Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan
Vuosi 2024 käynnistyi perinteisin menoin ja odotimme jo vuosikymmenen alusta käynnistyneiden poikkeusolojen viimein muuttuneen lähemmäs perinteistä ainakin näin Euroopassa ja sen pohjoispuolella uuden vuoden käynnistäen. Omalla kohdalla eläkevuodet olivat muuttaneet myös ammattini tutkijasta ja professorista medoita seuraten kirjailijaksi. Siihen vaadittin tosin noin 150 kirjaa joista puolensataa eläkepäivinä kasaten. ”Kasaus” on mielestäni lähinnä oikea käsite silloin kun kyse on poikkeuksellisen poikkitieteisesti maailmamenoa kirjaten ja myös omaa maailmankuvaa tuohon tehtävään käyttäen. Minut kun esiteltiin medioissamme poikkeuksetta juuri joko useammista väitöskirjosta tai liki kymmenestä professuurista.
Vuosi 2024 oli kuitenkin monella tapaa poikkeava ja kasvatti kansakuntaa kohti kokonaan uusia haasteitammme. Kun kahden vuoden aikana syntyy yli kymmenen kirjaa, vilkaistakoon ensin miten vuosi 2024 haastoi ja kasvatti kansakuntaa. Oletko lukenut kirjani ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan”? Se oli sysäys jatkaa aikakauden avaamista sekä tukeutuen jo lähdekirjoina esittelemiini ja yliopiston tutkijan ja opettajan havaintoja kuvaten monitieteisesti, ei vain poikkitieteiseen turvautuen. Se on luvallista jos olet väitellyt samalla monitieteisesti tohtoriksi ja toiminut professorin ja erikoistutkijan tehtävissä sekä luonnontieteissä (natural science) että ihmistieteissäkin (human science). Molemmissa erikseen mutta myös samanaikaisesti tutkijana MTT; (Luke) laboratorioissa ja globaalia maailmaa kuukausittain kiertäen. Ja jatkaen tätä alkaen 1970-luvulta oman aikamme teknologiaa samalla soveltaen poikkitieteisessä tulkinnassasikin. Sopeudu tai häviä, nyt ja aina, siinä luonnon kategorinen imperatiivi ( H.G. Wells).
Yhteenveto vuoden 2024 kirjoistani
Seuraava teksti tarjoaa tiivistä asiaa ja on siten samalla luonteeltaan muuta kuin lukea vuonna 2024 kirjoittamani seitsemän (7) kirjaa sekä yli 3500 sivua täyttä asiaa kuvineen. Ensimmäisen kerran kirjoitan kirjan liki joka kuukaudelle ja samalla pohdimme myös niiden kuvituksenkin (ks. lähteet). Kuvien tuli vastata kirjan tekstiä, täyttä asiaa samalla nekin. Varmasti uusi lähestymistapa sekin. Tätä tarkoitusta varten kävimme läpi suuren joukon nimekkäitä kuvataiteilijoita ja algorimit tulkitsemassa heidän tyyliään samalla edeten kirjojani sivu sivulta, lause lauseelta. Näin haimme ne kuvataiteen nerot, joiden työt palvelivat uskottavimmalla tavalla myös tekstin tulkintaa ja heitä oli mukana tutkimuksessamme todella runsaasti. Ei juurikaan suomalaisia. Ellei kyseessä ollut aihe joka liittyi Suomeen ja vaikkapa luonnonvaroihimme ja niiden kuvaamiseen, maaseudun tarjoamiin näkymiin.Kirjoittamattoman kirja kohdalla taustoitus tapahtuu koko tuotantooni turvautuen jolloin kuvituskin saa olla vapaamalla kädellä rakenneltua.
