Aloitamme siis johdannolla ja asetta ensin odotellen ja tutustuen suksiin.
Homo Nexus – eksponentiaalinen ihminen ja luovuuden renessanssi
Kirjan nimi kertoo jo liki kaiken sen sisällöstä. Tavoite on koota sadaskolmaskymmenesviides tai -kuudes monografinen kirja jatkoksi etenkin vuoden 2024 aikana kirjoitetuille seitsemälle (7) kirjalleni vahvassa yhteistyössä algoritmien kanssa prosessissa, jonka jatkona syntyy yhteinen kieli myös algoritmien ytimeen. Eikä vain sinne, vaan samalla ”Homo nexus” – eksponentiaalinen ihminen ja hänen kauttaan luovuuden renessanssi.
Näillä käsitteillä ja niiden synnyllä on vuosikymmeninen taustansa, jolloin nyt käsillä oleva kirja on niistä sadaskolmaskymmenesviides, ellei edelle ehdi toinen kirja, kuten epäilen. Kirjan lopussa on esitelty kaikki aiemmin julkaistut ja aihetta jo lähestyvät monografiset teokset lähdeluettelona. Näistä teoksista kaksi on myös väitöskirjoja ja julkaistu kahdessa hyvin erilaisessa tiedekunnassa ja yliopistossa. Oulun yliopiston nykyisessä luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja Turun yliopiston nykyisessä yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Vanha filosofinen tiedekunta ja valtiotieteellinen ovat saaneet antaa tilaa paremmin tähän aikaan sopivina tiedekuntinamme.
Ilman poikkitieteistä taustaa kirjan kirjoittaminen ei olisi ollut nykyisessä muodossaan mahdollista. Professorin virat ja todetut pätevyydet, dosentuurit (7) eivät sen sijaan lisää sellaisenaan kirjoittajan luovuutta tai pätevyyttä, ellei kyse ole juuri tietyn tyyppisestä erityisosaamisesta ja niiden yhdistämisestä vaikkapa käsitteen ”Homo Nexus” ja eksponentiaalinen ihminen liki koodikielisinä luovuuden renessanssia siten kuvaten. Nyt sellaisesta ei ole kysymys. Kuka tahansa meistä voi ymmärtää, mistä kirjassa kirjoitetaan, ja kuinka erikoista vaihetta me juuri nyt elämme. Kirja on siten samalla aikansa tuote mutta kaukana sen perinteisestä merkityksestämme. Uhrata elämänsä totuudelle – ”Vitam impendere vero” (Juvenalis).
Opintojani yliopistoissamme käynnistäessäni 1970-luvun alussa, tällaisen kahden väitöskirjan syntyminen olisi ollut täysin mahdotonta. Ensinnäkin tohtorin väitöskirjoja Suomessa valmistui vain muutama kymmenen vuosittain ja valtaosa niistä oli lääkäreitten opinnäytteitä. Naisia noiden väittelijöiden joukossa ei juurikaan nähty. Lisäksi ajatus väitellä useampaan kertaan ja vielä erikseen luonnon- ja ihmistieteissä (Natural science ja Human science) pidettiin täysin mahdottomana. Lukien juuri postista saamaani Tiedelehden 6/2026 painosta, jonka tärkeimmät otsikot käsittelevät ensinnä sotaa; onko ihminen tuomittu sotimaan, antiainesta ja hyönteisten persoonallisuutta, universumin alkuun näkevää teleskooppia, Iranin sotaa, jossa yhdistyvät sivistys ja sorto. Ikävin uutinen kertoo kuinka naisten terevys on alitutkittua, jota olen aina epäillytkin sekä kuinka lapsetkin haluavat olla hyödyksi. Muistan tämän omasta lapsuudestani ja kyllä maalta töitä löytyi lapsillekin. Tiedelehden kansikuva on, kuikas muuten sodasta.
