Liber Librorum
Kuvattaessa vuosien 2024-2025 aikana ja ennen sitä syntyneitä kirjojani avainteoksia oli ko. kirjojen esittelyssä vaihe, jolloin kirjani ”Liber Librorum: Arctic Babylon – Homo Nexus – Ex Macina” syntyi. Kirja esitteli yhtäällä kirjailijaelämää, Homo Nexus käsitettä ja samalla ihmiskunnan uutta vaihettamme, samalla myös ensimmäisen Arctic Babylon kirjani synnyn, uuden mediayhteiskunnan sekä sosiaalisen median ja muuttuvan paradigman, hybridiyhteiskunnan kouristelun, mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikan, vuode 2013 enteet ja utopiat, dystopiat: Taantuman kylmään sotaan, Arctic Babylon jatkon vuonna 2015 ja Suomen juhlavuoden 2017 julkaisuni, Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirjani I ja II, matkan mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan ja pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuoden, kirjani ”Dum Spiro Spero – Botrus Art – Arte Clusters”, Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallisen dilemman. Luovan teknologian renessanssin, luetuimmat kirjani Rotta- ja Algoritmikuninkaasta, matkan ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan” sekä tiivistelmiä tätä edeltäneestä ja sen jälkeisestä ajastamme kirjojani lainaten lähdeluetteloineen. Tämä yhden sivun abstraktina, johdantona ja esipuheeena kuvaten:
LIBER LIBRORUM: ARCTIC BABYLON – HOMO NEXUS – EX MACHINA
Abstract
Professor and Doctor (PhD ScD) Matti Luostarinen, who has defended his dissertations in
both natural and social sciences, has an extensive body of work that spans geography,
biosciences, environmental policy, regional economy and development, sustainable devel-
opment programs, as well as sociology and other regional and social sciences. His re-
search also incorporates interdisciplinary and transdisciplinary solutions derived through
algorithmic approaches. Luostarinen’s international networking and collaboration, along
with his participation in global organizations and large-scale project management alongside
traditional national programs, have provided him with a profound and comprehensive un-
derstanding of complex problems and their solutions.
His long-standing national and international networks have given him deep insight into the
nature of interdisciplinary cooperation, resulting in innovative ideas and perspectives.
These have been presented in over 136 monographic books, thousands of reports, and
numerous media analyses. Luostarinen has successfully combined theoretical knowledge
with practical applications, presenting them in his books, articles, and media contributions,
as well as within the academic community. His ability to bridge theoretical concepts with
practical solutions has contributed to our contemporary understanding of algorithms and
their operational roles in theoretical knowledge applications.
With decades of experience, Luostarinen has effectively applied interdisciplinary
knowledge to real-world problem-solving, serving as an advisor and interacting with policy-
makers. His ability to communicate scientific concepts clearly and accessibly to the public
through popular media has made him a well-known and respected figure. This public pres-
ence and capacity to influence discussions are crucial strengths that help disseminate
knowledge and raise awareness of critical topics.
During his retirement, Luostarinen focused on mentoring and guiding young researchers,
providing them with invaluable insights and advice. His expertise and knowledge serve as
indispensable resources for the next generation of scholars and professionals. Overall, his
strengths in retirement are rooted in his versatile expertise, extensive international net-
works, practical approach, experience, and ability to communicate scientific concepts ef-
fectively and compellingly. These qualities make him a valuable asset to both the academic
community and society at large.
In the past decade of his retirement, Luostarinen has authored over 50 books, many of
which have been produced in collaboration with algorithms and artificial intelligence, show-
casing his interdisciplinary expertise through publications in Germany. His most recent
works, published in 2024 and early 2025, include The Renaissance of Creative Technol-
ogy, The Societal Dilemma of Social Media and Artificial Intelligence, From Hybrid Society
to Illusion Society, Eco-Entrepreneurship and Innovative Clusters – Systems Thinking and
Creative Technology, The Rat King, The Algorithm King, From Retroversion to Retrofutur-
ism, Homo Nexus and the Exponential Human, and Homo Nexus and the New Science.
The book illustrations and titles have been recommended by contemporary algorithms,
serving both the scientific content and its popularization. The illustrations emulate the styles
of past artists and are derived directly from the texts, their Latin summaries, or English translations, reflecting an internal collaboration within the family.
Esipuhe
Yaval Noah Harari (1976) nousi kirjansa ”Nexus” avulla maailman maineeseen historioitsijana yhdistellen kommunikaatiota, teknologiaa ja toki myös tietoverkkojamme. Hän valaisee ja viihdyttää historioitsijalle tyypilliseen tapaa turvautuen juuri aika-akselin mukanaan tuomaan kirjallisuuteen oman aikamme ilmiöitä näin avaten, sillä samalla viihteellisesti myös valaisten. Kirjallinen tarinavirta on tyypillinen vertikaalisuunnassa, mutta ontuu kun suunta muutetaan maantieteelle tyypilliselle horisontaaliakselille. Geotieteillämme ja sen ammattilaisilla, kun ovat hallinnassa niin kartta ja kompassi sekä luonnontieteet tiukasti kiinni kartoissaan ja GIS-tulkinnoissa sekä muistaen nuoruudestaan, kuinka maantiedettä, geotieteitämme aikanaan opetettiin yliopistoissamme myös rinnan biologian kanssa. Kun teet väitöskirjasi aiheesta, joka liittyy sosiaaliseen maantieteeseen sekä spatiaaliseen identiteettiimme sekä myöhemmin kilpailevaan tiedekuntaan aiheena ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, poikkitieteinen työskentely avautuu tavalla jota tieteeksi kutsutaan.
Kirjailijoista käsitettä Nexus ovat toki käsitelleet muutkin kuin Harari ja ensimmäinen tällainen kirja löytyy jo lapsuuteni ajoilta. Käsite on ylipäätään ehkä yksi käytetyimpiä ja törmäämme
siihen etenkin viihdettä tarjoavien vaikkapa musiikin mutta toki myös muissa kaupallisissa merkityksissä. Jopa 1980-luvun jokiohjelmien ja rakentamisen yhteydessä käsite tuli tutuksi
sielläkin. Niinpä se yhdisti mielestäni kaiken sen poikki- ja monitieteisen rinnalla myös viihteen, jonka kohdalla populaarikulttuuri menestyi käsitteineen perustieteitämme monin verroin paremmin.