Vuoden 2024 viimeisen eli seitsemännen kirjan käynnistin palauttamalla mieliimme kuusi edellistä kirjaani. Se onnistui parhaiten lainaamalla näiden kirjojeni joko esipuhetta, johdantoa tai molempia. Tosin sekin auttoi että olin noiden kirjojen kirjoittaja ja takana oli jo liki 130 monografista kirjaa sekä lisäksi myös väitöskirjatkin niin luonnontieteissä (Natural science) kuin ihmistieteissäkin (Human science). Todituksissani mukaan liitetään myös Fil.tri ja Val.tri ohella Dr.Art. Oletan että ilmiön taustalla on käytäntö, joka johtaa juurensa Yhdysvalloista. Ainoana Suomessa ja tiettävästi myös maailmallakin tämä kunnia nähtiin aikanaan Yhdysvalloissa toisen väitöskirjan yhteydessä. Se mahdollisti minulle myös professorin virkojen hakua nimekkäisiinkin yliopistoihin ja kaikkiaan lähes kymmenen professorin pätevyyttä asiantuntijoiden antaessa lausuntonsa. Suomessa sellainen pätevyys edellytti noin viittä (5) kirjaa (julkaisua) ko. professuurin alalta, väitöskirjatasoista. Siis noin puolensataa silloin kun lähestyttiin kymmentä professuuria pätevyyksineen (ks lähdeluettelo).
Luettelen nämä vuoden 2024 kirjani julkaisujärjestyksessä:
1. Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma
2. Hybridiyhteiskunnasta illuusioyhteiskuntaan
3. Luovan teknologian renessanssi – kulttuurien kehitys teknologian valossa
4. Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit; systeemiajattelua ja luovaa teknolo-
giaa
5. Rottakuningas – tulevaisuuden Suomea etsimässä
6. Algoritmikuningas – agropoliitasta rottakuninkaan kautta algoritmikunin-
kaaksi
Ennen näiden kirjojen syntyä julkaisuluettelossani mainitaan kaikkiaan 127 monografista kirjaa lähdeluettelossa (ks. kirjan lopussa). Lisäksi olen julkaissut tuhansia artikkeleja ja mediajulkaisuja tieteellisten artikkeleiden ohella. Lukumäärää on mahdotonta sanoa mutta ne liikkuvat 5000–10 000 välillä. Pelkästään kotisivullani on useita tuhansia artikkeleja liki päivittäin luettavana (www.clusterart.org). Medioihimme olen julkaissut säännöllisesti ja nuorempana useaan maakuntalehteen samaan aikaan. Ilman tekoälyn apua. Lukutapojemme ja julkaisualustojen muuttuessa sukuni omistuksessa ollut Itä-Savo maakuntalehtenä Savonlinnassa muuttui ensimmäisenä digiaikaan jo 1980-luvun alussa. Esimerkkinä Helsingin Sanomat vasta vuosikymmen myöhemmin. Innovatiivisuus ja tekninen valmius ei ole sidoksissa kokoon tai sijaintiin Suomessa tai ylipäätään kartalla.
Vuotta 2024 luonnehti etenkin juuri teknologia ja sen käyttö julkaisujen laadinnassa koskien niin uutisointia, tekstin tuottamista ja kuvitusta sekä toki myös samalla omia lukutottumuksiamme. Poikkitieteisyydellä tarkoitetaan eri asiaa kuin monitieteisyydellä tai tieteiden välisyydellä. Tekoäly ja robotiikka sekä algoritmit ovat yhä enenevässä määrin poikkitieteisen osaamisen kautta parhaiten hyödynnettävää teknologiaa. Tällöin käyttäjänä on pääsääntöisesti sama henkilö ja tämän poikkitieteinen osaaminen luonnontieteissä, teknologiassa ja ihmistieteissämme vaihtelee. Toiveissa voisi olla mieluiten tutkijakoulutus ja näissä merkeissä vieläpä useampaan kertaan hankkineenakin.
Uskottavuus syntyy poikkitieteisenä prosessina ja saman henkilön toimesta, siinä missä kyky hyödyntää oman aikamme teknologiaa. Tämä koskee samalla myös etenkin poikkitieteisen aineiston tulkitsemista tavalla, joka tulee ymmärretyksi myös monitieteisessä tai tieteiden välisessä vuoropuhelussa. Jos tämä taito tulkitsijoilta puuttuu, on vaarana syntyä ongelmia, joita olen kuvannut kirjassani käsitteellä ”rottakuningas”. Kirjaani ”rottakuningas” seurasi kirja nimeltä ”algoritmikuningas”.
