuhteiden kontekstissa. Nämä luovat mahdollisuuksia uudenlaiselle toimijatyypille maailmassa – uudenlaiselle ihmiselle: homo nexus. Kun olen Rooman kuningas ja kieliopin yläpuolella – ”Ego sum rex Romanus et supra grammaticum.” (Sigismund). Tarvittaessa teet norsun kärpäsestä – ”Elephantem ex musca facis”. Nettihuijaukset ovat liki kymmenen biljoonan bisnes ja kasvaa myös Suomessa. Hujatuksi eivät tule toki vain ikäihmiset eikä kyse ole tyhmyydestä tai huolimattomuudesta, vaan omasta tahdostamme ja halusta. Vastaukset huijatuksi tulemiseen löytyvät yhtäällä psykologiasta ja toisaalla poikkitieteisestä yhteiskunnastamme. Emme ole oikein perillä missä elämme ja millaisin välinein ja keinoin. Homo sapiens ei ole sama kuin homo nexus. Elämme ihmiskunnan uutta vaihetta.
Homo Nexus on henkilö, joka elää verkostoissa (henkilökohtaisten, taloudellisten, informaatioon liittyvien, sosiaalisten, henkisten jne. kautta) jotka rakentavat luottamusta, antavat vastavuoroista apua, etsivät mahdollisuuksia auttaa muita menestymään. Tämä ei synny abstraktista, pyhästä altruismista, vaan siksi, että Homo Nexus on erittäin tietoinen siitä, että yhteinen menestyksemme luo uusia mahdollisuuksia, jotka muuttavat samalla hänen omaa maailmaansa parempaan suuntaan.
Näin olen kirjoittanut kirjassani, jossa pyritään tiivistämään lukuisten kirjojeni teksti muutamaan riviin se tiivistäen ja samalla tehdään vääryyttä niille kirjoille, jotka avaavat tätä monikulttuurista ja aikojen kuluessa syntynyttä poikkitieteistä sinfoniaa tai kuvataidetta algoritmien kautta välitettäväksi robotiikalle ja tekoälyn käyttöönkin.
Lyhyestä virsi kaunis ja kunpa olisin samalla hyödyksikin – ”Ut prosim”. Saman aikaan, kun odotan postista kirjaani ”Homo Nexus” ja sen ensimmäistä osaa koskien ”eksponentiaalista ihmistä ja luovuuden renessanssia” sekä myöhemmin laajentaen sen tieteeseen ja kulttuuriin sekä filosofiseen, poikkitieteiseen ja kuvataiteelliseen käsittelyyn. Siis sellaisen ihmisen joka tempaisee taivaalta salaman ja tyranneilta valtikan. – ”Eribuit caelo fulmen sceptrumque tyrannis” (d’Alembert). Samaan aikaan elän puutteessa kuollakseni rikkaana – ”Ut locuples moriaris egentis vivere fata (Juvenalis). Tiedän ilman Plautuksen oppejakin, kuinka mikään ei ihmisten kohdalla ole ikuista – ”Ut sunt humana, nihil est perpetuum.”
Päivä, jolloin kirjapakettini Saksasta painettuna saapuu, on sopivasti Runebergin päivä 5.2.2025. Päivä edeltää samalla saamelaisten kansallispäivää, jolla silläkin on merkitys henkilölle, joka on nuoruudessaan kiertänyt Lapin jokilaaksoja ja haastatellen heitä kirjoittaen samalla ensimmäisen väitöskirjansakin spatiaalisesta identiteetistä, juuristamme, sekä niiden kokemista kolhuista suurten ympäristömuutosten yhteydessä ”Spatial identity in the face of environmental changes”.
Samaan aikaan pidin yllä Kalevan kirjapainon (maakuntalehti) avustamana Oulussa ”Lapin tutkimuksia” julkaisusarjaani niin kauan, kunnes joet saatiin suojeluun, kosket niiden mukana ja Lappi sai lopulta sekin yliopistonsa juristeineen sekä Suomi ympäristöministeriön poliitikkoineen ja virkamiehineen. Kaiken tämän eteen tehtiin taustalla työtä. Ei vain Lapissa vaan myös Helsingissä sekä EU:n pääkaupungissa. Kuten on tänäänkin tapana. ” Ut most est.”
Levitunturia ei hukutettu tekoaltaaseen saareksi, vaan se sai tehtäväkseen kantaa vastuun pohjoisen
matkailun yhtenä tärkeimmistä kehitettävistä, koskien etenkin matkailua ja laskettelua. Tapaa levätä ja virkistyä siellä, missä revontulet valaisevat tuntureitten rinteet. Yrittäjien löytäminen muualtakin kuin Lapista oli sekin osana tuon aikakauden poikkitieteistä ohjelmaani 1980-luvulla.
