Johdanto kirjan sisältöön ja tutkimusmetodiikkaan 75 -vuotta täyttävän kirjailijan ja tiedemiestaiteilijan tuotannosta
Ajan määrittely: Ihmiskunnan epäonnisin käsite ja sen kirot
Cluster art and Art of clusters I – III
Tuhka tekee meistä kaikista lopulta samanlaisia–”Aequat omnis cinis.” Rakkaus voittaa kaiken–”Amor vincit omnia.”
Työskentelin nuoruuteni Oulun yliopiston Maanteteen laitoksessa Oulussa Kalevan talon tiloissa akateemisen uran alkuvuodet ja vuosikymmenetkin. Se oli oiva tapa tavata päivittän median edustajia ja myös vaikkapa tuleva kirjallisuuden näkyvin myös hallinnollinen hahmo sekä monella tavalla palkittu Kaleva lehden päätoimittaja kollegoineen päivittäin. Tein töitä vuorotta ja myös viikonloppuisinkin. Tiede ja tutkimus, mediatyö ovat liki sama asia. Eikä sinne päinkään…
Kun näihin tiloihin siirretään luonnon-, kulttuurin-, talouden- sekä suunnittelumaantieteen oppilaat opattajinen ja alan tutkijoina, aluesuunnittelijat hankkiutuvat toki ensimmäisenä poikkitieteisiin tehtäviin ja siihen hankitaan myös parhaat mahdolliset välineetkin. Käytännössä teknologia, tietokoneet päätteineen ja opiskelijat saavat tehtäviä, jotka ovat lähellä myös aluepolitiikkaa, sen taloutta ja kulttuuria, mutta myös aluesuojelua sen kaikilla tasoillamme. Näin siis jo 1970-luvun alussa ja mediayhteiskunnan sisälle siirrettyinä. Kertaus on opintojen äiti – ”Repetitio mater studiorum est.”
Kenttätyöt oli ajoitettu pääosin kesille ja koski maantieteilijöitten opintoihin kuuluvien ohjelmien ohjausta kohteena milloin jokilaaksot, Ylä-Savo ja sinne perustettava instituutti Sonkajärvelle, Raahen kaupukitutkimus, Oulun lukuisat hankkeet ja naapurikuntien tarpeet liittyen kulloiseenkin ajankohtaiseen usein kuitenkin poikkitieteistä ja teknistä apua vaativiin tehtäviin, joihin myös aluesuunnittelun opiskelijoita koulutimme. Eniten kuitenkin biologimaantietelijöitämme.Nuorena aurino paistoi kaikille – ”Sol omnibus lucet”
Yleisin työpaikka olikin maantiedon ja biolgian vanhemman lehtorin tehtävät auskultointeineen. Tämä oli varmistettava ja mahdollisimman nopeasti kilpailutilanteena suurten ikäluokkien paineessa ja 1940-luvulla syntyneitten viedessä avoimet työpaikat. Helsingissä syntynyt poliittinen liikehdintä antoi aikaa kiirehtiä näiden ohi valmistumalla nopeasti sekä keskittymällä myös kansainvälisiin tehtäviin kiitos uuden teknologian ja sen käytön etenkin kartografiassa ja aluesuunnittelussa.Laajempi yhdyskuntasuunnittelu edellytti useampia tutkintoja. Seitsemän professuuria oli ehkä jo liioittelua? Pojat ovat poikia ja pojilla on poikien huvit. – ”Sunt pueri et pueri puerilia tractant.” Aurinko kuitenkin paistoi kaikille. – ”Sol omnibus lucet”.
Valmistuin maisteriksi parissa vuodessa, mutta lisensiaatin ja etenkin tohtorin tutkintoa viivyteltiin suurten ikäluokkien kilpaillessa muutamasta virasta ja niistä syntyi myös vahvasti poliittisia 1970-luvun tapaan eläen.