Termi ”rottakuningas” tulee alkujaan biologiasta ja ilmiöstä, jossa rotat ovat jääneet pesäänsä hännistään kiinni liimautuen. Tätä hyvin harvinaista ilmiötä on tavattu keskiajalta alkaen 60 tapausta, joista viimeisin muutama vuosi takaperin. Ilmiön pelättiin aikanaan ennustavan jotain erityisen epämiellyttävää. Niin nytkin. Ongelman ratkaisuun vaadittaisiin ilmiön välttäminen ja monitieteinen osaaminen. Mieluiten vielä poikkitieteinen rottien kohdalla pesueena. Tekoälyn ja algoritmien kautta aihetta lähestyen se laajenee pääsääntöisesti käsittämään myös vaikkapa yhteiskunnallisia, taloudellisia ja kulttuurisia, sosiaalisia jne. ilmöitämme jollaisena kirjani aikanaan myös syntyivät. Viimeisin rottakunigas pesineen havaittiin omana aikanamme. Sen jälkeen kohtalo on sekoittanut korttimme ja niillä me nyt sitten pelaamme.
Useimmilla meistä on usein sittenkin vain vaikkapa yksi tohtorin tutkinto ja tiedekunnan opit suoritettuna. Maailmankuvamme on siten rajallinen ja tämä koskee myös kykyämme hyödyntää erittäin laadukasta, mutta samalla myös uskomattoman kalliilla tavalla laadittavaa viimeisintä teknologiaamme. Sen tuomiin mahdollisuuksiin asennoidutaan jopa pelokkaasti tai aggressiivisesti. Pelätään jopa oman osaamisen ja työpaikan puolesta. Silloinkin kun uusi teknologia on sitä usein myös vahvistamassa. Ilmiö on ymmärrettävä ja on toistunut vuosisadasta toiseen uuden ja vieraan kulttuurin tai vaikkapa innovaatioiden levitessä ja uhaten perinteistä sekä usein samalla myös sen vaikkapa taloudellisia ja sosiaaalisia rakenteita, valtaa ja sen käyttöä. Eräs oman aikamme tuote on muuttuva mediamme ja etenkin sosiaalisen median mukanaan tuomat lukuisat ilmiöt. Myös näistä ilmiöistä olen kirjoittanut runsaasti. Löytyy myös kirjanakin (Social media economy and strategy). Oletan sen olevan myös eniten luettu ja ainakin tentityin kirja yliopistoissamme. Kirja on vuodelta 2011 ainakin ensimmäisenä painoksena. Tuosta vuodesta laadin ”ennusteen” hyvin varhain. Viimeisin painos siitä kulkee nimellä ”Arctic Babylon”.
Sosiaalisen median talous ja strategia liittyy läheisesti hyvin moniin tutkimusaloihin ja on siten kuvattavissa joko monitieteisenä tai tieteidenvälisenä prosessina. Omalla kohdallani nämä käsitteet muuttuivat jo opiskeluaikoinani poikkitieteiseksi työskentelyksi. Tällöin tieteiden välisiä rajoja, mutta samalla myös yhdistäviä elementtejä, lähestyttiin aluksi filosofisena kysymyksenä, mutta myöhemmin yhä enemmän menetelmällisenä ja metodisena työskentelytapanamme. Tietokone ja algoritmit avasivat kokonaan uusia ennen tuntemattomia ovia. Kohtalo sekoittaa kortit ja me pelaamme (Arthur Schopenhauer).
Filosofisen tiedekunnan nimeä käyttänyt ja myöhemmin luonnontieteelliseksi vaihtunut korosti vielä 1960-luvlla etenkin filosofiaan liittyviä ja tätä kautta selitetettyjä poikki- ja monitieteisiä myös teknologisia käsitteitämme. Tänään algorimien ja uusimman teknologian kokeminen filosofisena kysymyksenä on monelle varmasti vieras ja vaikeasti perusteltavakin. Se tuo mieleen sanonnan; valitse vaimo mieluummin korvalla kuin silmällä.. tai vaimoton mies on vain puolikas ja kunnon vaimo ja hyvä terveys ovat miehen parhaat aarteet. Miksi näin? Koska monen naisen kokemana vaimon elämä on enemmän kalsaripyykkiä kuin rakkauslyriikkaa. ”Nai mies tänään, muuta hänen tapansa huomenna”.
Tänään elämme kuitenkin tuon jo menneeksi kuvitellun ajan uutta renessanssia. Näin se siirtyi yhden kirjani nimenäkin kertomaan, mistä on kysymys. Rottakuningas oli jäämässä työttömäksi algoritmikuninkaan viedessä sen alkujaan biologisena outoutena kuvatut rotat hirttäytyneinä toisiinsa hännistään. Tuon harvinaisen ilmiön tiedettiin ennustavan suurta onnettomuutta. Nyt sellainen oli jälleen nähty ja kuvattukin. Se oli keskiajalta alkaen todellakin jo kuudeskymmenes näky. Seurauksena on olluit sotia ja ruttoja.