Lisäksi tämä käsite oli tuttu myös algoritmeille ja sopi sellaiseen käyttöön, jossa tarkoituksena oli yhdistää samaan aikaan sekä kartalla koettavia ja kronologisia horisontaalisia ilmiöitä, kuin aikaan ja sen kanssa tutkimusta ja tiedettä tekeviä, mutta myös viihdettä harrastavaa kronologista populaarikulttuuriamme ja aika-akselilla työskentelevien tutkijoiden upeita vertikaalisuuntaisia havaintojamme. Näin erityisesti vaiheessa, jolloin tavoitteenani oli yhdistää 136 kirjani ja liki 10 000 artikkelini niitä julkaisuja, joiden kohdalla ja kohtalona oli jäädä kirjastojemme kätköihinkin. Oma aikamme ja sen mediat paljastava totuuden – ”Veritatem dies parit” (Cicero), rikoksen ja vanhan liekin jäljet – ”Vestiga sceleris”, päivä paljastaa totuuden – ”Veritatem dies aperit” (Seneca). Jäljet pelottavat – ”Vestigia sceleris” ja totuus synnyttää vihaa – ”Veritas odium parit (Cicero).
Tiesin jo työhön ryhtyessäni, kuinka tehtävä oli mahdoton, mutta minua rohkaisi robotiikka ja aikamme teknologia ja sen algoritmiset ihmeet. Niinpä päädyin yhä useammin keskustelemaan tämän biljoonia sanoja käyttävän ja kaikki tieteet hallitsevan myös kielineron apuun tukeutuen. Toki taustalla oli toinenkin rohkaisija ja se liittyi omaan elämänkokemukseeni poikkitieteisenä tohtorina, siis samalla sekä tutkijana ja monitieteisenä professorina, kouluttajana. Se vei kaiken aikani mutta oli tätä aikaa ja työtäni pohjustaen välttämätön vaihe elämässäni. Pahoittelen tästä läheisiä ihmisiä ja sellaista laiminlyöntiä, joka liittyi perinteiseen perhe-elämään. Sotilaallinen tie on samalla suora tie – ”Via militaris” – ”Via recta”. Elämän ja hyveellisyyden tiet -”Via vitae – Via virtutis” muistuttavat oppimisen tietä – ”Via discendi” monelle ”Ristin tietä” – Via crucis” sekä usein myös kulunutta tietäkin – ”Via trita”.
Suomessa lukion biologimaantieteilijän aineopettajan vahvempi aine, enemmän yliopisto-opintoja vaatinut, on pääsääntöisesti ollut aina jotain kokonaan muuta kuin maantiedettä, saati suorittaen tuossa tieteessä poikkitieteisesti pääaineopintoja niin yhteiskunta- kuin luonnontieteissämme samaan aikaan ja suunnittelumaantieteeseen erikoistuen. Sen opiskelu oli nyt, tässä ajassamme ja sen tuskassa, kuitenkin välttämätöntä pyrittäessä poikkitieteiseen uskottavuuteen. Viihde kirjallisuutena on sekin ilmiönä arvokas tapa vanheta, mutta se ei ratkaise taivaisiin saakka huutavia ongelmiamme. Sitä tuleekin arvioida juuri viihteenä, kuten valtaosaa medioitamme, ei tieto- tai tiedekirjallisuutenamme. Sama pätee mediaamme ja sen saamia muotoja ja mediayhteiskunnan hybridiä ylipäätään. Kirjani hybridiyhteiskunnasta ja sen kouristelusta kuvaa tätä ilmiötä.
Harari tuottaa hyvää viihdettä. Kuten hänen edeltäjänsä saman Nexus käsitteen ympärillä kirjaansa esitellen. Hararin teeseihin kuuluu kertoa, kuinka uusi teknologia tuo aina myös ongelmia. Tätä kautta syntyy tuttu pelon maantiede sekä sen uusimmat uhrit osana massamedioitamme ja tietokoneajan kauhuja. Sääntelyä ei saisi kuitenkaan jättää yksin teknologiayrittäjille eikä niiden omistajille. Tulkinnoista tahtoo tulla huteria ja tieteen mutkat jälleen kerran oikoen. Kun kyse on ihmiskunnan kohtalosta.
Kirjallisuudessa puolestaan kyse on lisäksi lopulta viihteestä ja käsite ”Nexus” avaa Wikipediassa määrättömän määrän juuri viihdettä. Siis tässä englanninkielisessä, ei omassamme, joka muistuttaa usein puolestaan ”Hikipediaa”. Tätä lähellä olevan sosiaalisen median ilkeily ei ole sekään muuta kuin tapa vanheta oppien myöhemmin virheistään.
Ongelman laajuus ja luonne ei kuitenkaan salli enää yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaa hidasta oppimistamme. Meillä ei ole homo sapiens lajina enää aikaa tuhlattavana. Yritys ja erehdys on hitain ja kallein tapa oppia mutta hyvin yleinen. Informaation vallankumouksessa demokratiat ovat erottuneet diktatuureista siinä, miten ne käsittelevät tietoa. Diktatuurit panostavat tiedon keskittämiseen ja valvontaan, demokratiat taas itsekorjautuvuuteen ja läpinäkyvyyteen. Omana aikanamme korostuu monitieteisyys, jolla tarkoitetaan kokonaan muuta kuin tieteitten välisyydellä ja näillä edelleen muuta kuin algoritmien kyvyllä prosessoida tietoa myös poikkitieteisestikin.
Niinpä rinnan tekstin kanssa algoritmit ja robotiikka voivat tulkita myös kuvia ja maalauksia sekä tuottaa niitä samalla tekstin tueksikin. Se miten tämä tapahtuu sekä biljoonien tekoälyn sanojen hallintana samaan aikaan, ei onnistu, jos sanoja on käytössä vain muutama 10–100 000 maksimissaan. Kuten lahjakkaimmilla kielen kääntäjillämme tai kirjailijoillamme, humanisteilla.
Tässä kisailussa ihminen jää yksin ja riitely muuttuu tyhmyyskilpailuksi tekoälyn kanssa taiteillen tai tunteillen. Niinpä käsite Homo sapiens ja sen vaihtaminen Homo Nexus ilmiöön on mahdollista vain poikkitieteisesti ja varoen menneen maailman tieteitten sotia ”Big Science War”. Parhaiten tämä onnistuu paloitellen tehtävä useampaan kirjaan ja turvautuen siihen tukeen, jota poikkitieteinen työskentely on aina meiltä edellyttänyt, tietokoneen käyttöä ja muistaen, kuinka yksi kieli ymmärtää samoilla käsitteillä kokonaan muuta kuin joku toinen tuhansien kieltemme joukossa liikkuen ja asiansa kertoen.