Samoin entisen Rovaniemen maalaiskunnan kaavoittaminen ja suunnittelukartastojen laadinta kotikaupunkini Iisalmen rinnalla, liittäminen maalaiskunnat osaksi Rovaniemen ja Iisalmen kaupunkia. Minä kun olen se joka olen – ”Ego sum qui sum”. (Raamattu, 2 Moos. 3:14).
Myöhemmin palasin juurilleni Iisalmeen ja Ylä-Savoon oppilaitteni kanssa käytyämme ensin tutkimassa ja kaavoittamassa Raahen kaupungin ongelmiin tutustuen, paneutuen osana Rautaruukin valtavaa muuttoliikettä maaseudulta Rautaruukin takapihaksi muuttuneessa taajamassa. Apuna minulla olivat omat oppilaani ja tietokone, tekoäly ja robotiikka. Sekä kokemukset, joita haettiin matkaten läpi Euroopan ja Aasian sekä Silkkitietä kuvaten ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Yhdysvallat ja sen tiedepuistot olivat kuitenkin tärkein tiedon lähde yhdessä Japanin vanhojen keiretsujen kanssa. Kiina ja Etelä-Amerikka, Brasilia agropoliksineen, olivat kuitenkin töistäni aidosti kiinnostuneimpia. Kuten näyttää olevan tänäänkin. – ”Ut videtur”. Eilinen on jo unohtunut. Kuten tuulenhenkäys, siten katoaa mainen kunnia. – Ut flatus venti sic transit gloria mundi.”
Paluu synnyinseuduilleni Ylä-Savoon sujui sekin ilman ongelmia ja Sonkajärvelle perustettu ”Ylä-
Savon Instituutti” sai jatkaa oppilaitteni kanssa käynnistämäämme suunnittelutyön toteutusta verkostoineen. Verkostotalous ja klusterit olivat toki tuttuja jo tuolloin varhain 1970-luvulla ja
seuraava vuosikymmen niiden kulta-aikaa. Sukumme media Savonlinnassa vaihtui Itä-Savossa ensimmäisenä Suomessa digiaikaan sekin. Oma työni jatkui agropolisten ja agronetin parissa ideoiden samalla sekä agronetin että internetin kautta globaaleja mallejamme. Kuten moni tietää ja aiemmin mainittiin. – ”Ut ante dictum.” Olla, ei näyttää – ”Esse, non vider” (Sallustius). Fredrik Suuren tunnuslause (Katso lähteet).
Niinpä myös ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka toisen väitöskirjani aiheina levisivät näin ensin maaseudulle ja sen luonnonvarojen harkittuun käyttöön. Käsite ”Nexus” oli sekin jo tuttu,
mutta ei vielä kirjoinani maailmalla. Se jäi odottamaan toista väitöskirjaani ja poikkitieteistä
tapaa yhdistää muuttuva tieteemme niin kulttuurisena kuin filosofisena haasteenamme.
”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Ecological Clusters and Innovation Policy”. Laajensin työtä myöhemmin vuonna 2024: ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa taknologiaa”. Lisäys väitöskirjaani vuodelta 2006 oli yli sadan sivun verran: Pienistä siemenistä ovat suuretkin asiat syntyisin: ”Ex minimis seminibus nascuntur ingentia” (Seneca). Tuona vuonna syntyi kaikkiaan kahdeksan kirjaa (ks. lähteet). Siis sama määrä kuin myös vuonna 2025.
On järkevämpää jatkaa jo käynnistettyjä töitä kuin aloittaa kokonaan alusta etenkin kun kyseessä ovat poikkitieteiset julkaisut. Niin myös nyt tämänkin kirjan kohdalla. Näin voidaan välttää ihmismielen impulsiivisuus. Ihminen kun on helposti huijattava laumaeläin, joka seuraa johtajaa. Tunne jyrää järjen.
Huijauksen uhriksi joutuvat eivät ole toki hölmöjä hekään. Huijauksen kohteeksi eivät toki joudu vanhukset tai teknologiaa tuntemattomat vaan lähinnä impulsiiviset ihmiset, uusista asioista kiinnostuvat ja samalla elämyshakuiset. Toki myös ”rikollinen mieli” lisää riskiä.Siis narsismi, antisosiaalisuus, empatiakyvyttömyys, manipulatiivinen persoonallisuus. Tunne jyrää siinä järjen. Ihmisen kyky torjua huijaus voi horjua tilapäisesti. Murheen laaksossa kulkien ja valoa hakien.
Tässä tarkoituksessa mahdollisuus paneutua kirjoitustyöhön opetustyöstä ja sen rahoituksen hankinnasta, sekä jatkuvasta liki turhasta reissaamisesta ympäri globaalia maailmaa, helpotti omaa
työtäni ratkaisevalla tavalla. Oli kiire ja sitä ruokki äärimmäinen vaara – ”Ultimum periculi”.