Oli tullut aika avata rottakuninkaan solmuun menneet hännät. Siihen vaadittiin toiset liki kymmenen kirjaani vuonna 2025. Työ annettiin algorimikuninkaallemme. Uskomme edelleen että ihanteellinen suhde on olemassa vaikkapa avioliittona. Mutta miksi se on niin pakeneva? Missä ovat ihanteemme ja voidaanko rottakuningas pelastaa?
Niinpä myös hyvä avioliitto on ihanteellisena olemassa, näin uskon. Mutta miksi se on niin vaikea ja pakeneva, sitä en osaa selittää. Sen sijaan kirjoittaessani kirjaa tai hoitaessani puutarhaani työ on huviakin hauskempaa. Mutta usein parhaatkin suunnitelmat degeneroituvat työksi. Kirjaa kirjoittaessa alku on työn tärkein osa ja loppusanoissa ei ole enää erityistä hohtoa. Esipuhe ja kirjan takakansi on kirjan kustantajan ja myyjän hengenlentoa. Esimiehiäsi voit pettää, mutta et alaisiasi. Kun ei ole parempaakaan tekemistä, sopii tehdä vaikka työtä.
Eri tieteitä yhdistäviä kulttuurisia tekijöitä on toki runsaasti ja paradigmaiset työskentelytavat ovat monella tapaa samankaltaisia. Välineellisenä pidetty luonnontiede (natural science) on sekin lähestynyt menetelmällisesti etenkin tietokoneitten aikana ihmistieteitämme (human science) ja yhdistäjänä on ollut usein juuri mediamme. Siirtyminen mediayhteiskuntaan (media society) ja sen käyttämiin välinesiin oli tuomassa myöhemmin myös suuren yleisön ja sosiaalisen median (social media) osaksi tätä yhteistä algoritmien ja tietokoneitten kieltämme. Vielä muutama vuosikymmen sitten samainen ilmiö olisi ollut laulamista kuuroille korville. – ”Ad surdas aures canere”. Tuon niminen kirja löytyy hyllystäni. Ei maalaaminen ole tärkeää, tärkeää on pysyä toimeliaana. Vähän kerrallan ja pääset pitkälle. Parempi kulua kuin ruostua. Ahkeruu on paras opettaja ja uutteruus elämän suola.
Sama kehitys oli jo varhain käynnissä myös kuvataiteissa, musiikissa, jopa huippu-urheilu vaati menetelmiä ja koulutusta, joka oli samaan aikaan lähellä sekä ihmistieteitämme, mutta myös luonnontieteitten käyttämiä tuttuja menetelmiä. Kaupallinen ja keskenään kilpailevat talousalueet, kulttuurit ja perinteinen maantiede tieteenä muuttui toki sekin suunnittelumaantieteen kautta poikkitieteiseksi tieteenalaksi. Oikeammin se oli ollut sitä aina etenkin karttoja laatiessaan ja GIS analytiikkaa (Geographical InformationSystem) kehittäessään. Samalla aika ja paikkatieteet lähestyivät toisiaan, ja taustalla oli vaikkapa ilmastomuutoksen yhteinen haaste. Toki jo paljon aikaisemminkin. Syyttelemällä ei tehtyä saanut enää tekemättömäksi. – ”Accusando fieri infectum non potest.”
Tarve rakentaa kieltämme, jossa kuvataiteet ja niiden algoritmit lähestyivät tuttua kielellistä ja sen vaatimaa symbolista tajuntaamme, on käynyt välttämättömäksi osaksi ymmärtää poikkitieteisiä prosessejamme. Luonnontieteet ja niiden symboliikka poikkeaa ihmistieteistä ja on aiheuttanut myös vaikeita yhteentörmäyksiä, jopa sodaksi kutsuttuja globaaleja vaiheita (Big Science War). Nämä surulliset ajat oli syytä sivuuttaa rinnan yhteisten algoritmien ja robotiikan kanssa operoiden. Tässä uudessa tilanteessa ketään ei kuitenkaan velvoiteta mahdottomaan. – ”Ad impossibilia nemo tenetur.”