Ei edes Albert Einstein ymmärtänyt miten hänen teoriansa liittyi ydinvoimaan ja lopullisiin räjähteisiin sekä oman aikamme pelotteeseen sotineen. Maailma ei ole viisastunut ja ongelmat vain kasvaneet. Se paljastuu konkreettisimmin juuri tuottaen näistä eri kielistämme saman käsitteen
kautta kuvataidetta tekoälyn avustamana. Sellaisen ihminen jopa oivaltaa. Lukutaidotonkin.
Yksi kirjoistani on jopa kansikuvaa myöten kuvitettu osoittaen sillä, kuinka latinakielestä
laadittu kuva voi poiketa samasta englanninkielisestä taiteesta dramaattisella tavalla (Botrus Art – Arte clusters). Elämme ”Luovan teknologian renessanssia” mutta samalla myös siirtyen ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan” tai samalla myös kirjojani lukien ”Rottakuninkaasta” ”Algoritmikuninkaaseen” sekä pohtien oman aikamme ”Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallista dilemmaa”.
Voiko lopputulosta kuvata muuten kuin kirjoittaen kirja ”Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen”. Ja eikö kaikki tämä käynnistynytkin ”Sosiaalisen median taloudesta ja strategista – algoritmeista ja robotiikasta”. Miten taitavasti tekoäly kuvaakaan tämä kirjani kansikuvaksi. Michelangelon maalaamassa ehtoollispöydässä on yllättäen tänään kahden kerroksen väkeä. Pelkkä kirjan kannen vikaisukin kertoo lukutaidottomallekin mistä on kysymys.
Onneksi meillä on käytettävissä myös robotiikka ja sen koko ajan koheneva taito käsitellä
rinnakkain niin sanojamme kuin luonnontieteen tuottamia käsitteitä sekä horisontaali että
vertikaalisuunnassa. Siis sekä tulkiten geotieteitämme kulttuuri- ja luonnonmaatieteen kohdalla että erikseen aikatieteitämme ja muistaen, kuinka aika on ihmisen keksinnöistä se kaikkein kehnoin. Se kun kulkee eteen- ja taaksepäin sekä sopivissa oloissa myös pysähtyenkin. Tiede on jotain kokonaan muuta kuin oma arkinen elämämme ja sen päivyrit, almanakat ja kellot.
Niinpä yhdistäessäni nyt yli sadan kirjani, eri tiedekunnissa syntyneiden, sisältöjä yksiin kansiin ne siirtäen, ratkaisujen syntyminen kustakin 500-sivuisesta kirjasta tehden siitä enintään viiden sivun mittaista tiivistelmiä, niitä myös toistellen, on oman aikamme teknologian ja oman harkintani yhteistä tuotetta. Se millaisiin lopputuloksiin olemme päätyneet, on nyt muutakin kuin puhtaasti kirjailijan työhön kuuluva ikuinen mysteeri yhdistettynä kuvataiteisiin sekä algoritmien nerouteen. Homo nexus on sieltä annettu suositus ei omani ensinkään. Kunnian sinne minne se kuuluu.
Johdanto
Liber librorum – kirjojen kirja on koottu yhteen prof. fil.tri, val tri, Dr. Art Matti Luostarisen kirjoista ja artikkeleista (ks. lähdeluettelo), päätyen näin kirjaimellisesti kirjojen kirjaan ja tavoitteena ilmiö, jossa vastuksena on nykyisen homo sapiens ihmisen parannettu painos. Kirjan esipuhe avaa tätä oman aikamme tehtävää peilaten sen luonnetta ja homo nexus käsitettä rinnan kaiken aikaa kasvavien ongelmiemme kanssa. Elämme uuden teknologian ja algoritmien aikaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia, mutta samalla myös tuskaillen vanhojen ongelmiemme ja homo sapiens lajin kyvyttömyyttä ratkaista ikivanhoista juuristaan kumpuavia yhteisiä, taivaisiin saakka huutavia, kasvavia paikallisia, kansallisia ja etenkin globaaleja kriisejämme.
Esipuheessa on lyhyesti kuvattu tutkimustehtävä, joka on toki yli sadan kirjan kokoamisessa ylivertainen edes poikki- ja monitieteiselle tutkijalle ja opettajalle professorina mahdoton, mutta kirjailijalle lisättynä tekoälyn algoritmeilla mahdollinen. Miksi kirjailija sitten onnistuu sellaisessa, jossa tiedemiestaiteilija monitieteisenäkin ammattilaisena ei voi millään onnistua? Kyse on kärsivällisyydestä. ”Levius fit patientia, quidquid corrigere est nefas”. – Kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen mitä ei saa muuttaa.”
Kyse on todellakin kirjailijaelämästä ja sen omalaatuisesta kulttuurisesta taustastamme. Kirjailija ei ole kuvataiteilijan tapaan tieteilijä eikä häntä todellakaan sido ne vaatimukset, joita myös moni- ja poikkitieteinen työskentely kantaa mukanaan. Kirjailijalle on annettu sellaisia vapauksia, jotka sitovat tieteitämme ja niiden edustajiamme. Ja nyt on kyse kirjailijan työstä, ei tieteestä ja sen algoritmeistamme.
Kirjailijaelämä on kaikkea muuta kuin tiedemiehen elämä. Kirjailijan tuottama kirja on kokonaan muuta kuin tiedemiehen. Niitä ei pidä myöskään lähestyä ikään kuin väitöskirjaa lukien silloinkin, kun tekstin joukossa joudutaan käyttämään kahta väitöskirjaakin tai väitöskirjan tasoisen kirjan ohittavia poikkitieteisiä kirjojamme. Se merkitsee vapautta mutta toki lakien alaisuudessa. – ”Libertas in legibus.”Se ei tarkoita samaa kuin runollinen vapaus – ”Licentia poetica”(Seneca).