Takana kun oli vielä suuri tieteitten välinen sota (Big Science War) joka erotti nämä tieteet kokonaan jo maailmankuviltaankin omiksi, tiedettä kovin eri suunalta lähestyviksi, instituutioiksi. Molemmissa väittely oli väittelijälle yhteiskunnallinen riski ja sellaiseksi se myös myöhemmin osoittautuikin. Dualistinen ja kaksinapainen maailmamme ei suvaitse muuta. Ilmiö on tutumpi politiikasta, jossa yhteiskunnallinen kaksinapaisuus on sääntö eikä poikkeus.
On vaikeaa toimia samaan aikaan talousoikealla ja -vasemmalla tai konservatiivina sekä liberaalina. Valtaosa yliopiston opettajista on valinnut myös professoreina poliittisen jakolinjan ja hakee myös sitä kautta tukea toimilleen. Tieteessä jakolinjat ovat usein vielä paljon jyrkempiä kuin politiikassa.
Suomessa tämä näkemys eli huomattavan kauan ja osa meistä ei vielä tänäänkään pidä vaikkapa maantieteessä luonnonmaantiedettä ja sosiaali- tai talousmaantiedettä samaan laitokseen mahtuvana tasaveroisena ja -arvoisena tiedeyhteisön jäsenenä.
Maantieteilijänä, molemmilla suunnilla maisterin pätevyyden hankkineena, minun oli vaikea tätä maailmakuvaa ymmärtää muuten kuin tapana kilpailla viroista ja vallasta sekä yhteiskunnallisesta asemasta ikivanhan tieteen sisällä kuppikuntia näin rakennellen. Ilmiö on lajin sisäinen ja sellaisena myös mielenkiintoinen tutkimuksen kohteenakin. Kyse onkin filofiasta ja filosofia suhtautuu todellisuuteen kuten masturbaatio seksiin (Karl Marx).
Kokonaan oman ilmiönsä muodosti samaan aikaan 1970-luvun alussa laitokselle kotiutunut tietokone ja ATK osana koulutusta ja tiedon sekä tutkimuksen käsittelyä. Kun Oulu ja Turku yliopistoineen saivat tietokoneensa samaan aikaan ja niiden käytöstä vastaavana laitokseni tutkijana ja opettajana yhdistin yhdessä turkulaisen kollegani kanssa tietokoneet toisiinsa, saadaksemme lisää kapasiteettia suurten tutkimusaineistojemme käsittelyyn. Miksi ihmeessä salaa? Elämme vain murto-osan elämästämme ja suurin osa ihmisistä on olemassa mutta ei elä.
Uudet upeat tietokoneet jakoivat ikääntyneet professorimme odotetusti useampaankin leiriin. Osa oli ylpeä koneesta ja kilpailu yliopistojen suorituskyvystä oli ymmärrettävää, mutta samalla koomistakin. Näin tänään tätä esitellen Chat GPT:n kanssa keskustellen.
Toinen osa jo ikääntyneistä professoreistamme taas vierasti näitä uusia kalliita laitteita ja piti niitä vain lyhytaikaisena muoti-ilmiönämme. Tämä muoti-ilmiö ei jäänyt muoti-ilmiöksi vaan laajeni ja syveni samaan aikaan. Syntyi kokonaan uusi tiede ja sen toteuttajat. Toki myös taide ja muu kulttuurimme. Osa sopeutui heti, toiset eivät koskaan.
Hieman samaan tapaan kuin vielä tänään seuratessamme algoritmien yleistymistä kenen tahansa käyttöön tulevana osana työtämme ja ajankäyttöämme. Mukana on liki hysteriaksi luonnehdittavaa käyttäytymistä ikivanhan ilmiön levitessä kenen tahansa käyttöön näin elämäämme helpottaen.
Se että taustalla on sosiaalisen median käyttäjiä, uusia alustoja, ilmiön ymmärtää. Sen sijaan mediayhteiskunnan toimittajien hysteriaa lietsova tapa on muutakin kuin vain ahdistusta lisäävä ja ikävää seurattavaa. Uuden oppiminen on usein helpompaa kuin vanhan poisoppiminen.
