2018 – 2023
On aika palata vuoteen 2018 ja hakea taustoja tapahtumille tuon hetken pitkänperjantain pohdinnoistamme. Viiden vuoden aikana on tapahtunut muutakin kuin vain pandemia ja sota Euroopassa sekä Suomen liittyminen Natoon. Vaalit kun näyttäisivät kertovan muustakin kuin vain viimeisimpien hetkien taustoista ja tapahtumista.
Palataan siis hieman lähihistoriaan ja pohditaan uudelleen, mitä meillä on koettu, ja kuinka se sopii oman aikamme tulkintaan, ilman sarvia ja hampaita. Tulkinta kun jääköön lukijalle.
Näin siis tasan puoli vuosikymmentä sitten kirjoitettuna kotisivulleni:
Miksi joulupukit, tontut, nuuttipukit ja noidat ovat meille suomalaisille niin tärkeitä kristillisen uskomme hahmoja? Kun siihen lisätään hybridiyhteiskunnan sadut lukien Helsingin Sanomia, Timo Soinin esitellessä tätä ilmiötä ja Amos Oz kirjassaan Juudaksen tahrattua mainetta sekä kalevalaisen tarinankerronnan perinnön, mistä alkaen meillä on alettu kertoa sitä aikuisen oikeaa totuutta?
Kertooko sitä saman lehden vahvaksi ja mahdollisesti tulevaksi presidentiksemme esitelty Helsingin pormestari vai löytyykö lisää näitä tolkun ihmisiä tai karismaattisesti vahvoja hahmoja, jahka pääsemme yli tämän monen niin kuvaaman murrosajan, muutosten ajan, kaikkien aikojen isän? Arpa on heitetty, mutta ei nyt yhtenään ja jokaisen pienenkin tapahtuman kohdalla. Olkoonkin, että toisinaan on suloista hullutella medioissamme. Alea iacta est – Aliquando insanire iucundum est.
Helsingin Sanomien teemakirjeenvaihtaja Heikki Aittokosken tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia johtuen naisten onnellisuudesta. Naisten asema on hyvinvoinnin mittari ja onnellisuuden täyttyvä lasi. Vain hetki tämän jälkeen ja maassa oli seitsemän puoluetta puoluejohtajanaan nainen. Poikkeuksen teki vain kokoomus. Tulevien vaalien voittaja ja pääministeripuolue samalla.
Kansa on nyt onnellisempaa kuin luulekaan, vaikka ei sitä ulospäin hehkutakaan. Onni on pidättyväistä sorttia ja “Kel onni on, se käyköön korpehen, ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan, ja hiljaa iloitkohon onnestaan, ei onni kärsi katseitt ihmisten. Kell onni on, se onnen kätkeköön.” Runoili aikanaan Eino Leino ja vaikutti todella onnelliselta mieheltä päihteineen. Toisaalta palaten ikivanhoihin ja koeteltuihin latinankielisiin sananlaskuihin. ”Onni suosii rohkeaa – Audentes fortuna iuvat”.
Onnen ja viisauden erot
Onni on kuitenkin eri lajia kuin viisaus. En suosittele poliitikoillemme niinkään luottamista onneen kuin juuri kulttuurisidonnaiseen viisauteen. Miten Suomessa on sitten viisautta luokiteltu? Rakastetun korpikirjailijan Veikko Huovisen ja Konsta Pylkkäsen kertomat neljä viisauden lajia ovat: kaukoviisaus, käytännön viisaus, teoreettinen viisaus sekä kaikkein paras ja imelin viisauden laji eli jälkiviisaus. Paavo Rautio, Hesarin pääkirjoitustoimittaja, käyttää näitä pohtiessaan sopivaa tulkintaa sopivaan aikaan, hybridiaikaankin. Kun olen kirjoittanut mm. kirjan ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” uskon tuntevani hieman tuota aihetta ja sen syntyäkin.
Tätä kirjoittaessani selailen samalla Jukka M. Korhosen minulle lahjaksi lähettämää kirjaansa “Autio maa”. Lämmin kiitos Jukalle.