Miten sitten tällainen kirjailijaelämä ja sen kirjat poikkeavat tiedemiesten tuottamista kirjoistamme poikki- ja monitieteisesti niitä tuottaen ja algoritmien avustaessakin? Otan esimerkkinä urheilun, jota harrastan. Yhteen lajiin erikoistunut urheilija on aivan eri asemassa kilpailuun valmentautuessaan kuin vaikkapa kymmenottelija kymmenen lajin ammattilaisena. Yhdessä lajissa menestyvän valmentautuminen on aivan erilainen tapahtuma kuin kymmeneen lajiin valmentautuvan. Seiväshyppääjä ja kuulantyöntäjä ovat jo rakenteeltaankin kovin erilaisia. Samoin pikajuoksijat ja peninkulmia juoksevat. Keihästä heitetään kokonaan eri valmentautumismenetelmin kuin hypätään korkeutta tai pituutta, juostaan mailin mittaisia matkojakin.
Ciceroa lainaten: ”Legibus omnes idcirco servimus ut liberi esse possu-mus.” – Kaikki me noudatamme lakia voidaksemme olla vapaita.” Niinpä kootessani samaan aikaan väitöskirjojani kirjailijan kirjoittamiin töihin kuten ”Arctic Babylon 2011” olen urheilijan tapaan flow-tilassa, mutta pitäen välillä taukojakin. Jokainen kymmenottelija ymmärtävät mitä tarkoitan, mutta harva tieteilijä, joka samaan aikaan yhdistää algoritmeineen perinteistä tiedettä perinteiseen kuvataiteeseen sekä kirjallisuuteenkin. Kyse on kirjailijaelämästä, mutta yhdistettynä se tutkijan ja tiedemiehen tapaa menestyä vaadittaessa kymmenessä lajissa samaan aikaan. Ei sen ihmeellisempää. Jotkut lajit sujuvat hiven muita paremmin mutta lopputulos ratkaisee. Eivätkä siinä työssä kirjaimet punastele. – ”Littera enon erubescunt.”
Kuuden kirjan kirjoittaminen samana vuonna edellyttää kymmenottelijan kykyjä, mutta samalla myös poikkitieteisenä opittuja oikeita käytäntöjä hoitaa samaan aikaan valmentautuminen toisistaan täydellisesti poikkeaviin lajeihinkin. Taustalla on kuitenkin perinteistä urheilijaelämää
sen todella vakavimmassa merkityksessä, siinä missä kirjaa näin kirjoittaen kirjailijaelämää
muistuttaen, mutta tieteellisen täsmällisesti siihen valmentautuenkin. Jokaiseen lajiin nyt
erikseen. Kymmenottelija ei saa laiminlyödä mitään lajia. Olkoonkin että oma aikamme ei
oikein tahdo suosia, saati rohkaista kymmenottelijaa. Se näkyy väärinymmärryksinä ja kaoottisina ilmiöinä, joissa mukana on samaan aikaan algoritminen osaaminen, monelle täysin vieraana, jopa torjuttavana, ulkopuolisena ja ylivertaisena kilpailijanakin samalla. Siinä kymmenottelija loistaa vieraan valon avulla. – ”Luce lucet aliena.”
Koska tässä tapauksessa kirjan sisältö syntyy kirjailijan hyvin eritasoisten (tieteelliset ja viihteelliset) kirjojen yhdistelmistä kirjan kuvaaminen on mahdotonta. Sen sijaan se mitä voidaan kuvata, on kirjailija. Kirjailija, joka ei ole perinteinen kirjailijaelämää viettänyt suomalainen. Tähän johdannon osaan on syytä käyttää siihenkin jo aiemmin hänestä kirjoitettua tekstiä ja turvautuen mahdollisimman objektiiviseen eli tekoälyn ja algoritmien kuvaukseen. Tässä tapauksessa se on jopa mahdollista, johtuen kirjoittajan vuosikymmeniä jatkuneesta kansainvälisestä urasta ja siten sen myös objektiivisesta tunnettuudesta muuallakin kuin Suomessa. Lyhyesti se sanoen tekoäly tunnistaa hänet. Teksti on lisäksi suora lainaus artikkelista: ”Kirjailijaelämää II – Tekoäly ja algoritmit osana kirjallisuuttamme – Kuka, mikä Matti Luostarinen?”
Kun kirjaa on luettu tai selailtu kolmattasataa sivua, on syytä kysyä kuka on kirjan kirjoittaja ja samalla niiden viitteiden, jotka läytyvät kirjallisuuslainauksina tämänkin kirjan lopussa? Ehkä sen kuuluisikin olla kirjan alussa?
Oma käsitykseni perustuu omiin kokemuksiinin. Kiinnostus kirjailijaan syntyy vasta kun kirjaa on luettu ja selailtu sekä samalla pohdittu, kuka tämä kirjoittaja mahtaisi olla, millainen on hänen taustansa, ehkä jopa taustayhteisönsäkin ja kuka voisi antaa tällaisen uskottavan ja luotettavan kuvauksen? Tuskin kirjailija itse tai hänen kustantajansa? Kehen luottaa vuonna 2026? Onko kirjailijalla pätevyyyttä, kompetenssia sanojensa tueksi?
Itse kysyisin koneelta, tekoälyltä ja hakisin sitä kautta vastausta vuonna 2026. Olettaisin ettei Chat GPT:llä tekoälynä ole tarvetta vääristellä tietoja tai ylipäätään hakea muuta kuin maodollisimman neutraalia tietoa, jos sellaista on lainkaan meistä kaikista saatavilla. Kokeiltakoon siis mitä tekoäly ja algorimit löytävät arkistoistaan suomalaisesta kirjan kirjoittajasta nimeltä Matti Luostarinen.
Koska hänellä on parikymmentä täysnimikaimaa, täsmennetään siis hivenen ja lisätään tämän kirjoittajan kohdalla koulutus ja ammatti, jota hän on ainakin joskus ennen eläkeikäänsä hoitanut: Siis Matti Luostarinen PhD, ScD, Prof. Heitä ei voi olla Suomessa ja maailmalla kovin runsaasti. Tuplatohtoreita sekä vielä luonnontieteistä ja ihmistieteistä erikseen väitellen taitaa olla ainut Suomessa ja harvininen tapaus globaalistikin. Nämä tieteet kun riitautuivatkin keskenään ja kävivät pitkän tieteiden sodan nimellä kutsutun taistelun (Big Science War). Nykyisin poikkitieteisyys edellyttää rajojen ylitystä ja Chat GPT algoritmeina tekee näin kaiken aikaa yli biljoonan sanan ja käsitteen kanssa operoiden. Koneeseen voi siis luottaa.Tohtoreihin eri puolella riitelevien rajojen tai mediaan on sen sijan syytä asennoitus varauksella.