Nyt käsillä oleva kirja ja sen nimi kuvaa jo oman aikamme ilmiötä ja sen käytön yleistymistä sekä siirtymistä myös perinteiseen mediaan ja kirjojen laadintaankin. Niinpä käsillä olevassa vuoden 2025 ensimmäisessä kirjassani on jatkettu kuuden (6) vuoden 2024 aikana jo kirjoittamani kirjan esittelyä sekä esitelty lopussa myös 134 aiemmin julkaistua monografista kirjaani. Tämän minä olen jo kertonutkin edellä. Luvusta puuttuvat tiedeyhteisön omaan käyttöön tai palvelututkimuksena tuotetut ja yliopistolle rahoitetut julkaisut. Etenkin tutkimuslaitosilla valtaosa töistä on ulkopuolisten maksamia ja tilaamia töitämme.
Tuorein maantieteen aikakauskirja Terra kirjoittaa opetustyöstä rinnan työelämän kanssa, ilmastomuutoksesta ja opetussuunnitelmistamme, opetusyhteistyöstä työelämän kanssa sekä vaikkapa turvallisuudesta maaseudulla. Kaikki tutkimukset varmasti ajankohtaisia kuten tutkimus kuntien asuntopoliittisista ohjelmistakin. Terra on vuoden 2026 ensimmäinen vihkonen työpöydälläni. Suomen Kuvalehti puolestaan kertoo kansilehtensä kuvassakin eläkkeistä otsikolla ”Purkki auki” – eläkkeistä on lähes pakko leikata. Se jos mikä kertoo missä mennään keväällä 2026 suomalaisessa talouden hoidossamme. Miten nämä tutimukset syntyvät?
Kaikkien niiden kohdalla tietokone on ollut osa julkaisun syntyä. Sitä ei ole ollut tarvis erikseen esitellä. Oikeammin vain Tampereen yliopiston professori Risto Sänkiaho näki vaivan ja kirjoitti aikanaan 1970- luvulla opiskelijoilleen oppikirjan ”Temput ja kuinka ne tehdään” avaten näin tuon ajan tilastollisia menetelmiä ja analyysitekniikkoja tietokonetta samalla hyödyntäen. Tuo kirja sopi erityisen hyvin juuri oppikirjaksi.
Sänkiaho tuli tutuksi myös vaali-iltoinamme laatien etukäteen ennusteet, joitten kautta tänäänkin voimme nähdä vaalien tuloksen heti vaalihuoneistojen ovien sulkeuduttua. Vuonna 1970 tuo gallup meni vain ikävällä tavalla vinoon johtuen lähinnä yhden puolueen (SMP) poikkeuksellisesta menestyksestä, joka ylitti satojen prosenttien ohella jopa tuhansien prosenttien kasvuluvut.
Kukapa sellaiseen olisi osannut varautua ottamatta lukuun vanhaa ”höyryradiotamme”, jota seuraten SMP:n pienviljelijä ja puoluesihteeri Eino Poutiainen Pohjois-Karjalasta pystyi pikkutunneilla antamaan parhaan ”roknoosin” kertoen TV:n surassa lähetyksessä radiosta kuulemiaan tuloksia. Poutiaisen kertomat tulokset olivat oikeita, radiosta kuultuja, televisio lähetti puoleen yöhön virheellisiä tietoja. Virheellinen tekniikka ja toivotut tulokset olivat syy skandaaliin. Molempia tarvittiin. Tekniikka ja tiede ei tehnyt virheitä vaan sen soveltaja.
Niinpä kirjoittaessani vuoden 2024 aikana kirjojani, sekä aiemmin alkaen 1970-luvun alusta, olen ollut mahdollisimman varovainen ja käyttänyt kirjoissani sekä liki kymmenessä tuhannessa artikkelissa ja esseessä kieltä, jota legendaarinen poliitikko ja ASO:n aikainen pääjohtaja ja karjalaisten evakkojen asuttaja Veikko Vennamo kutsui lehdessään kirjoittajaksi, joka kertoo asiansa ”peitetyin sanakääntein”.
