Blogi

Make Finland great again

Professori ja innovaattori lukee tämän päivän 7.marraskuun nekrologissa. Professori Pekka Vuoria toimi professorina Oulun Yliopistossa sen lääketieteellisessä tiedekunnassa ja oli minua yhden sukupolven iäkkäämpi. Häntä joutui seuraamaan kuitenkin yliopiston hallinnossa ja hänestä suorastaan hehkui kamppailu byrokratiaa ja laitostumista vastaan. Hän oli arvojohtaja, mutta samalla suvaitsevainen sekä huumorintajuinen, utelias uuden teknologian suuntaan sekä syvän eleganssin sivistyksen hankkinut humanisti. Isänmaanrakkaus avasi kuitenkin meissä nuoremmissa hengen palon ja uskon parempaan huomiseen myös Suomessa eläen. Helsingin Sanomat on keskittänyt…
Read More

Pelko on aseeni

Otsikko on Alistair McCleanin kirjasta. Se voisi olla myös kenen tahansa poliitikon tai vallankäyttäjän muistelmista. Tänään se sopii etenkin Yhdysvaltain vaalien seurantaan ja sen käänteiden otsikointiin. Suomessa valmistaudutaan useisiin vaaleihin ja mediamme pohjustavat niitä luonnollisesti tiedottamalla maailman seuratuimmista vaaleista samalla omia vaalejamme valmistellen. Miten muuten mediayhteiskuntamme voisikaan toimia vain muutama kuukausi ennen kuntavaaleja, joissa ratkotaan myös asetelmia maakunta- ja eduskuntavaaleihimme, presidentin vaaleihin ja meppivaaleihin. Kaikki nämä vaalit kun käydään runsaan parin vuoden aikana ja pelissä…
Read More

Halloweenpäivän Emailgates

Pahinta mihin voit joutua muutama päivä ennen vaaleja on altavastaajana puolustautua. Mitään ei saisi kuitenkaan tunnustaa eikä myöntää. Kaikki jää äänestäjän arvioitavaksi. Epävarman äänestäjän kohdalla se merkitsee tuttua pohdintaa kuinka savua ei synny ilman tulta. Kuinka mustaa savua ja millainen tuli, se jää nyt oman moraalin ja elämänkokemuksen kautta suodatettavaksi. Samalla Hillary Clintonin oma kampanja ja sen kärki katkeaa. Republikaanien ja Trumpin tärkein vaaliase otettiin käyttöön oikea-aikaisesti. Demokraattinen media, NBC News, joutuu selittelemään ja se…
Read More

Populismi herätti kansakunnat, nationalismin ja nukkuvat äänestäjät

Forssassa järjestettiin tilaisuus jossa pohdittiin talousalueemme tulevaisuutta perussuomalaisen ministerin vastatessa kysymyksiimme. Ministeri Pirkko Mattila on kahden tutkinnon suorittanut ja tuntee sairaanhoidon rinnalla maantiedettä. Hän on Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kouluttama. Olen ollut osaltani vastaamassa hänen koulutuksestaan. Siinä yhteydessä, poliittisen maantieteen kohdalla, tutuksi tuli myös käsite populismista, uusista aatteista ja niiden leviämisestä, retoriikasta. Kansakunnan muutoksen jano sysäsi Suomessa liikkeelle populismin uuden aallon. Eikä vain Suomessa vaan ympäri Eurooppaa ja nyt etenkin Yhdysvalloissa mutta jo hieman aiemmin…
Read More

Trumpismi ja vallan vahtikoirat

"Mutta yhdessä asiassa hän on oikeassa: yhdysvaltalaislehdistö on ennennäkemättömällä tavalla ja täysin ylivoimaisesti asettunut häntä vastaan näissä vaaleissa. Ongelmallista asiassa Trumpin kannalta on, että sellaiset lehdet, jotka eivät tavallisesti pääkirjoitusosastossaan asetu tukemaan kumpaakaan ehdokasta, ovat ällistyttävän ylivoimaisesti joko Trumpia vastaan tai Hillary Clintonin puolella." Lainaus on suoraan Iltalehden toimittajalta. Hän hämmästelee samaa asiaa, joka on kuultu jo monen toimittajan ja mediatutkijan suusta. Miten on mahdollista, että vaaleja käydään tavalla, jossa aiemmin kriittinen media ei ole…
Read More