Kirjoittamaton kirja No LXV (65)
Liber Librorum
Kuvattaessa vuosien 2024-2025 aikana ja ennen sitä syntyneitä kirjojani avainteoksia oli ko. kirjojen esittelyssä vaihe, jolloin kirjani ”Liber Librorum: Arctic Babylon – Homo Nexus – Ex Macina” syntyi. Kirja esitteli yhtäällä kirjailijaelämää, Homo Nexus käsitettä ja samalla ihmiskunnan uutta vaihettamme, samalla myös ensimmäisen Arctic Babylon kirjani synnyn, uuden mediayhteiskunnan sekä sosiaalisen median ja muuttuvan paradigman, hybridiyhteiskunnan kouristelun, mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikan, vuode 2013 enteet ja utopiat, dystopiat: Taantuman kylmään sotaan, Arctic Babylon jatkon vuonna 2015 ja Suomen juhlavuoden 2017 julkaisuni, Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirjani I ja II, matkan mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan ja pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuoden, kirjani ”Dum Spiro Spero – Botrus Art – Arte Clusters”, Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallisen dilemman. Luovan teknologian renessanssin, luetuimmat kirjani Rotta- ja Algoritmikuninkaasta, matkan ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan” sekä tiivistelmiä tätä edeltäneestä ja sen jälkeisestä ajastamme kirjojani lainaten lähdeluetteloineen. Tämä yhden sivun abstraktina, johdantona ja esipuheeena kuvaten:
LIBER LIBRORUM: ARCTIC BABYLON – HOMO NEXUS – EX MACHINA
Abstract
Professor and Doctor (PhD ScD) Matti Luostarinen, who has defended his dissertations in
both natural and social sciences, has an extensive body of work that spans geography,
biosciences, environmental policy, regional economy and development, sustainable devel-
opment programs, as well as sociology and other regional and social sciences. His re-
search also incorporates interdisciplinary and transdisciplinary solutions derived through
algorithmic approaches. Luostarinen’s international networking and collaboration, along
with his participation in global organizations and large-scale project management alongside
traditional national programs, have provided him with a profound and comprehensive un-
derstanding of complex problems and their solutions.
His long-standing national and international networks have given him deep insight into the
nature of interdisciplinary cooperation, resulting in innovative ideas and perspectives.
These have been presented in over 136 monographic books, thousands of reports, and
numerous media analyses. Luostarinen has successfully combined theoretical knowledge
with practical applications, presenting them in his books, articles, and media contributions,
as well as within the academic community. His ability to bridge theoretical concepts with
practical solutions has contributed to our contemporary understanding of algorithms and
their operational roles in theoretical knowledge applications.
With decades of experience, Luostarinen has effectively applied interdisciplinary
knowledge to real-world problem-solving, serving as an advisor and interacting with policy-
makers. His ability to communicate scientific concepts clearly and accessibly to the public
through popular media has made him a well-known and respected figure. This public pres-
ence and capacity to influence discussions are crucial strengths that help disseminate
knowledge and raise awareness of critical topics.
During his retirement, Luostarinen focused on mentoring and guiding young researchers,
providing them with invaluable insights and advice. His expertise and knowledge serve as
indispensable resources for the next generation of scholars and professionals. Overall, his
strengths in retirement are rooted in his versatile expertise, extensive international net-
works, practical approach, experience, and ability to communicate scientific concepts ef-
fectively and compellingly. These qualities make him a valuable asset to both the academic
community and society at large.
In the past decade of his retirement, Luostarinen has authored over 50 books, many of
which have been produced in collaboration with algorithms and artificial intelligence, show-
casing his interdisciplinary expertise through publications in Germany. His most recent
works, published in 2024 and early 2025, include The Renaissance of Creative Technol-
ogy, The Societal Dilemma of Social Media and Artificial Intelligence, From Hybrid Society
to Illusion Society, Eco-Entrepreneurship and Innovative Clusters – Systems Thinking and
Creative Technology, The Rat King, The Algorithm King, From Retroversion to Retrofutur-
ism, Homo Nexus and the Exponential Human, and Homo Nexus and the New Science.
The book illustrations and titles have been recommended by contemporary algorithms,
serving both the scientific content and its popularization. The illustrations emulate the styles
of past artists and are derived directly from the texts, their Latin summaries, or English translations, reflecting an internal collaboration within the family.
Esipuhe
Yaval Noah Harari (1976) nousi kirjansa ”Nexus” avulla maailman maineeseen historioitsijana yhdistellen kommunikaatiota, teknologiaa ja toki myös tietoverkkojamme. Hän valaisee ja viihdyttää historioitsijalle tyypilliseen tapaa turvautuen juuri aika-akselin mukanaan tuomaan kirjallisuuteen oman aikamme ilmiöitä näin avaten, sillä samalla viihteellisesti myös valaisten. Kirjallinen tarinavirta on tyypillinen vertikaalisuunnassa, mutta ontuu kun suunta muutetaan maantieteelle tyypilliselle horisontaaliakselille. Geotieteillämme ja sen ammattilaisilla, kun ovat hallinnassa niin kartta ja kompassi sekä luonnontieteet tiukasti kiinni kartoissaan ja GIS-tulkinnoissa sekä muistaen nuoruudestaan, kuinka maantiedettä, geotieteitämme aikanaan opetettiin yliopistoissamme myös rinnan biologian kanssa. Kun teet väitöskirjasi aiheesta, joka liittyy sosiaaliseen maantieteeseen sekä spatiaaliseen identiteettiimme sekä myöhemmin kilpailevaan tiedekuntaan aiheena ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, poikkitieteinen työskentely avautuu tavalla jota tieteeksi kutsutaan.
Kirjailijoista käsitettä Nexus ovat toki käsitelleet muutkin kuin Harari ja ensimmäinen tällainen kirja löytyy jo lapsuuteni ajoilta. Käsite on ylipäätään ehkä yksi käytetyimpiä ja törmäämme
siihen etenkin viihdettä tarjoavien vaikkapa musiikin mutta toki myös muissa kaupallisissa merkityksissä. Jopa 1980-luvun jokiohjelmien ja rakentamisen yhteydessä käsite tuli tutuksi
sielläkin. Niinpä se yhdisti mielestäni kaiken sen poikki- ja monitieteisen rinnalla myös viihteen, jonka kohdalla populaarikulttuuri menestyi käsitteineen perustieteitämme monin verroin paremmin.