Liki puolensataa maantieteen pääaineopiskelijaa suunnittelumaantieteessä oli rankka hoidettava olemattomalle opettajajoukolle sekä rahoituksella, joka oli itse hankittava. Oli rauhoitettava omaa työtään tutkijana hankkiutuen töihin maaseudulle Jokioisiin, jonne MTT ja nykyinen Luke oli aikanaan hajasijoitettu pääkaupunkiseudulta.
Näin tarjoutui tilaisuus vähentää opettajan työtään ja lisätä sitä poikkitieteisenä tutkijana vaihtaen myös yliopistoa pohjoisesta etelään Oulusta, Turun ja Helsingin suuntiin, sekä sinne myös uudemman kerran tiedekuntaa vaihtaen ja samalla taas uudelleen väitellenkin. Ei kuitenkaan maa- ja metsätieteellisessä, jonka opit eivät poikenneet toki mitenkään laboratorioineen aiemmista opinnoistani työpaikallani Jokioisissa Hämeessä (MTT/Luke). (Ks. Agronomiliiton matrikkeli 2001).
Sen sijaan valtio- ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opit välineineen oli syytä jalostaa aina väitöskirjaan saakka nekin ja siirtää samalla poikkitieteisenä tutkimuskeskusten käyttöön rinnan luonnontieteitten ja teknologian kanssa. Tässä ei voinut olla enää ylenpalttisen uskollinen yhdelle tiedekunnalle tai yliopistolle. – ”Uberrima fides”. Oikeammin poikkitieteisyys ja teknologia algoritmeineen oli viimein toivomme. – Ultimum spes.”
Ero ihmistieteiden ja luonnontieteiden välillä on merkittävä ja sitä yhdistää nykyisin uusin
teknologiamme sekä sen lisääntyvä käyttö. Historian painolasti, tieteitten välinen suuri sota, ”Big
Science War”, ei omaa työskentelyäni millään tavalla ainakaan helpottanut. Suomi ja suomalaiset tutkijat olivat tässä merkityksessä ja vihan pidossa kapinoiden vielä muuta maailmaa pari
vuosikymmentä jäljessä opettajineen.
Niinpä olinkin ensimmäinen ”ei agronomi” tohtori MTT (Luke) tutkijoitten joukossa ja luonnontieteissä väittely ihmistieteitten rinnalla ei sitä mitenkään helpottanut. Vaatimus, jonka etenkin uusi teknologia algoritmeineen oli heittänyt myös ihmistieteitten suuntaan, oli rankka paikka hyväksyä ja opiskella samalla myös filosofian ja tieteen vaatimukset sen juurille tätä kautta palaten, mutta samalla viimeisimmät välineet myös tekoälyineen oppien. Samaan aikaan suuri tieteitten sota oli siirtynyt myös Suomeen, taivaan mitalla ”Toto caeol”, kaikin voimin ”Tottis viribus” ja siirtyen nyt vihaan, pyhään vihanpitoon. – ”Transit in iram”. Sille haettiin edes hetkeksi Jumalan aselepoa. – ”Treuga Dei”.
Käsite ”Homo Nexus” sisälsi juuri tämän vihatun poikkitieteisen vaatimuksen ja oli siten
suomalaisessa käytössä ensimmäisenä esillä juuri pohtiessamme jokiemme käyttöä ja sen
tutkimuksen poikkitieteisiä sovelluksiamme. Toki samalla myös muissa luonnonvaroissamme. Kun suomalaista ”jokitutkimusta” vertaili vetämäänsä eurooppalaiseen tutkimukseen ”European river network” ja myöhemmin kiinalaiseen ”Sustainable developmen China” (ks lähteet) Tiedelehden (2025/12) syöpäbiologian professori Jukka Westermarckin ”toisinnäkijän” artikkeli otsikolla ”Tiede on Suomessa retuperällä” on monella tapaa perusteltu.
Kyse on etenkin rahoitusmallista mutta myös useampaan yliopistoon professorin pätevyyden ja kaksi väitöskirjaa tehneen kokemuksena ja vertaillen suomalaisen tiedeyliopiston ja samalla tutkimuslaitosten työtä (Luke) ja työskentelyä maailmalla, suomalainen yliopisto tai oikeammin korkekoulujärjestelmä on todellakin retuperällä. Panostetaan liikaa tutkintojen määrään ja aivan liian vähän tutkintojen laatuun ja sisältöön. Ei näin aina ole ollut.