Historiallisten rajojen taakka

Sata vuotta täyttävän Suomen rajat ovat syntyneet alkaen vuodesta 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajasta, jolloin Ruotsi ja Novgorod määrittelivät ensimmäisen kerran Suomen alueen. Raja syntyi luonnonmaantieteellisesti vedenjakaja-alueelle mutta myös antropologisesti ikivanhalle vyöhykkeelle. Niinpä raja kulki Kokkolan pohjoispuolelta Kuopion eteläpuolelle kohti Laatokan-Karjalan kannasta ja Viipuria. Kartalla Suomen nimi mainittiin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1493. Varsinainen merkkipaalu Suomen kohdalla oli vuosi 1539, jolloin Olaus Magnus julkaisi kuivitetun Carta Marinan. Suomi esittäytyi siinä vetten, vuorten ja metsien maana,…
Read More

Aikuisviihteeksi muuttuneet vaalit

Norjalaiset lukevat omia urheiluhullun kansan kauhukertomuksia, kuten suomalaiset Lahden kisojen jälkeen, ja Yhdysvalloissa seurataan kiihtyvää aikuisviihdettä, joissa miestenlehtien harrastajat saavat ilmaista mediapornoa, odottaen suomalaisten tapaan molempien kertomusten orgastista kohokohtaa. Kyllä se sieltä tulee. Mediayhteiskunta osaa tehdä työnsä tuottavimmalla tavalla kliimaksia lähestyen. Näin kirjoittavat mediat Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa (Reuters) koko ajan kertomustaan kierros kierrokselta syventäen: GREENSBORO, N.C./LOS ANGELES, Oct 14 (Reuters) - Republican presidential candidate Donald Trump said on Friday accusations of sexual misconduct against…
Read More

Nobel on osa stereotyyppistä ajattelua – Haluatko Nobelstiksi?

Kuka muistaa nimen August Deaton. Mihin nimi voisi liittyä? Totta kai kaikki muistavat kuinka hän voitti taloustieteen Nobelin vain vuosi takaperin. Mehän kaikki rakastamme taloustiedettä ja etenkin omia teitään kulkenutta Deatonia. Kuten nyt suomessa syntynyttä Holmströmiä. Mistä syntyy stereotypiat? Tapa ajatella ihan fiksuina ihmisiä, tietee tekijöinäkin, kuinka kansakunnat saavat Nobeleja ja ties mitä mitaleja ties mistä lajista? Miksi me myös luokittelemme kansakuntina ihmisiä, yksittäisiä tapauksia ja hyvin yksilöllisiä lajeja kisailla keskenään ja laskemme montako mitalia…
Read More

Sattumien summa

Helsingin Sanomat otsikoi, aivan oikein, Holmströmin Nobelin synnyn taustan. Tosin Nobelin saaja on toimittajaa auttanut. Hän sattui olemaan oikeaan aikaan aina oikeassa paikassa. Jos hän ei olisi poistunut Suomesta maisteriksi valmituttuaan 1970-luvun alussa, hän olisi edelleen todennäköisesti maisteri Ahlströmin tehtailla tai väitellen eläkkeellä. Pois olisi mies potkittu tutkimuslaitoksesta tai Helsingin yliopistosta tyhmiä kyselemästä jo ennen 65 vuoden ikää. Oulussa yrittäen ei olisi voinut edes väitellä taloustieteessä hänen tasollaan. Piti muuttaa pois Suomesta jo varhain ja…
Read More

Talouden Nobel Suomeen – miten on mahdollista

Kuka on Bengt Holmström kysyvät tänään suomalaiset. On aihettakin. Taloustieteitä ja sen konfliktiteoreettisia kysymyksiä ei Suomessa juuri medioissamme ole esitelty. Se on noloa ja pintamediamme saa tällaiset uutiset kasvoilleen kuin märän rätin. Uutinen kun ei ollut lainkaan yllätys. Onnea suomalaiselle tieteelle ja sen tutkimukselle. Onko muitakin kuin Korkman kysytään tänään? Taitaa olla. Tämän verran me tiedämme taloustieteen Nobelististamme. Teksti on suoraan Wikipediasta. Holmström on minua pari vuotta vanhempi ja toki odotettu voittaja. Kuinka paljon häntä…
Read More