Olen kirjoittanut aiheesta kymmeniä artikkeleja ja myös kirjoja (ks. lähdekirjallisuus). Olemme nyt vaiheessa, jossa teknologian käyttö uuden uudessa mediayhteiskunnassamme on tuonut mukanaan algoritmisen ajattelun sekä samalla robotiikan tekoälynä. Tämä kehitys on johtanut pohdintaan yhteiskunnallisen rakenteen muutoksista, ja esille on tullut etenkin käsite robotiikan ja algoritmien sekä sosiaalisen median, talouden ja strategian yhteisestä dilemmasta. Kirjoitin tästä teemasta täyttäessäni 60 vuotta vuonna 2011 kirjassani ”Social media economy and strategy”. Sen jälkeen kirjoja on tullut lisää kolmisenkymmentä julkaisua artikkeleineen. Noin 5000 artikkelia. Vähintä mitä voi odottaa, on vaatia itseltään sen mitä odottaa toisilta. – ”Ab alio expectes, alteri quod feceris.” Työskente kuin eläisit ikuisesti, rakasta kuin kuolisit huomenna.
Me lähestymme nyt vaihetta, jossa verbaaliset rakenteet ja kuvataiteet, näköhavaintoon perustuvat havaintomme, ovat siirtymässä digiajan tuottamaan tulostamiseen ja analytiikkaan sisältäen samoja symbolirakenteita. Ne eivät ole enää analysoitaessa erillisiä, vaan samaa ulottuvuutta, paradigmaista muutosta enteillen. Samalla digitaalisen teollisuuden ja vaikkapa puolijohteitten ja digitaalisen ”kauppasodan” kohdalla ilmiö on erityisen näkyvä, mutta ei toki ainut teknologiajättejä ja niiden toimintaa seurattaessa. Olemme suurten valintojen edessä, jossa myös kuluttajat ja kansalaiset ovat mukana keskustelussa, miten yhteiskuntaamme rakennamme. Arpa on heitetty. – ”Alea iacta est.” Ainoa keino löytää mahdollisen rajat on mennä niiden yli mahdottomaan. On helpompi ryhtyä johonkin kuin päästä siitä eroon. Kotonani Iisalmessa sanottiin kuinka herrat ne työn tekisi jos se herkkua olisi.
Tämän tieteiden välisen muutoksen oivaltaminen ja käyttö muistuttaa minua kokemuksista, jossa luonnontieteisen tutkimuksen ja analytiikan kautta edennyt väitöskirjani siirtyi myöhemmin uuteen vaiheeseen, toiseen väitöskirjaan ihmistieteitten suunnalla. Poikkitieteisesti tietonsa siirtäminen luonnontieteistä humanistien oppeihin on melkoinen loikka tieteenä. Siinä voiton saavuttaminen vaatii varmasti vaivaa. – ”Amat victoria curam.” Joudut hyväksymään myös paljon sellaista, jota et pidä oikeana ja vastaten samalla aiempaa maailmankuvaasi. Vastassasi on vihainen lauma yhden tieteenalan ihmisiä. Vanhat ystävätkin jättävät sinut. Tosin ystävyys joka kuolee, ei ole koskaan syntynytkään.
Muutoksen kokeminen osana syntyvää poikkitieteistä ilmiötä ja uutta algoritmiikkaa edellytti lähtökohtaisesti oman maailmankuvan paradigmaista muuttamista. Luonnontieteisessä prosessiin haetut kokemukset ja vahva välineistö tietokoneineen helpotti tämän vaikeana koetun dilemman sisäistämistä ja sen hyväksyntää, kuinka jälkimmäinen väitöskirjani tulisi olemaan kokonaan uudessa ympäristössä toteutettava.
Dilemmaksi muuttuva yhteiskunnallinen prosessi oli lopulta ongelma kaikille osapuolille. Siinä väsyneet, joille aihe on vieras, hakevat pääsääntöisesti riitaa. – ”A lasso rixa quaeritur.” Sama pätee vaikkapa nyt sitä vaihetta, jossa robotiikka ja tekoälyksi kuvattu prosessoi tekstejämme ja kuviamme tavalla, johon perinteinen kuvataide ei kykene, eikä ole tarpeenkaan. Ne eivät edusta samaa ulottuvuutta tai tavoitetta. On vain yksi metodi – on oltava lahjakas, T.S. Elliotia lainaten. Lopulta vain sille osaa antaa arvoa mitä puuttuu, ei sille minkä on saanut (Jorge Luis Borges).