Muutos on tapahtunut tavalla, joka on hiipinyt vuosikymmenten saatossa ja Westermarck on perusteluissaan ikävä kyllä oikeassa. Nuorempana korkekouluneuvostossa toimineena tämän muutoksen seuraaminen oli mahdollista rinnan kansainvälisen työskentelyn kanssa ja tutkimuslaitosta siinä hyödyntäen ja vertaillen yliopistotutkijoihin. Tosin pelkillä viitausten määrällä arvioiden tutkimuksen laatu ja taso ei sellaisenaan vielä avaudu. Ammattitutkija joutuu työskentelemään tavalla, jossa työ ei ”vuoda” ulkopuolelle sen tilaajan motiiveista. Tosin nyt tutkimusten määrä näyttää korvaavan niiden laadun yliopistoissamme.
Kehitys kehnompaan suuntaan alkoi Suomessa rinnan rahoituksen niukkuuden myötä ja noin 15 vuotta takaperin. Elettiin vuotta 2010, jolloin olin kirjoittanut toisen väitöskirjani (2006) muun työn ohella ja myöhemmin 2024 laajentanut sen noin sadalla sivulla eläkevuosinani. Kokeneena tutkijana ja korkekouluneuvostossa toimineena sekä kansainvälisiä ohjelmia vetäneenä suomalainen ongelma oli nähtävissä sekä etäältä että poikkitieteisesti sisältä sitä seuraten ja samalla väitöskirjansa ohjaustyötä analysoidenkin.
Kyse oli lähinnä rahoituksesta ja jos kykenit itse työsi rahoittamaan, ongelma oli sillä korjattu. Sama koski omiin oppilaisiinikin ja näiden työskentelyn rahoitusta tutkimusohjelmissamme. Rahoitus ja samalla työn motivointi (ambitio) on tutkijan työn avaimia siinä missä minkä tahansa työn kohdalla. Tiiminä työskennellen kyse on myös opettajan (professori) osaamisesta. Leipäpapin maininta koskettaa arkaa haavaa ”Tangere ulcus” ja usein edessä on suurten riitojen sovittaminen ”Tantas componere lites”. Kovin äänetön yksimielisyys ”Tacitus concensus” tuo esille ikivanhan totuuden ”Tace lingua, dabo panem (Petronius)”, vaikene kieli, niin saat leipää!
Home Nexus rantautui Suomeen odotetulla tavalla juuri luonnonvarojemme ja vesistöjemme kautta purjehtien vastavirtaan Kemijokea ja Ounasjokea, Iijokea ylävirtaan. Se näkyy myös sen suomalaisessa määrittelyssä ja siitä on syytä olla ylpeä. Ilmiö levisi samoja reittejä kuin vuosisadat aiemmin tervaporvareitten ja purjekuntiemme tuomana sisämaasta kohti jokivarsien koskia ja päätyen lopulta meanderoivaan suistoon ja sen hedelmällisiin viljelymaihinkin pesänsä tehden. Se juuttui ja juurtui siihen – ”Totumu in eo est.” Niin suuri vaiva, ”Tantae molis erat (Vergilius) ja samalla suurten riitojen sovittaminen, ”Tantas componere lites.”
Se että pääkaupunkiseutu ja samalla pienehköt maakuntakeskukset, sijaitsivat juuri siellä, jokideltan hedelmällisellä altaalla, oli luonnollinen ilmiö ei vain mereisen sijaintinsa seurauksena, vaan myös ruokamme tuottajina. Me liikuimme jokivesistöjä käyttäen ja tuotimme jopa sähkömme koskia
hyödyntäen ja altaita rakennelleen, ihmisten kodit hukuttaen kyläkunnittain.
Näistä alueista taisteltiin ja osa siirtyi vihaan. – ”Transit in iram”. Ihmisellä on luontainen tarve kuvitella, että hän tekee päätöksiä loogisesti ja rationaalisesti, vaikka suurinta osaa meistä ohjaavat pääasiassa tunteet. Tunteet ovat syvin olemuksemme ja identiteettimme. Lisäksi toisto tekee todeksi ja Donald Trump valehteli Washigton Posti mukaan ensimmäisellä virkakaudellaan noin 30 000 kertaa. Saman asian toisto riittävän usein muuttaa pähkähullunkin ”totuuden” toiseksi. Eristämisessä sairaatkin asiat alkavat vaikuttaa todellisilta. Maaseututukijana ja ahdinkoon joutuneiden ”allaspeikkojen” sekä sodasta kotiutettujen haastattelussa ja myöhemmin opettajana, poikkitieteisenä tutkijana törmään siihen miten toisto tekee todeksi.
Kirjoittamaton kirja No LXVII
Homo Nexus – Ihmiskunnan uusi vaihe
Ut pictura poesis – Ut prosim – Runo on kuin maalaus – Kunpa olisin hyödyksi.