Lisäksi tämä käsite oli tuttu myös algoritmeille ja sopi sellaiseen käyttöön, jossa tarkoituksena oli yhdistää samaan aikaan sekä kartalla koettavia ja kronologisia horisontaalisia ilmiöitä, kuin aikaan ja sen kanssa tutkimusta ja tiedettä tekeviä, mutta myös viihdettä harrastavaa kronologista populaarikulttuuriamme ja aika-akselilla työskentelevien tutkijoiden upeita vertikaalisuuntaisia havaintojamme. Näin erityisesti vaiheessa, jolloin tavoitteenani oli yhdistää 136 kirjani ja liki 10 000 artikkelini niitä julkaisuja, joiden kohdalla ja kohtalona oli jäädä kirjastojemme kätköihinkin. Oma aikamme ja sen mediat paljastava totuuden – ”Veritatem dies parit” (Cicero), rikoksen ja vanhan liekin jäljet – ”Vestiga sceleris”, päivä paljastaa totuuden – ”Veritatem dies aperit” (Seneca). Jäljet pelottavat – ”Vestigia sceleris” ja totuus synnyttää vihaa – ”Veritas odium parit (Cicero).
Tiesin jo työhön ryhtyessäni, kuinka tehtävä oli mahdoton, mutta minua rohkaisi robotiikka ja aikamme teknologia ja sen algoritmiset ihmeet. Niinpä päädyin yhä useammin keskustelemaan tämän biljoonia sanoja käyttävän ja kaikki tieteet hallitsevan myös kielineron apuun tukeutuen. Toki taustalla oli toinenkin rohkaisija ja se liittyi omaan elämänkokemukseeni poikkitieteisenä tohtorina, siis samalla sekä tutkijana ja monitieteisenä professorina, kouluttajana. Se vei kaiken aikani mutta oli tätä aikaa ja työtäni pohjustaen välttämätön vaihe elämässäni. Pahoittelen tästä läheisiä ihmisiä ja sellaista laiminlyöntiä, joka liittyi perinteiseen perhe-elämään. Sotilaallinen tie on samalla suora tie – ”Via militaris” – ”Via recta”. Elämän ja hyveellisyyden tiet -”Via vitae – Via virtutis” muistuttavat oppimisen tietä – ”Via discendi” monelle ”Ristin tietä” – Via crucis” sekä usein myös kulunutta tietäkin – ”Via trita”.
Suomessa lukion biologimaantieteilijän aineopettajan vahvempi aine, enemmän yliopisto-opintoja vaatinut, on pääsääntöisesti ollut aina jotain kokonaan muuta kuin maantiedettä, saati suorittaen tuossa tieteessä poikkitieteisesti pääaineopintoja niin yhteiskunta- kuin luonnontieteissämme samaan aikaan ja suunnittelumaantieteeseen erikoistuen. Sen opiskelu oli nyt, tässä ajassamme ja sen tuskassa, kuitenkin välttämätöntä pyrittäessä poikkitieteiseen uskottavuuteen. Viihde kirjallisuutena on sekin ilmiönä arvokas tapa vanheta, mutta se ei ratkaise taivaisiin saakka huutavia ongelmiamme. Sitä tuleekin arvioida juuri viihteenä, kuten valtaosaa medioitamme, ei tieto- tai tiedekirjallisuutenamme. Sama pätee mediaamme ja sen saamia muotoja ja mediayhteiskunnan hybridiä ylipäätään. Kirjani hybridiyhteiskunnasta ja sen kouristelusta kuvaa tätä ilmiötä.
Harari tuottaa hyvää viihdettä. Kuten hänen edeltäjänsä saman Nexus käsitteen ympärillä kirjaansa esitellen. Hararin teeseihin kuuluu kertoa, kuinka uusi teknologia tuo aina myös ongelmia. Tätä kautta syntyy tuttu pelon maantiede sekä sen uusimmat uhrit osana massamedioitamme ja tietokoneajan kauhuja. Sääntelyä ei saisi kuitenkaan jättää yksin teknologiayrittäjille eikä niiden omistajille. Tulkinnoista tahtoo tulla huteria ja tieteen mutkat jälleen kerran oikoen. Kun kyse on ihmiskunnan kohtalosta.
Kirjallisuudessa puolestaan kyse on lisäksi lopulta viihteestä ja käsite ”Nexus” avaa Wikipediassa määrättömän määrän juuri viihdettä. Siis tässä englanninkielisessä, ei omassamme, joka muistuttaa usein puolestaan ”Hikipediaa”. Tätä lähellä olevan sosiaalisen median ilkeily ei ole sekään muuta kuin tapa vanheta oppien myöhemmin virheistään.
Ongelman laajuus ja luonne ei kuitenkaan salli enää yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaa hidasta oppimistamme. Meillä ei ole homo sapiens lajina enää aikaa tuhlattavana. Yritys ja erehdys on hitain ja kallein tapa oppia mutta hyvin yleinen. Informaation vallankumouksessa demokratiat ovat erottuneet diktatuureista siinä, miten ne käsittelevät tietoa. Diktatuurit panostavat tiedon keskittämiseen ja valvontaan, demokratiat taas itsekorjautuvuuteen ja läpinäkyvyyteen. Omana aikanamme korostuu monitieteisyys, jolla tarkoitetaan kokonaan muuta kuin tieteitten välisyydellä ja näillä edelleen muuta kuin algoritmien kyvyllä prosessoida tietoa myös poikkitieteisestikin.
Niinpä rinnan tekstin kanssa algoritmit ja robotiikka voivat tulkita myös kuvia ja maalauksia sekä tuottaa niitä samalla tekstin tueksikin. Se miten tämä tapahtuu sekä biljoonien tekoälyn sanojen hallintana samaan aikaan, ei onnistu, jos sanoja on käytössä vain muutama 10–100 000 maksimissaan. Kuten lahjakkaimmilla kielen kääntäjillämme tai kirjailijoillamme, humanisteilla.
Tässä kisailussa ihminen jää yksin ja riitely muuttuu tyhmyyskilpailuksi tekoälyn kanssa taiteillen tai tunteillen. Niinpä käsite Homo sapiens ja sen vaihtaminen Homo Nexus ilmiöön on mahdollista vain poikkitieteisesti ja varoen menneen maailman tieteitten sotia ”Big Science War”. Parhaiten tämä onnistuu paloitellen tehtävä useampaan kirjaan ja turvautuen siihen tukeen, jota poikkitieteinen työskentely on aina meiltä edellyttänyt, tietokoneen käyttöä ja muistaen, kuinka yksi kieli ymmärtää samoilla käsitteillä kokonaan muuta kuin joku toinen tuhansien kieltemme joukossa liikkuen ja asiansa kertoen.