Omat kirjani ovat nyt kortilla, kustantajani pantua ne myyntikieltoon. Kustantaja ei ole toki suomalainen. Eikä saksalaisenakaan edusta Saksan sanan vapautta, ei sinne päinkään. Tai mistä minä sen voisin tietää aikana, jolloin hybridiyhteiskunnassa liikkuu myös pimeitä voimia. Olen pyytänyt poliisia tutkimaan asiaa. Oletan ettei sumalainen kulttuuri ja sen edustajat, kansanedustajat perustuslakituomareina omassa valiokunnassaan, ole aivan vailla poliittisia rasitteita tehdessään tuomarin työtä.
Olen tästä usein kirjoittanut vaatien maahan perustuslakituomioistuinta, poliittisesti sitoutumatonta. Taidetta lähellä oleva kirjallisuus on monelle makuasia, eikä makuasioista voi kiistellä. ”De gustibus non est disputandum.” Elimme vuonna 2018 hyvin erilaista aikaa, eikä kukaan puhnut Natosta mitään, saati pahaa sanaa Venäjästä. Pandemia käynnistyi sekin meillä vasta vuonna 2020 sekä sota Ukrainassa tämän jälkeen. Kun tietoa tuo liian aikaisin, tieto lisää tuskaa. Niin kävi nytkin. ”Difficultatem facit doctrina.” Niinpä tieto oli jatkossa liitettävä tiukasti vuosituhantiseen latinankieliseen viisauteen. Me kun opimme vain opettamalla. ”Docento discimus”. Näin etenkin kulttuurissa, joka on äärimmäisen pragmaattinen.
Pystyykö poliisi Suomessa tunnistamaan rikoksen luonteen? Onko rikoksista pahin, ihmisoikeuksiin ja perustuslakiemme rikkomuksiin liittyvä se, joka rikotaan yleisimmin? Erehtyminen on toki inhimillistä, mutta perustuslaillinen erehtyminen on sama kuin hakea kristittynä pelastusta kirkon ulkopuolelta. ”Errare humanum est” – ”Extra ecclesiam nulla salus.”
Kirjani ovat olleet jo jonkin aikaa myynnissä. Jonkun kirjani voi vielä saadakin, mutta hinta on nyt uskomattoman korkealla alkuperäisestä. Yhdysvalloissa halvimpana myytyä kirjaani myydään hiven vajaan tuhannen taalan hintaan ja britit maksavat samasta kirjasta noin 700 puntaa. Se on sikamainen hinta, oli kirja miten kysytty tahansa. Olkoonkin että keräilijälle kirjan hinta määräytyy kysynnän kautta.
Rakastan itse kirjoja ja tiedän että osa niistä on poikkeuksellisen arvokkaita. Hinnan muodostaa muukin kuin kysynnän ja tarjonnan laki. Tiedettä ja taidetta on vaikea mitoittaa arjen kulutukseen. Tässä nobelistitkin tahtovat mennä harhaan pohtiessaan arjen taloutta ja suurten massojen liikkeitä. Uudessa ajattomassa ja paikattomassa maailmassa aika pakenee palaamatta. Tosin tämän kertoi jo aikanaan Vergilus: ”Fugit irreparabile tempus.”
Robotiikka ja tekoäly muuttivat kaiken
Keräilijänä ymmärrän, miten harvinainen kolikko, postimerkki, taideteos ja myös kirja on arvokkainta mihin kannattaa sijoittaa. Sijoittaa voi myös itseensä ja elämisen laatuun. Laadun määrittelijänä ei voi toimia toinen ihminen. Ihminen on itselleen ankarin tuomari. ”Homo sibi judex durissimus,”
Lähettäisin Jukalle jonkun kirjoistani, mutta tässä tilanteessa on parempi pysytellä vaiti ja odottaa kurssien tasaantumista. Siitä olen kuitenkin onnellinen, että oikeus ymmärsi oikaista Mitro Revolle potkut antaneita. Oikeuden ratkaisun mukaan Revon toimintaa koskeva kritiikki olisi tullut saattaa hänen tietoonsa niin, että hän olisi voinut parantaa käyttäytymistään. Pyytää vaikkapa anteeksi olemassaoloaan.
Persoonallisuuden muuttaminen olisi jotain samaa kuin vaatia sokeaa näkeväksi. Joku kohtuus on oltava tekopyhälläkin ja puhdasoppisella ihmisellä, yhteisöllä, instituutiolla. Kun ihminen on ihmiselle susi, tällaisia ongelmia ei saada kerralla kuntoon. ”Homo hominis lupus est – Illico perfectum.”
