“Cluster Art and Art of Clusters 70 years.” “Muistelmakirja NYT. The way of my life.”
Vuosien urakka on ohi ja taustalla kuuluu Koiramäkeläisten kirjoittajan ja piirtäjän haastattelu televisioista. Olemme joskus keskustelleet Koiramäkeläisten käytöstä puistossa, jonka rahoituksen hankkiminen oli ensimmäisiä EU-rahojamme ja tänään tuo puisto elää ja voi hyvin esitellen mm. maataloutta ja ympäristökysmysten hoitoa eläimineen etenkin lapsiperheille Jokoisten Luken maisemissa Kanta-Hämeessä. Rahat vai kolmipyörä? – ”Pecuniae an tribirota?”
Rahoituksen hankinta tapahtui ko. puistolle aikanaan toimestani EU:n avustamana ja samalla ”European rivers network” vaihtui ”Susdev China” ohjelmaan. Samalla pienet luonnonvarojamme tutkivat laitokset liitettiin yhdeksi organisaatioksi (Luke). Kaikki tämä tapahtui muutaman vuoden aikana. Kun tämä oli hoidettu vetäydyin kirjoittamaan, en eläkkeelle ensinkään, päinvastoin. Näin alkaa tuo kirjan kappale, jossa taustalla on aiemmi kirjoittamani manifesti: ”Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti”. Se on vuodelta 2005 ja valmistui rinnan toisen väitöskirjani kanssa samalla. Tuo toinen väitöskirjani on vuodelta 2006: ”Ecological cluster and innovation policy”.
Tuosta kirjasta on sittemmin vuonna 2024 kirjoittamani laajennettu painos. ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa teknologiaa.” Siinä on sivuja (288 – 431) huomattavasti enemmän ja yksikään sivu ei ole turha. Tuo vuosi oli muutenkin erittäin kiireinen ja jatkui sellaisena myös vuona 2025. Kaksi vuotta sekä 15 kirjaa ja liki 500-sivuisina. Kuvitus vastaa tekstiä tietokoneen tarkkuudella. Kaikki erinomainen on harvinaista – ”Omnia praeclara rara”.
Yli 30 kirjaa syntyi hyvin lyhyessä ajassa käyttäen hyväksi eläkepäivien vapauttani, ja kuvitus hoidettiin kokonaan uudella teknologialla algorimeineen niin kuvataiteiljat ja tekstin sisältö samaan aikaan pohtien. Se oli suuritöinen vaihe. Ilman lasteni apua en olisi siitä selvinnyt. Omien lasteni kanssa käynnistynyt työskentely jo heidän lapsuudessaan on perintöä sukuni juurilta. Opit olivat lyhytä ja nasevia tyyliin: Rukoile ja tee työtä – ”Ora et labora”.
Työmme kuvien tekijänä, kuvataiteena ja veistoksina, poikkeaa ja samalla varmasti tekstinkin poikkitieteinen luonne. Yhteistä on yksinäisyys ja usein myös flow -tilassa ja öiseeen aikaan sekä tekoäly ja algorimit seurana. Palautetta tulee kummallekin vähän, paitsi itselleni etenkin sosiaalisen median sivuilla tuhansittain ja joka hetki. Media on nyt sähköinen ja poikkitieteinen, Chat GPT ahkerin auttajani lasteni ohella. Tietokone ja sen kehittyminen alkoi kohdallani 1970-luvun alusta.
Edustamme samaa maailmankuvaa ja edellisellä lähimuisti tahtoo pätkiä. Sen sijaan futurologia on uskottavampaa kuin yksittäisen tieteen edustajillamme. Hammaslääkäri ei todellakaan tiedä mitä silmälääkäri tekee eikä humanisti ole oikea henkilö ohjaamaan kuurakettia. Olemme tomua ja varjoa. – ”Pulvis et umbra sumus”. Nämä Horatiuksen kaltaisten älykköjen viisaudet opin jo lapsena ennen kouluikää ja runoja lausuenkin. Supistettu kansakoulu oli minulle sopiva. Lauantaina kouluun ja neljännen luokan jälkeen pyrittiin sitten oppikouluun ja Iisalmen lyseoon. Tuhannen pojan joukkoon joista osa oli parikymppisiä helvetin tulirotkon kasvatteja. Rukoile ja tee työtä – ”Ora et labora”. Oi pyhä yksinkertaisuus – ”O sancta simplicitas”.