Se oli erittäin hyvä kuvaus tuon ajan ilmiöistämme ja tavastamme tutkijoina lähestyä medioitamme. Se on liki kääntöpuoli sille mediajulkisuutta hakevalle sosiaalisen median meuhaamiselle, jonka seuraaminen on kuitenkin liki välttämätöntä tutkittaessa poikkitieteisesti ja algoritmien avustamana oman aikamme mediailmiöiden syntyä ja niiden leviämistä, diffuusiota.
Tämä koskee kuitenkin etenkin kokonaan uusia ja vieraina koettuja tekoälyyn ja robotikkaan sekä algoritmeihin liitettyjä joko pelkojamme tai ennakkoasenteita. Sama pätee käsitettä ”hybridi” ja sen leviämistä kuvattaessa ilmiöitä, joiden selittäminen on jäänyt poliitikoillamme tai medioiltamme puolitiehen. Syntyy virheitä ja vääriä tulkintoja jotka eivät ole koneen tekemiä.
Kirjailijaelämä ja sen tuotteet sekä juuri kirjojen kautta poikkitieteistä ilmiötä esitellen, käyttäen lisäksi kielellemme vieraita käsitteitä, on osa oman aikamme ”kirjailijaelämää” tutkijan työtä samalla jatkaen. Aiheet on nekin pyrittävä valitsemaan juuri ko. ajankohtaan sopiviksi päivittäin kirjoittavana. Niinpä jouluna käytetyin aihe on ”kuluttajajuhla” tai vaikkapa vapauden hintana maksettava vieraantuminen jopa kielellisesti sekä luomusta irtautuvat ihmiskäsityksemmekin. Oleellista on kuitenkin, kuinka sama parantaa lopulta saman.
Luovan työn kohdalla avainsana on innovaatio. Sillä pääsee jo pitkälle ja irti yhden asian ajattelusta ja suomalaisesta mustavalkoisesta maailmankuvasta. Uuden ajan kirjailija algoritmeineen on pseudokirjailija ja kääntöpuolelta löytyy luomukirjan raapustajat. Yhdessä niitä viljellen pääset läpi vanhan kulttuurin ahtaasta portista varottaen samalla – älä usko minua, ole oma itsesi.
Sosiaalisen median julkisuuden kipeyteen liittyy illuusio elämästä. Monelle kirjallinen työ on kokonaan uusi työssäkäyntialue ja tuossa ympäristössä sokea on sokean oppaana viimeistään algoritmeja avattaessa. Tiede ei olekaan enää olevaisen jäsentämistä ja muistuttaa liki teologista hifistelyä. Ei kumaan synny toki ilman virheitä – ”Vitis nemo sine nascitur” (Horatius) mutta tästä huolimatta elä, kasva ja kukoista – ”Vivas, crescas, floreas!”
Miksi suuret asiat tahtovat meiltä unohtua ja vaikkapa yöpakkashallitukset runsas 50 vuotta takaperin? Tai menetetty vuosikymmen ennen pandemia ajan alkua ja ikäihmisten sulkemista kotiarestiin. Se on rankka tuomionakin. Monelle se jää viimeiseksi kokemukseksi Telluksen pintaa kuluttaen. Usein se on vielä pettymys ja koostuu itsesyytöksistä.
Niinpä on aina viisasta kerrata ja kuusi kirjaa vuodessa on toki aivan liian paljon ilman niistä tehtyä myöhempää yhteenvetoakin. Kirjailijan tulevaisuus on kyvyssä elää omaa aikaansa, mutta muistaen menneen ajan opitkin. Oikealla kädellä kirjoitan, vasemmalla tutkin ja sydän on siinä välissä. Matka kohti retrofuturista alkaa. Mikä se sellainen aika on?