Median kautta levitetty hybriditieto ei ole riittävä potkujen antamiseksi vielä Suomessakaan. Etenkin kun medioista näkyvin on sosiaalinen mediamme. Se on ihan hyvä tapa muistaa ja käsitellä myös kirkkoamme ja sen myös Helsingissä sijaitsevaa puhdasoppista ja siis ortodoksista seurakuntaamme. Mitro Revolla on myös oikeutensa, ihmisoikeudet. Näihin oikeuksiin joudumme puuttumaan pandemian iskiessä maahamme, siinä missä Venäjän aloittaessa sodan Ukrainassa. Myöhemmin huomaamme kyllä tehneemme virheitäkin. ”Nerous on lahja – oppiminen ilo.” ”Ingenium munus – discere gaudium.”
Tulli taas epäilee, kuinka köyhiä ihmisiä värvätään huumekuriireiksi. Ei siis pelkästään poliisin usein epäilemää Jari Sillanpäätä. Köyhä huumekuriirina ei vain herätä median huomiota, huomiotalouden meteliä. Sekä poliisi että esiintyvä taiteilija kaipaavat huomiota. Muitakin voi nyt epäillä. Emme voi paeta aina takavuosien taitoihin ja kokemuksiin. Olla menneen ajan ylistäjiä, konservatiiveja. ”Laudator temporis acti.”
Pitkäperjantain yönä alkanut keskustelu, koskien tapaus Sillanpäätä, poiki yli sata sensuroimatonta ja vahvalla kokemuksella höystettyä kommenttia tapahtumista Fb -sivulleni. Kiitos niistä. Sillanpään kannattaisi niihin tutustua. Oma yleisönsä ja heidän oppinsa, näkemyksensä, on hyvä tuntea mahdollisimman syvältä. Se jos mikä parantaa. Luonnolliset asiat, robotiikan tuomat tulokset, on hyvä oppia tuntemaan ajoissa. Luonnolliset asiat eivät ole häpällisiä tekoälyn kuvaamina. ”Naturalia non sunt turpia.” Tiedän että miljardöörit pelkäävät näitä, tekoälyn tuomia luonnollisia asioitamme. On luonnotonta, että muutama henkilö omistaa enemmän kuin puolet ihmiskunnasta yhteensä.
Kommenttien määrä on liki sama kuin mitä toimittaja Heikki Aittokoski (HS 30.3. 2018) sai omassa lukijakyselyssään hakiessaan suomalaisen onnen määrää, laatua ja määrittelyä. Tutkimus ei ehkä ole aivan tieteellinen, mutta lehteen se kyllä kelpaa täytteeksi. Me emme saa pelätä poikkeuksia. Ne vain vahvistavat säännön. ”Nulla regula sine exceptione.”
“Suomi voisi vähän relata ja pitää rehellisen ja luotettavan maan maineestaan kiinni astetta rennommin, kaveria kannustaen” oli mielestäni yksi parhaista Heikin saamista vastauksista. Muuten nämä turvallisen ja tylsän maan luontoa ja järviä, hiljaisuutta ja juroutta kuvaavat vastaukset ovat sitä samaa, jota saa kuulla rikkaiden vuodenaikojen ylistyksen rinnalla yhtenään. Ymmärrän hyvin, kuinka tämän päälle on juotava, humalluttava. ”Nunc est bibentum.” Näin myös kuolleet opettavat meillä eläviä. ”Mortui vivos docent.” Suomalaisuuteen kuuluvat ilmiöt, jotka ovat kuolleina syntyneitä.
Hyvää pääsiäistä. Lehden pilakuva osuu naulan kantaan. Jopa Kari Suomalainen olisi kateellinen. Karlsson uskaltaa pilailla jopa me too -ilmiöllemme. Siinä on karimaista rohkeutta. Kaikki erinomainen on edelleen harvinaista ja vihatkoon kunhan pelkäävät. ”Omnia praeclara rara – Oderint. dum metuant.” Vuoden 2023 hallituksemme rakentaminen käynnistyi edellisen hallituksen maailmallakin nimeä saaneen pääministerimme Sanna Marin erotessa kaikesta mahdollisesta. Tyhjästä ei synny mitään ja suloista ja kunniakasta on kuolla isänmaan puolesta. ”Ex nihilo nihil fit” – ”Dulce et decorum est pro patria mori.” .