Elämme maailmassa, jossa teknologia, kulttuuri ja arkielämä kietoutuvat ennennäkemättömällä tavalla toisiinsa. Homo Nexus ei ole vain uusi tieteellinen käsite – se on jokapäiväinen todellisuus, joka muuttaa tapamme ajatella, toimia ja olla yhteydessä toisiimme. Tämä teos on jatkoa kirjoilleni, joissa vanha jako luonnontieteiden ja ihmistieteiden välillä murtuu lopullisesti. Algoritmit, uudet teknologiat ja tekoäly eivät ole uhkia, vaan mahdollisuus ymmärtää itseämme ja rakentaa kestävämpää tulevaisuutta.
Kirjani vuodelta 2025 käsittelee näitä käyttäytymismalleja aivan uusien olosuhteiden kontekstissa. Nämä luovat mahdollisuuksia uudenlaiselle toimijatyypille maailmassa – uudenlaiselle ihmiselle: homo nexus. Kun olen Rooman kuningas ja kieliopin yläpuolella – ”Ego sum rex Romanus et supra grammaticum.” (Sigismund). Tarvittaessa teet norsun kärpäsestä – ”Elephantem ex musca facis”. Nettihuijaukset ovat liki kymmenen biljoonan bisnes ja kasvaa myös Suomessa. Hujatuksi eivät tule toki vain ikäihmiset eikä kyse ole tyhmyydestä tai huolimattomuudesta, vaan omasta tahdostamme ja halusta. Vastaukset huijatuksi tulemiseen löytyvät yhtäällä psykologiasta ja toisaalla poikkitieteisestä yhteiskunnastamme. Emme ole oikein perillä missä elämme ja millaisin välinein ja keinoin. Homo sapiens ei ole sama kuin homo nexus. Elämme ihmiskunnan uutta vaihetta.
Homo Nexus on henkilö, joka elää verkostoissa (henkilökohtaisten, taloudellisten, informaatioon liittyvien, sosiaalisten, henkisten jne. kautta) jotka rakentavat luottamusta, antavat vastavuoroista apua, etsivät mahdollisuuksia auttaa muita menestymään. Tämä ei synny abstraktista, pyhästä altruismista, vaan siksi, että Homo Nexus on erittäin tietoinen siitä, että yhteinen menestyksemme luo uusia mahdollisuuksia, jotka muuttavat samalla hänen omaa maailmaansa parempaan suuntaan.
Näin olen kirjoittanut kirjassani, jossa pyritään tiivistämään lukuisten kirjojeni teksti muutamaan riviin se tiivistäen ja samalla tehdään vääryyttä niille kirjoille, jotka avaavat tätä monikulttuurista ja aikojen kuluessa syntynyttä poikkitieteistä sinfoniaa tai kuvataidetta algoritmien kautta välitettäväksi robotiikalle ja tekoälyn käyttöönkin.
Lyhyestä virsi kaunis ja kunpa olisin samalla hyödyksikin – ”Ut prosim”. Saman aikaan, kun odotan postista kirjaani ”Homo Nexus” ja sen ensimmäistä osaa koskien ”eksponentiaalista ihmistä ja luovuuden renessanssia” sekä myöhemmin laajentaen sen tieteeseen ja kulttuuriin sekä filosofiseen, poikkitieteiseen ja kuvataiteelliseen käsittelyyn. Siis sellaisen ihmisen joka tempaisee taivaalta salaman ja tyranneilta valtikan. – ”Eribuit caelo fulmen sceptrumque tyrannis” (d’Alembert). Samaan aikaan elän puutteessa kuollakseni rikkaana – ”Ut locuples moriaris egentis vivere fata (Juvenalis). Tiedän ilman Plautuksen oppejakin, kuinka mikään ei ihmisten kohdalla ole ikuista – ”Ut sunt humana, nihil est perpetuum.”
Päivä, jolloin kirjapakettini Saksasta painettuna saapuu, on sopivasti Runebergin päivä 5.2.2025. Päivä edeltää samalla saamelaisten kansallispäivää, jolla silläkin on merkitys henkilölle, joka on nuoruudessaan kiertänyt Lapin jokilaaksoja ja haastatellen heitä kirjoittaen samalla ensimmäisen väitöskirjansakin spatiaalisesta identiteetistä, juuristamme, sekä niiden kokemista kolhuista suurten ympäristömuutosten yhteydessä ”Spatial identity in the face of environmental changes”.
Samaan aikaan pidin yllä Kalevan kirjapainon (maakuntalehti) avustamana Oulussa ”Lapin tutkimuksia” julkaisusarjaani niin kauan, kunnes joet saatiin suojeluun, kosket niiden mukana ja Lappi sai lopulta sekin yliopistonsa juristeineen sekä Suomi ympäristöministeriön poliitikkoineen ja virkamiehineen. Kaiken tämän eteen tehtiin taustalla työtä. Ei vain Lapissa vaan myös Helsingissä sekä EU:n pääkaupungissa. Kuten on tänäänkin tapana. ” Ut most est.”