Ei edes Albert Einstein ymmärtänyt miten hänen teoriansa liittyi ydinvoimaan ja lopullisiin räjähteisiin sekä oman aikamme pelotteeseen sotineen. Maailma ei ole viisastunut ja ongelmat vain kasvaneet. Se paljastuu konkreettisimmin juuri tuottaen näistä eri kielistämme saman käsitteen
kautta kuvataidetta tekoälyn avustamana. Sellaisen ihminen jopa oivaltaa. Lukutaidotonkin.
Yksi kirjoistani on jopa kansikuvaa myöten kuvitettu osoittaen sillä, kuinka latinakielestä
laadittu kuva voi poiketa samasta englanninkielisestä taiteesta dramaattisella tavalla (Botrus Art – Arte clusters). Elämme ”Luovan teknologian renessanssia” mutta samalla myös siirtyen ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan” tai samalla myös kirjojani lukien ”Rottakuninkaasta” ”Algoritmikuninkaaseen” sekä pohtien oman aikamme ”Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallista dilemmaa”.
Voiko lopputulosta kuvata muuten kuin kirjoittaen kirja ”Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen”. Ja eikö kaikki tämä käynnistynytkin ”Sosiaalisen median taloudesta ja strategista – algoritmeista ja robotiikasta”. Miten taitavasti tekoäly kuvaakaan tämä kirjani kansikuvaksi. Michelangelon maalaamassa ehtoollispöydässä on yllättäen tänään kahden kerroksen väkeä. Pelkkä kirjan kannen vikaisukin kertoo lukutaidottomallekin mistä on kysymys.
Onneksi meillä on käytettävissä myös robotiikka ja sen koko ajan koheneva taito käsitellä
rinnakkain niin sanojamme kuin luonnontieteen tuottamia käsitteitä sekä horisontaali että
vertikaalisuunnassa. Siis sekä tulkiten geotieteitämme kulttuuri- ja luonnonmaatieteen kohdalla että erikseen aikatieteitämme ja muistaen, kuinka aika on ihmisen keksinnöistä se kaikkein kehnoin. Se kun kulkee eteen- ja taaksepäin sekä sopivissa oloissa myös pysähtyenkin. Tiede on jotain kokonaan muuta kuin oma arkinen elämämme ja sen päivyrit, almanakat ja kellot.
Niinpä yhdistäessäni nyt yli sadan kirjani, eri tiedekunnissa syntyneiden, sisältöjä yksiin kansiin ne siirtäen, ratkaisujen syntyminen kustakin 500-sivuisesta kirjasta tehden siitä enintään viiden sivun mittaista tiivistelmiä, niitä myös toistellen, on oman aikamme teknologian ja oman harkintani yhteistä tuotetta. Se millaisiin lopputuloksiin olemme päätyneet, on nyt muutakin kuin puhtaasti kirjailijan työhön kuuluva ikuinen mysteeri yhdistettynä kuvataiteisiin sekä algoritmien nerouteen. Homo nexus on sieltä annettu suositus ei omani ensinkään. Kunnian sinne minne se kuuluu.
Johdanto
Liber librorum – kirjojen kirja on koottu yhteen prof. fil.tri, val tri, Dr. Art Matti Luostarisen kirjoista ja artikkeleista (ks. lähdeluettelo), päätyen näin kirjaimellisesti kirjojen kirjaan ja tavoitteena ilmiö, jossa vastuksena on nykyisen homo sapiens ihmisen parannettu painos. Kirjan esipuhe avaa tätä oman aikamme tehtävää peilaten sen luonnetta ja homo nexus käsitettä rinnan kaiken aikaa kasvavien ongelmiemme kanssa. Elämme uuden teknologian ja algoritmien aikaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia, mutta samalla myös tuskaillen vanhojen ongelmiemme ja homo sapiens lajin kyvyttömyyttä ratkaista ikivanhoista juuristaan kumpuavia yhteisiä, taivaisiin saakka huutavia, kasvavia paikallisia, kansallisia ja etenkin globaaleja kriisejämme.
Esipuheessa on lyhyesti kuvattu tutkimustehtävä, joka on toki yli sadan kirjan kokoamisessa ylivertainen edes poikki- ja monitieteiselle tutkijalle ja opettajalle professorina mahdoton, mutta kirjailijalle lisättynä tekoälyn algoritmeilla mahdollinen. Miksi kirjailija sitten onnistuu sellaisessa, jossa tiedemiestaiteilija monitieteisenäkin ammattilaisena ei voi millään onnistua? Kyse on kärsivällisyydestä. ”Levius fit patientia, quidquid corrigere est nefas”. – Kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen mitä ei saa muuttaa.”
Kyse on todellakin kirjailijaelämästä ja sen omalaatuisesta kulttuurisesta taustastamme. Kirjailija ei ole kuvataiteilijan tapaan tieteilijä eikä häntä todellakaan sido ne vaatimukset, joita myös moni- ja poikkitieteinen työskentely kantaa mukanaan. Kirjailijalle on annettu sellaisia vapauksia, jotka sitovat tieteitämme ja niiden edustajiamme. Ja nyt on kyse kirjailijan työstä, ei tieteestä ja sen algoritmeistamme.
Kirjailijaelämä on kaikkea muuta kuin tiedemiehen elämä. Kirjailijan tuottama kirja on kokonaan muuta kuin tiedemiehen. Niitä ei pidä myöskään lähestyä ikään kuin väitöskirjaa lukien silloinkin, kun tekstin joukossa joudutaan käyttämään kahta väitöskirjaakin tai väitöskirjan tasoisen kirjan ohittavia poikkitieteisiä kirjojamme. Se merkitsee vapautta mutta toki lakien alaisuudessa. – ”Libertas in legibus.”Se ei tarkoita samaa kuin runollinen vapaus – ”Licentia poetica”(Seneca).