Muista menetetyn vuosikymmenen opit. Kirjaimet eivät punastele – Littera non erubescont. Jos sinut muistetaan vaikkapa vain yhdestä asiasta, latinankielisistä viisauksista. Se riittää varmasti. Lapsen oikeuksien päivänä muista luetella suomalaisia ohjeita elämän varrelle; rauha, rakkaus, ismien kirot. Muista myös mainita hybridiyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet esimerkein niitä kirkastaen päiväkirjamerkintöinäsi. Mieluiten uusin ja laajennettu tulkinta. ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” kirjasi nimenä on syytä jättää lukuelämyksenä tässä vaiheessa sivuun.
Ukrainan sodasta on kulunut jo kymmenen kertaa oman talvisotamme aika. Tallenna silloin kaikki poliittisten liikkeittemme puheenvuorot yhtäkään puoluetta unohtamatta valtiopäiväasiakirjasta PTK 18/ 2024 täysistunnosta 19.11. kello 14.00. Sitä kun kysytään myöhemmin.
Kaikki suomalaiset kymmenen puoluetta olivat kerrankin ehdottoman yksimielisiä. Tallenna tämä kirjaasi. Sitä kun kysytään myöhemmin. Klusteri politiikan, taiteen ja talouden välineenä on syytä mainita vaikket olisikaan aiheesta väitellyt tohtori ja vieläpä manifestinkin kirjoittanut. Joskus niitä voidaan hyvinkin kysyä.
Suomalaiset haluavat nähdä dokumentitkin. Samat klusterit mainitaan myös terveydenhuollossa, robotiikassa ja taiteen klustereissamme. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka väitöskirjan kansilehdessä on toki jo hätävarjelun liioittelua. Algoritmien avustamana laaditut toimintamallit vuodella 2024–25 ja kertomus lisääntyvistä vuosistasi ja niiden laadusta on nekin hoidettava algoritmien avustamana. Se on jo yleinen tapa – ”Vita communis”.
Menneen ajan joulusta on syytä puhua kuluttajajuhlana sekä osoitettava sormella ainakin kolmea eri koria. Yhden ideologian politiikka, vieraantumista vapauden hintana ja luonnosta irtautunutta ihmiskäsitystä. Ne kun ovat oman aikamme ilmiöitä ilman erityistä paatostakin.
Jouluna kirja on arvokkain lahja. Kulttuurimme ei saisi olla käsitteiltään infantiilia, symbolien väärinkäsitystä tai niiden köyhyyttä. Chat GPT takaa toki osaltaan uuden mediamaailman haasteet. Itsenäisyyspäivän, sotaveteraanit, diagonaalihiihtäjät ja illan televisiota seuraten. Jossain päin
maailmaa itsenäisyyttä juhlitaan kesäisin ja riehakkaana ilon juhlana. Miksi suomalaisten juhlat ovat niin ikäviä ja televisiosta seurattavia?
Isänpäivä on todellinen ankeuttaja ja muistuttaa rokotuspäivää. Jean Sibelius ja maan tavat, Sven Dufva ja Koljonvirta Iisalmessa, globaali hybridi ja sen modifiointimme. Se kuuluu nyt meille siinä missä Euroopan yhteinen hybridilaitos tutkijoineenkin. On syytä muistaa myös vuosi 2011 ja 2013, Arctic Babylon ja Hybridiyhteiskunnan kouristelu, enteet utopiat ja dystopiat, taantuma kylmään sotaan. Uudenvuoden ennuste ja tekoälyn antama ohje tälle vuodelle.Kauhea katsoakin – ”Visu horribile.”
Kuka lohduttaisi kirjailijaa? Hyvä kysymys. Edessä on Nobel tasoisen vaikutuksen saavuttaminen. Kieli suoraan algoritmien ytimeen. ”Suomesta maailman koodikieli” ja samalla Homo Nexus – Eksponentiaalinen ihminen, luovuuden renessanssi. Post-Sapien kulttuuri.