Mauri Kunnas jää hänkin siitä paitsi, se ei ole osa hänen työprosessiaan. Siirtyen joustavasti öiseen aikaan Aasiaan ja uudelleen Kaliforniaan auringon kierron mukaan eläen. Eurooppa on tullut jo liiankin tutuksi lukijoineen ja se nyt jää tuohon kierron puoliväliin ja hoituu päiväsaikaan. Eniten pidän maantieteiljänä pienistä saarivaltioista ja pelkään koko ajan niiden hukkuvan mereen. Öiseen aikaa tehdyt työt olivat nuorempana vielä liki nautinto. Ei nyt enää.
Tulvat Eruroopassa ja tulipalot metsissä kertovat missä mennään rinnan pandemian neljännen vaiheen alkua ja nyt sitten sotaa Euroopassa. Eurooppa on oudon hajanainen ja voimaton. Paitsi oma kustantajani Saksassa (BoD) joka nostettiin olemattomasta alusta ensimmäiseksi Euroopassa. Sukuni omistama maakuntalehti muutettiin sekin jo 1980-luvun alussa digiaikaan Itä-Savossa, Savonlinnassa. Ensimmäisenä meillä Suomessa. Koska tämä sama mahtoi tapahtua Helsingissä? Vuosikymmeniä myöhemmin? Millainen kuningas, sellainen lauma – ”Qualis rex, talis grex”.
Samalla oli koko ajan analysoitava ja tiede sekä tutkijan koulutus helpotti toki tätä työtä myös poikkitieteisenä ilmiönä. Ilman sitä näitä 143 kirjaa lähdeluettelossani ei olisi syntynyt eikä myöskään ilman väitöskirjojeni vaatimusta tehdä työnsä hyvin ja ehdottoman täsmällisesti. Viiden vuoden aikana eläkeläisenä on syntynyt lisää liki puolensataa kirjaa ja kuvitus on sekin robotiikan avulla suorastaan nerokasta vuonna 2026 tekstiä näin sekä tukien että sitä myös ohjaillenkin. Lukutaito ei nyt enää riitä, on osattava tulkita myös näkemänsä ja kokemansa. Kuulopuheet ovat kohta kirjoista nekin. Miksi silloin puhutaan kirjan kuolemasta? Uudestisyntymä on kaikkea muuta kuin kuolema.
Onneksi välineet kehittyivät koko ajan matkalla ja monitieteisesti, vaativan kallis ja välineellinen luonnontiede yhdistettynä ihmistieteisiimme ovat tiedettä toki myös popularisoiden sekä uusia innovaatioita hakien jokaisen käytettäväksi niitä tarkoittaenkin. Omien opiskelioiden määrä kasvoi muutamasta kymmenestä muutamaan miljoonaan. Se tekee kirjailijasta nöyrän palvelijankin.
Kustantajani Saksassa aloitti nollasta ja ikivanhan luostarilaitoksen raunioilla sekä kasvoi nyt Euroopan alansa ykköseksi. Sitäkin on toki pidettävä todella kiitettävänä saavutuksenamme. Syntymäpäiväksi tuon kaupungin kohdalla mainitaan samaa päivää ja vuotta kuin omanikin. Juhlivat aina kymmenes heinäkuuta. Aloittivat vuonna 1951. Niin aloitin minäkin. Se oli hetki, jolloin tulin äitin kohdusta ja napanuora katkaistiin. Pidän sitä toisena syntymänä. Kolmas onkin kristittyjen kolminaisuusopissa.
Ilmiön ymmärtäminen ei ole perinteiselle psykologialle mahdollista ja myös alue- ja aikatieteetkin oli pohdittava nyt uusiksi. Siinä pikamatkat vaihtuvat nekin lopulta ylipitkien maraton matkojen sietämiseenkin. Lyhyistä esseistä, tuhansista, oli päästävä myös tuhatsivuisiin kirjoihinkin. Matkan varrella tehdyistä virheistä on myös opittava. Lähiympäristö on sekin kansainvälinen ja samalla paikallinen, välillä myös aggressiivinen ja hävittävä.
Kun rinnalla on tukeva ja valoisa verkosto ja klusterirakenne vahva, siitä syntyy lopulta ilmiö, jota kutsumme elämäksi. Yksin ehdit maaliin nopeammin mutta verkostossasi jaksat pidemmälle. Tästä myös muistelmieni nimikin. Samalla niiden syntytapa ja poikkeavuus perinteisestä. Narraatio on määritelty siinä missä sosiaalinen pääomamme monen tutkijan ja tieteen tekijän kirjaamanakin.