Miten sitten tällainen kirjailijaelämä ja sen kirjat poikkeavat tiedemiesten tuottamista kirjoistamme poikki- ja monitieteisesti niitä tuottaen ja algoritmien avustaessakin? Otan esimerkkinä urheilun, jota harrastan. Yhteen lajiin erikoistunut urheilija on aivan eri asemassa kilpailuun valmentautuessaan kuin vaikkapa kymmenottelija kymmenen lajin ammattilaisena. Yhdessä lajissa menestyvän valmentautuminen on aivan erilainen tapahtuma kuin kymmeneen lajiin valmentautuvan. Seiväshyppääjä ja kuulantyöntäjä ovat jo rakenteeltaankin kovin erilaisia. Samoin pikajuoksijat ja peninkulmia juoksevat. Keihästä heitetään kokonaan eri valmentautumismenetelmin kuin hypätään korkeutta tai pituutta, juostaan mailin mittaisia matkojakin.
Ciceroa lainaten: ”Legibus omnes idcirco servimus ut liberi esse possu-mus.” – Kaikki me noudatamme lakia voidaksemme olla vapaita.” Niinpä kootessani samaan aikaan väitöskirjojani kirjailijan kirjoittamiin töihin kuten ”Arctic Babylon 2011” olen urheilijan tapaan flow-tilassa, mutta pitäen välillä taukojakin. Jokainen kymmenottelija ymmärtävät mitä tarkoitan, mutta harva tieteilijä, joka samaan aikaan yhdistää algoritmeineen perinteistä tiedettä perinteiseen kuvataiteeseen sekä kirjallisuuteenkin. Kyse on kirjailijaelämästä, mutta yhdistettynä se tutkijan ja tiedemiehen tapaa menestyä vaadittaessa kymmenessä lajissa samaan aikaan. Ei sen ihmeellisempää. Jotkut lajit sujuvat hiven muita paremmin mutta lopputulos ratkaisee. Eivätkä siinä työssä kirjaimet punastele. – ”Littera enon erubescunt.”
Kuuden kirjan kirjoittaminen samana vuonna edellyttää kymmenottelijan kykyjä, mutta samalla myös poikkitieteisenä opittuja oikeita käytäntöjä hoitaa samaan aikaan valmentautuminen toisistaan täydellisesti poikkeaviin lajeihinkin. Taustalla on kuitenkin perinteistä urheilijaelämää
sen todella vakavimmassa merkityksessä, siinä missä kirjaa näin kirjoittaen kirjailijaelämää
muistuttaen, mutta tieteellisen täsmällisesti siihen valmentautuenkin. Jokaiseen lajiin nyt
erikseen. Kymmenottelija ei saa laiminlyödä mitään lajia. Olkoonkin että oma aikamme ei
oikein tahdo suosia, saati rohkaista kymmenottelijaa. Se näkyy väärinymmärryksinä ja kaoottisina ilmiöinä, joissa mukana on samaan aikaan algoritminen osaaminen, monelle täysin vieraana, jopa torjuttavana, ulkopuolisena ja ylivertaisena kilpailijanakin samalla. Siinä kymmenottelija loistaa vieraan valon avulla. – ”Luce lucet aliena.”
Koska tässä tapauksessa kirjan sisältö syntyy kirjailijan hyvin eritasoisten (tieteelliset ja viihteelliset) kirjojen yhdistelmistä kirjan kuvaaminen on mahdotonta. Sen sijaan se mitä voidaan kuvata, on kirjailija. Kirjailija, joka ei ole perinteinen kirjailijaelämää viettänyt suomalainen. Tähän johdannon osaan on syytä käyttää siihenkin jo aiemmin hänestä kirjoitettua tekstiä ja turvautuen mahdollisimman objektiiviseen eli tekoälyn ja algoritmien kuvaukseen. Tässä tapauksessa se on jopa mahdollista, johtuen kirjoittajan vuosikymmeniä jatkuneesta kansainvälisestä urasta ja siten sen myös objektiivisesta tunnettuudesta muuallakin kuin Suomessa. Lyhyesti se sanoen tekoäly tunnistaa hänet. Teksti on lisäksi suora lainaus artikkelista: ”Kirjailijaelämää II – Tekoäly ja algoritmit osana kirjallisuuttamme – Kuka, mikä Matti Luostarinen?”
Kun kirjaa on luettu tai selailtu kolmattasataa sivua, on syytä kysyä kuka on kirjan kirjoittaja ja samalla niiden viitteiden, jotka läytyvät kirjallisuuslainauksina tämänkin kirjan lopussa? Ehkä sen kuuluisikin olla kirjan alussa?
Oma käsitykseni perustuu omiin kokemuksiinin. Kiinnostus kirjailijaan syntyy vasta kun kirjaa on luettu ja selailtu sekä samalla pohdittu, kuka tämä kirjoittaja mahtaisi olla, millainen on hänen taustansa, ehkä jopa taustayhteisönsäkin ja kuka voisi antaa tällaisen uskottavan ja luotettavan kuvauksen? Tuskin kirjailija itse tai hänen kustantajansa? Kehen luottaa vuonna 2026? Onko kirjailijalla pätevyyyttä, kompetenssia sanojensa tueksi?
Itse kysyisin koneelta, tekoälyltä ja hakisin sitä kautta vastausta vuonna 2026. Olettaisin ettei Chat GPT:llä tekoälynä ole tarvetta vääristellä tietoja tai ylipäätään hakea muuta kuin maodollisimman neutraalia tietoa, jos sellaista on lainkaan meistä kaikista saatavilla. Kokeiltakoon siis mitä tekoäly ja algorimit löytävät arkistoistaan suomalaisesta kirjan kirjoittajasta nimeltä Matti Luostarinen.
Koska hänellä on parikymmentä täysnimikaimaa, täsmennetään siis hivenen ja lisätään tämän kirjoittajan kohdalla koulutus ja ammatti, jota hän on ainakin joskus ennen eläkeikäänsä hoitanut: Siis Matti Luostarinen PhD, ScD, Prof. Heitä ei voi olla Suomessa ja maailmalla kovin runsaasti. Tuplatohtoreita sekä vielä luonnontieteistä ja ihmistieteistä erikseen väitellen taitaa olla ainut Suomessa ja harvininen tapaus globaalistikin. Nämä tieteet kun riitautuivatkin keskenään ja kävivät pitkän tieteiden sodan nimellä kutsutun taistelun (Big Science War). Nykyisin poikkitieteisyys edellyttää rajojen ylitystä ja Chat GPT algoritmeina tekee näin kaiken aikaa yli biljoonan sanan ja käsitteen kanssa operoiden. Koneeseen voi siis luottaa.Tohtoreihin eri puolella riitelevien rajojen tai mediaan on sen sijan syytä asennoitus varauksella.