Näin odotellessa virkojen täyttöä jäi aikaa myös useammalle tutkinnolle ja niissä myös erikseen väitellenkin. Professorin pätevyys taas edellytti noin viittä väitöskirjan tasoista ja laajuista työtä, jolloin niiden hankkiminen oli mahdollista erikoistuen saman aikaan maantieteen tarjonneeseen useampaan suuntaan sekä lisäten samalla pätevyyksiä useammassa yliopistossa. Näin kykenin myös välttämään saman yliopiston ja eri tiedekuntien väliset, usein kilpailussa tulehtuneet professoreiden välitkin.Pojat ovat aikuisenakin poikia ja pojilla on poikien huvit. – ”Sunt pueri pueri et pueri puerilia tractant”.
Kilpailu etenkin tutkimuksen rahoituksesta oli uusissa yliopistoissamme todella ankara. Sen sijaan työskentely tutkimuslaitoksissamme edisti omaa työtä tutkijana opetuksen ja rahoituksen haun liki poistuessa tai helpottuessa sekä välineellisen tieteen globaalin rahoituksen ja kansainvälistymisen tiellä olleiden esteiden poistuessa. Jos ongelmia syntyi, niiden taustat olivat henkilökemiassa ja turhautuneiden duunareitten poliittisissa leikeissämme. Epäselvää oli kuka valvoo itse valvojia? – ”Quis custodiet ipsos custodes?”
Toinen kotiyliopistoni oli Turussa sosiologian laitoksella. Siis luonnontieteitä Oulun yliopistossa ja ihmistieteitä Turun yliopistossa karkeasti työni yliopistoissa jakaen. Toki työnantajia olivat myös Suomen Akatemia, Tutkimuslaitokset (Luke) ja lopulta globaali maailma, AURP Yhdysvalloissa ja Euroopassa IASP. Suomen hallitus määräsi minut lisäksi Korkekouluneuvoston jäseneksi. Tuolloin Suomi sai mm. amattikorkeakoulunsakin. Tuleeko niistä myös yliopistoja, epäilen. Liian myöhään saapuneille jäävät vain luut – ”Sero venientibus ossa”.
Aloimme puhua globaalisti tekoälystä ja algoritmeista sekä poikkitieteisyydestä, yliopistojen välisestä yhteistyöstä jo hyvin varhain. Tärkeimmät verkostoihin ja klustereihin viittavat työni ovat noilta ajoilta mukana myös toinen väitökirjanikin. Laajensin sen myöhemmin suomekieliseksi samalla kääntäen ja laajentaen yrittäjiemme käyttöön: ”Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit – systeemiajattelua ja luovaa teknologiaa”.
Tätä etenkin yrittäjyyttä ja luonnonvarojemme käyttöä koskevaa suuntaa jatkoin poikkitieteisesti ja hakien tukea etenkin kustantajani kautta Saksasta. Etenkin Yhdysvallat ja AURP tiede- ja teknologapuistojen luvattuna maana oli toki jo hallinnollisista syistä mukana IASP:n ohella. Agropolis strategiana ja kirjanani (strategian ”isänä”) sekä kirjani ”Social media – Economy and Strategy” jo vuodelta 2011 olivat monelle tuon ajan opiskelijoille myös kysyttyjä tenttikirjojamme maailmalla. Paikallinen ”Agropolis” kehitysyhtiön nimenä on luonnollisesti kokonaan muuta kuin kansallinen ja kansainvälinen strategiamme. Ja tässä osaaamisessa elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. – ”Tempora aspera vivimus, amice bone”
Tosin tentityimmät kirjani liittyvät mediayhteiskuntaan yleensä tai kirjasarjaan ”Arctic Babylon I, II III”. Toki joku on tenttinyt myös liki tuhatsivuiset ”Enteet, utopiat ja dysstopiat (2013)” tai vaikkapa ”Sosiaalisen median talous ja strategia” ja ”Dum spiro, spero” tai ”Botrus Art Arte Clusters” jne. Kaikki liki tuhatsivuisia järkäleitä tyyliin ”Tuhannen ja yhden yön tarinoita”. Keskustelua aiheutti myös kirja ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi”. Kysymykseen, mikä kirjoistani on ollut työläin, en pysty vastaamaan. Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana. – Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.”