Levitunturia ei hukutettu tekoaltaaseen saareksi, vaan se sai tehtäväkseen kantaa vastuun pohjoisen
matkailun yhtenä tärkeimmistä kehitettävistä, koskien etenkin matkailua ja laskettelua. Tapaa levätä ja virkistyä siellä, missä revontulet valaisevat tuntureitten rinteet. Yrittäjien löytäminen muualtakin kuin Lapista oli sekin osana tuon aikakauden poikkitieteistä ohjelmaani 1980-luvulla.
Samoin entisen Rovaniemen maalaiskunnan kaavoittaminen ja suunnittelukartastojen laadinta kotikaupunkini Iisalmen rinnalla, liittäminen maalaiskunnat osaksi Rovaniemen ja Iisalmen kaupunkia. Minä kun olen se joka olen – ”Ego sum qui sum”. (Raamattu, 2 Moos. 3:14).
Myöhemmin palasin juurilleni Iisalmeen ja Ylä-Savoon oppilaitteni kanssa käytyämme ensin tutkimassa ja kaavoittamassa Raahen kaupungin ongelmiin tutustuen, paneutuen osana Rautaruukin valtavaa muuttoliikettä maaseudulta Rautaruukin takapihaksi muuttuneessa taajamassa. Apuna minulla olivat omat oppilaani ja tietokone, tekoäly ja robotiikka. Sekä kokemukset, joita haettiin matkaten läpi Euroopan ja Aasian sekä Silkkitietä kuvaten ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Yhdysvallat ja sen tiedepuistot olivat kuitenkin tärkein tiedon lähde yhdessä Japanin vanhojen keiretsujen kanssa. Kiina ja Etelä-Amerikka, Brasilia agropoliksineen, olivat kuitenkin töistäni aidosti kiinnostuneimpia. Kuten näyttää olevan tänäänkin. – ”Ut videtur”. Eilinen on jo unohtunut. Kuten tuulenhenkäys, siten katoaa mainen kunnia. – Ut flatus venti sic transit gloria mundi.”
Paluu synnyinseuduilleni Ylä-Savoon sujui sekin ilman ongelmia ja Sonkajärvelle perustettu ”Ylä-
Savon Instituutti” sai jatkaa oppilaitteni kanssa käynnistämäämme suunnittelutyön toteutusta verkostoineen. Verkostotalous ja klusterit olivat toki tuttuja jo tuolloin varhain 1970-luvulla ja
seuraava vuosikymmen niiden kulta-aikaa. Sukumme media Savonlinnassa vaihtui Itä-Savossa ensimmäisenä Suomessa digiaikaan sekin. Oma työni jatkui agropolisten ja agronetin parissa ideoiden samalla sekä agronetin että internetin kautta globaaleja mallejamme. Kuten moni tietää ja aiemmin mainittiin. – ”Ut ante dictum.” Olla, ei näyttää – ”Esse, non vider” (Sallustius). Fredrik Suuren tunnuslause (Katso lähteet).
Niinpä myös ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka toisen väitöskirjani aiheina levisivät näin ensin maaseudulle ja sen luonnonvarojen harkittuun käyttöön. Käsite ”Nexus” oli sekin jo tuttu,
mutta ei vielä kirjoinani maailmalla. Se jäi odottamaan toista väitöskirjaani ja poikkitieteistä
tapaa yhdistää muuttuva tieteemme niin kulttuurisena kuin filosofisena haasteenamme.
”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Ecological Clusters and Innovation Policy”. Laajensin työtä myöhemmin vuonna 2024: ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa taknologiaa”. Lisäys väitöskirjaani vuodelta 2006 oli yli sadan sivun verran: Pienistä siemenistä ovat suuretkin asiat syntyisin: ”Ex minimis seminibus nascuntur ingentia” (Seneca). Tuona vuonna syntyi kaikkiaan kahdeksan kirjaa (ks. lähteet). Siis sama määrä kuin myös vuonna 2025.
On järkevämpää jatkaa jo käynnistettyjä töitä kuin aloittaa kokonaan alusta etenkin kun kyseessä ovat poikkitieteiset julkaisut. Niin myös nyt tämänkin kirjan kohdalla. Näin voidaan välttää ihmismielen impulsiivisuus. Ihminen kun on helposti huijattava laumaeläin, joka seuraa johtajaa. Tunne jyrää järjen.
Huijauksen uhriksi joutuvat eivät ole toki hölmöjä hekään. Huijauksen kohteeksi eivät toki joudu vanhukset tai teknologiaa tuntemattomat vaan lähinnä impulsiiviset ihmiset, uusista asioista kiinnostuvat ja samalla elämyshakuiset. Toki myös ”rikollinen mieli” lisää riskiä.Siis narsismi, antisosiaalisuus, empatiakyvyttömyys, manipulatiivinen persoonallisuus. Tunne jyrää siinä järjen. Ihmisen kyky torjua huijaus voi horjua tilapäisesti. Murheen laaksossa kulkien ja valoa hakien.