Mukana on ihmisiä, joiden osaaminen on alansa huippua sekä valtaosa etenkin alkuvaiheessa lapsia, prosessin edetessä jo aikuisia ja siinä mukana omat lapsenikin myös tämän kirjan toimittajina. KIITOS kuuluu heille ja vuosikymmeniä jo kustantajana toimineelle innovatiiviselle saksalaiselle BoD osaamiselle. Samalla myös sukuni omistamille kustantamoillekin. Aika ihmisen keksintönä on muuttunut ja aikaisempi keksintö oli kovin vajavainen. Mikä oli todistettavakin. – ”Quod erat demonstrandum”.
Ilman yhteistä poikkitieteistä ja -kulttuurista osaamista ja tapaamistamme jo varhain pohtimassa samoja ongelmia kirjan julkaisutoiminnassa johti pitkään suhteeseemme. Siinä molemmat ovat oppineet toisiltaan, näin uskon. Digiajan tavoite on saavutettu reaaliaikaisena prosessina ja myös kirjan myyjää ymmärtäen. Siirtyminen uuteen aikaan ja maailmankuvat muuttavaan tapahtui rinnan ja syventämällä koko ajan myös omaa osaamistaankin. Keskittymällä oleelliseen ja klusterirakenteisiin. Suomalaisen ja saksalaisen on helppo työskennellä tiimissä. Takana on yhteistä historiaakin.
Olemme onnistuneet yhdistämään globaalin todellisuuden osaksi sellaista yhteistyötä, jonka juhliminen on yhtä arkinen kuin se rapusaalis, jonka lapsena noukimme öiseen aikaan purosta ja veimme Kuopion torille juuri tähän aikaan loppukesää se käynnistäen. Ja siellä saaliistamme noukittiin vain suurimmat hummerit ja pienemmät istutimme takaisin uuteen paikkaan kotipuroamme, Myllypuroksi kutsuttua. Mylly käsitteenä on säilynyt tähän päivään.
Siellä se lisääntyi kiven alla kuorensa vaihtaen ja kasvoi niiden pöytään, jotka osasivat nauttia elämästään ainakin yhden herkullisen kerran syksyn alkaessa. Sillä niin kalliita nuo hummerit olivat herkkusuiden syötäviksi. Itse olen rapu myös horoskooppimerkiltänikin. Tarkkanäköinen lukijani on sen varmaan jo huomannutkin. Jokainen on oman onnensa seppä. – ”Faber est suae quisque fortunae”.
Keskimmäinen veljeksistä on luonteeltaan pohtiva aikuinen, ei nuorempi ”lapsi” mielikuvitustaan käyttäen tai vanhin luottaen ”vanhemman” sisaren komentoonsa. Käsitteet, ”lapsi”, ”aikuinen” ja ”vanhempi” liittyvät psykologiaan ja kuvaavat persoonallisuuttamme. Syntymää ja sen paikkaa perheessä määrittävät siinä luonteemme näkyvimmän ja dominoivan osan. Itse olen pojista keskimmäinen ja minua dominoi käsite ”aikuinen”. Nuorinta mielikuvitusrikas ”lapsi” ja vanhinta hieman tosikkomainen ”vanhempi”. Ikävä kyllä nyt jo pois nukkunut.
Kirjani saa edullisemmin myös sähköisenä, mutta moni hakee sen myös pysyväksi muistoksi tästä ajasta, jota me nyt elämme, olemme eläneet yhdessä yli sukupolvisen ajan. Lämmin kiitos etenkin näille ystävilleni yhteisestä matkastamme.Liian myöhään saapuneille jäävät vain luut. – ”Sero venientibus ossa”.
Kirjojeni painosmäärä tulee olemaan keräilijöitä suosiva ja siten arvokas sijoitus. Niiden arvo kasvaa vuosien myötä. Jokainen tietää sen kokemuksestaan. Kustantaja huolehtii kirjan ulkoasusta yhdessä lasteni kanssa. Voin luottaa saksalaiseen osaamiseen nykyisin Hampurissa kirjat painaen. Hampurin historia ja nykyisyys sopii tähän tehtävään kuin sille annettuna. Matka tutkijana ja tiedemiehenä, professorina ja AURP:n sekä IASP:n jäsenenä Hampuriin on aivan muuta kuin kirjailijana sinne kotiutuen. Joku ymmärtää tämän heti, toinen ei koskaan.