Kameralla otettu kuva ei ole taidemaalarin kuvaama öljyvärityö sekään. Ne eivät edusta edes samaa paradigmaista ja maailmankuvallista tavoitetta. Olemme muuttamassa sellaisia kulttuurisia ja kielellisiä prosesseja, joiden hallinta ei ole poliittisesti tai taloudellisesti algoritmien vahvinta osaamistamme. Poliitikon ohjeet tietokoneelle ovat kuin hakisit vettä hohkakivestä, yrität nyhjäistä tyhjästä. – ”Aquam a punice postulare.” Olkoonkin että samalla teksteistämme, kulttuuriemme kantavimmasta perinnöstä, etenkin tiedettä lähellä olevasta, syntyy algoritmien ja robotiikan tuotteena taidetta, joka puhuttelee meitä voimakkaasti juuri rationaalisena harkintana, mutta samalla myös emotionaalisena onnistumisena koskettavalla tavalla. Elämänura syntyy julkisesti, kuten poliitikoillamme ja lahjakkuus hiljaisuudessa (Marilyn Monroe).
Sama pätee shakkipeliin, jossa tietokone voittaa mestarin, tekemättä yhtäkään virhettä ja väsymättä siirtojaan minuuttikaupalla pohtien. Tuntematta tunnekuohuja suorituksistaan. Dilemma ei ole teknologiassa ja sen käytössä. Se löytyy kokonaan muualta. Se muistuttaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan. – Bellum omnium contra omnes.”
Käynnistin tämän kirjani aluksi esipuheella, jonka olen kirjoittanut aikanaan vuona 2005 toisen väitöskirjani alkuun ja uudelleen viimeksi kesällä 2023 kirjaani: ”Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka.” Kolmas väitöskirjani kuvataiteissa olisi sisällöltään liki sama, mutta kohdistuisi nyt algoritmiseen tapaan operoida kielellämme, ja muuttaa sitä kuvataiteiden kautta kenen tahansa ymmärrettäväksi, ikään kuin shakkipelissä, jossa vastakkain ovat Stefan Schweigin ”shakkitarinassa” kuvatut mestarit ja näiden taustalla vaikuttaneet myös traumaattiset, toisen maailmansodan aikaiset kokemukset. Kyky sietää paineita omien painajaisten keskellä. Shakkipelin ruudutkin kuvattiin heijastuksena vankisellin ristikkoikkunasta ja pelin välineet muovailtiin leivästä. Ainoa keino löytää mahdollisen rajat on mennä niiden yli mahdottomaan (Arthur C. Clarke).
Vastaavasti kirjani kansikuvassa kahteen eri pöytään asetetut maailmankuulun tiedemiehen ja kuvataiteilijan taideteoksen ehtoollisvieraat, ja heidän vierellään, etualalla, robotiikan ja tekoälynedustajat. Leonardo da Vinci olisi otettu, jos näkisi tuon uuden taideteoksen. Hän lainaisi edellisen kirjani kansitekstiä: ”De visu; de auditu; de olfactu.” – ”Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa.”
Oleellista myös tämän uusimman kuvan ja taideteoksen synnyssä oli ko. taiteilijan työn valinta juuri tekoälyn toimesta ja perustuen kirjani kansitekstiin ”Social media economy and strategy – Algorithms and robotics.” Hän herätti henkiin Leonardo da Vincin ikivanhan teoksen ja sen tyylin, mutta lisäsi siihen itsensä taideteoksen etualalle, Milanossa Pyhän Marian kirkossa, robotteina omalla pöydällään pelaten ja omilla välineillään pyhään sakramenttiin osallistuen. Olettaen että dilemma ehkä näin kuvaten olisi helpommin ymmärrettävissä nyt vuonna 2024. Olisikohan tämä edelleenkin liian vaikea ymmärrettävä? Jos ei muuta niin tieto nyt ainakin lisää taas kerran tuskaa. – ”Difficultatem facit doctrina.” Pidän tuota kirjani saamaa kansikuvaa yhtenä parhaista ja onnistuneimmasta viesteistä siirtää se myös kehystettynä työhuoneeni seinällekin.