Tässä tarkoituksessa mahdollisuus paneutua kirjoitustyöhön opetustyöstä ja sen rahoituksen hankinnasta, sekä jatkuvasta liki turhasta reissaamisesta ympäri globaalia maailmaa, helpotti omaa
työtäni ratkaisevalla tavalla. Oli kiire ja sitä ruokki äärimmäinen vaara – ”Ultimum periculi”.
Liki puolensataa maantieteen pääaineopiskelijaa suunnittelumaantieteessä oli rankka hoidettava olemattomalle opettajajoukolle sekä rahoituksella, joka oli itse hankittava. Oli rauhoitettava omaa työtään tutkijana hankkiutuen töihin maaseudulle Jokioisiin, jonne MTT ja nykyinen Luke oli aikanaan hajasijoitettu pääkaupunkiseudulta.
Näin tarjoutui tilaisuus vähentää opettajan työtään ja lisätä sitä poikkitieteisenä tutkijana vaihtaen myös yliopistoa pohjoisesta etelään Oulusta, Turun ja Helsingin suuntiin, sekä sinne myös uudemman kerran tiedekuntaa vaihtaen ja samalla taas uudelleen väitellenkin. Ei kuitenkaan maa- ja metsätieteellisessä, jonka opit eivät poikenneet toki mitenkään laboratorioineen aiemmista opinnoistani työpaikallani Jokioisissa Hämeessä (MTT/Luke). (Ks. Agronomiliiton matrikkeli 2001).
Sen sijaan valtio- ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opit välineineen oli syytä jalostaa aina väitöskirjaan saakka nekin ja siirtää samalla poikkitieteisenä tutkimuskeskusten käyttöön rinnan luonnontieteitten ja teknologian kanssa. Tässä ei voinut olla enää ylenpalttisen uskollinen yhdelle tiedekunnalle tai yliopistolle. – ”Uberrima fides”. Oikeammin poikkitieteisyys ja teknologia algoritmeineen oli viimein toivomme. – Ultimum spes.”
Ero ihmistieteiden ja luonnontieteiden välillä on merkittävä ja sitä yhdistää nykyisin uusin
teknologiamme sekä sen lisääntyvä käyttö. Historian painolasti, tieteitten välinen suuri sota, ”Big
Science War”, ei omaa työskentelyäni millään tavalla ainakaan helpottanut. Suomi ja suomalaiset tutkijat olivat tässä merkityksessä ja vihan pidossa kapinoiden vielä muuta maailmaa pari
vuosikymmentä jäljessä opettajineen.
Niinpä olinkin ensimmäinen ”ei agronomi” tohtori MTT (Luke) tutkijoitten joukossa ja luonnontieteissä väittely ihmistieteitten rinnalla ei sitä mitenkään helpottanut. Vaatimus, jonka etenkin uusi teknologia algoritmeineen oli heittänyt myös ihmistieteitten suuntaan, oli rankka paikka hyväksyä ja opiskella samalla myös filosofian ja tieteen vaatimukset sen juurille tätä kautta palaten, mutta samalla viimeisimmät välineet myös tekoälyineen oppien. Samaan aikaan suuri tieteitten sota oli siirtynyt myös Suomeen, taivaan mitalla ”Toto caeol”, kaikin voimin ”Tottis viribus” ja siirtyen nyt vihaan, pyhään vihanpitoon. – ”Transit in iram”. Sille haettiin edes hetkeksi Jumalan aselepoa. – ”Treuga Dei”.
Käsite ”Homo Nexus” sisälsi juuri tämän vihatun poikkitieteisen vaatimuksen ja oli siten
suomalaisessa käytössä ensimmäisenä esillä juuri pohtiessamme jokiemme käyttöä ja sen
tutkimuksen poikkitieteisiä sovelluksiamme. Toki samalla myös muissa luonnonvaroissamme. Kun suomalaista ”jokitutkimusta” vertaili vetämäänsä eurooppalaiseen tutkimukseen ”European river network” ja myöhemmin kiinalaiseen ”Sustainable developmen China” (ks lähteet) Tiedelehden (2025/12) syöpäbiologian professori Jukka Westermarckin ”toisinnäkijän” artikkeli otsikolla ”Tiede on Suomessa retuperällä” on monella tapaa perusteltu.
Kyse on etenkin rahoitusmallista mutta myös useampaan yliopistoon professorin pätevyyden ja kaksi väitöskirjaa tehneen kokemuksena ja vertaillen suomalaisen tiedeyliopiston ja samalla tutkimuslaitosten työtä (Luke) ja työskentelyä maailmalla, suomalainen yliopisto tai oikeammin korkekoulujärjestelmä on todellakin retuperällä. Panostetaan liikaa tutkintojen määrään ja aivan liian vähän tutkintojen laatuun ja sisältöön. Ei näin aina ole ollut.
Muutos on tapahtunut tavalla, joka on hiipinyt vuosikymmenten saatossa ja Westermarck on perusteluissaan ikävä kyllä oikeassa. Nuorempana korkekouluneuvostossa toimineena tämän muutoksen seuraaminen oli mahdollista rinnan kansainvälisen työskentelyn kanssa ja tutkimuslaitosta siinä hyödyntäen ja vertaillen yliopistotutkijoihin. Tosin pelkillä viitausten määrällä arvioiden tutkimuksen laatu ja taso ei sellaisenaan vielä avaudu. Ammattitutkija joutuu työskentelemään tavalla, jossa työ ei ”vuoda” ulkopuolelle sen tilaajan motiiveista. Tosin nyt tutkimusten määrä näyttää korvaavan niiden laadun yliopistoissamme.
Kehitys kehnompaan suuntaan alkoi Suomessa rinnan rahoituksen niukkuuden myötä ja noin 15 vuotta takaperin. Elettiin vuotta 2010, jolloin olin kirjoittanut toisen väitöskirjani (2006) muun työn ohella ja myöhemmin 2024 laajentanut sen noin sadalla sivulla eläkevuosinani. Kokeneena tutkijana ja korkekouluneuvostossa toimineena sekä kansainvälisiä ohjelmia vetäneenä suomalainen ongelma oli nähtävissä sekä etäältä että poikkitieteisesti sisältä sitä seuraten ja samalla väitöskirjansa ohjaustyötä analysoidenkin.
Kyse oli lähinnä rahoituksesta ja jos kykenit itse työsi rahoittamaan, ongelma oli sillä korjattu. Sama koski omiin oppilaisiinikin ja näiden työskentelyn rahoitusta tutkimusohjelmissamme. Rahoitus ja samalla työn motivointi (ambitio) on tutkijan työn avaimia siinä missä minkä tahansa työn kohdalla. Tiiminä työskennellen kyse on myös opettajan (professori) osaamisesta. Leipäpapin maininta koskettaa arkaa haavaa ”Tangere ulcus” ja usein edessä on suurten riitojen sovittaminen ”Tantas componere lites”. Kovin äänetön yksimielisyys ”Tacitus concensus” tuo esille ikivanhan totuuden ”Tace lingua, dabo panem (Petronius)”, vaikene kieli, niin saat leipää!
Home Nexus rantautui Suomeen odotetulla tavalla juuri luonnonvarojemme ja vesistöjemme kautta purjehtien vastavirtaan Kemijokea ja Ounasjokea, Iijokea ylävirtaan. Se näkyy myös sen suomalaisessa määrittelyssä ja siitä on syytä olla ylpeä. Ilmiö levisi samoja reittejä kuin vuosisadat aiemmin tervaporvareitten ja purjekuntiemme tuomana sisämaasta kohti jokivarsien koskia ja päätyen lopulta meanderoivaan suistoon ja sen hedelmällisiin viljelymaihinkin pesänsä tehden. Se juuttui ja juurtui siihen – ”Totumu in eo est.” Niin suuri vaiva, ”Tantae molis erat (Vergilius) ja samalla suurten riitojen sovittaminen, ”Tantas componere lites.”
Se että pääkaupunkiseutu ja samalla pienehköt maakuntakeskukset, sijaitsivat juuri siellä, jokideltan hedelmällisellä altaalla, oli luonnollinen ilmiö ei vain mereisen sijaintinsa seurauksena, vaan myös ruokamme tuottajina. Me liikuimme jokivesistöjä käyttäen ja tuotimme jopa sähkömme koskia
hyödyntäen ja altaita rakennelleen, ihmisten kodit hukuttaen kyläkunnittain.
Näistä alueista taisteltiin ja osa siirtyi vihaan. – ”Transit in iram”. Ihmisellä on luontainen tarve kuvitella, että hän tekee päätöksiä loogisesti ja rationaalisesti, vaikka suurinta osaa meistä ohjaavat pääasiassa tunteet. Tunteet ovat syvin olemuksemme ja identiteettimme. Lisäksi toisto tekee todeksi ja Donald Trump valehteli Washigton Posti mukaan ensimmäisellä virkakaudellaan noin 30 000 kertaa. Saman asian toisto riittävän usein muuttaa pähkähullunkin ”totuuden” toiseksi. Eristämisessä sairaatkin asiat alkavat vaikuttaa todellisilta. Maaseututukijana ja ahdinkoon joutuneiden ”allaspeikkojen” sekä sodasta kotiutettujen haastattelussa ja myöhemmin opettajana, poikkitieteisenä tutkijana törmään siihen miten toisto tekee todeksi.