Kesät olivat kiireisimpiä ja sisälsivät myös ulkomaan ekskursiot läpi Euroopan tai vaikka Silkkitietä kulkien. Lisäksi käytössämme olivat maan lukuisat etenkin biotieteiset asemat ympäri Suomea. Niihinkin tutustuimme joka kesä. Oma tutkimusasemamme sijaitsi Oulujärvellä ja Lapin tutkimuksia sarjani eteni tukien parhaani mukaan myös uuden yliopiston perustamista Rovaniemellä ja maankäytösunnitelmia niin Rovaniemen ja sen entisen maalaiskunnan kuin Ouunasjoen ja Kemijoen varsilla.
Olin nuo jokilaaksot kiertänyt talosta taloon useampaan kertaan joko itse tai tutkimusapulaisteni ja opiskelijoiden kanssa. Koskien patoaminen loppui ja ympäristöministeriö perustettiin Suomeenkin. Aloimme aidosti huolestua luonnostamme ja ilmastosta samalla. Se on poikkitieteinen huoli ja hoidettava. Kaikki ne huolet, joita meillä mediamme tänään alkuvuodesta 2026 esittelevät, eivät ole tuulesta temmattuja.
Yhteistyöni Oulusta Turun yliopistoon oli päivittäistä ja Helsinkiin aina kun Korkekouluneuvoston kokoontuminen siihen antoin mahdollisuuden. Luottamustehtäviä yliopistojen ohella minulla oli kunnallishallinnossa, maakunnassa ja maakunnan sairaalassa, ja toki suunnittelua, etenkin aluesuunnittelua suorittavissa instituutioissamme. Omat oppilaani sijoittuivat opettajan ja kouluttajan tehtävien ohella etenkin juuri suunittelutehtäviin, mutta toki myös tutkijoiksi. Poikkitieteisyys ja uusi teknologia olivat luovan työn innovatiivisia välineitä heillekin.
Kansainväliset ohjelmat sujuivat nekin kiitos EU:n avustuksen esimerkkeinä johtamani ”European rivers network” tai ”Susdev China”. Kirjani Agropolis strategia ”Agropolis Strategy” sai tukea IASP:n ja AURP:n hallinnolta ja globaaleilta verkostoiltamme. Alueellisten (valtakunnallisten) ohjelmien nopea kytkeminen globaaliin ympäristöön sujui siten moitteetta. Hankkeet olivat poikki- ja monitieteisiä, eivät vain hallinnollisia omina tehtävinäni. Kirjani ”Social media Economy and Strategy” oli monen yliopiston tenttikirjana ja levisi etenkin Yhdysvalloissa liki jokaiseen asavaltioonkin.
”Agropolis Strategy” vastauksena aluksi hämäläisten kuntien ideakilpailuun ja leviten myöhemmin globaalina käsitteenä ja kirjanani, työllisti minua runsaasti maakunnallisena ja kansallaisena hankkeena EU-kautemme alussa ja MTT (Luke) tutkimusjohtajana sekä myöhemmin esitellen aihetta globaalina etenkin Etelä-Amerikassa. Samalla raportoiden uuden ekologisen klusterin toimintamalleista osana ”agronetin” ja ”internetin” sekä poikkitieteisen maankäytön ja luonnonvaratalouden sekä perinteisemmän tiedepuistotoiminnan (science parks, technoparks) yhteyksistä algoritmiseen yhteiseen maailmankuvaamme. Mukana luonnonvarojemme käyttö ja kestävyys sekä käsite ”Campas Algorithmica – Algoritminen kompassi”, ”Horologium vitae – Elämäntyön kellotauluna.” Tuo kirja ilmestyi vuoden 2025 lopussa.
Tätä kirjaa, jota nyt lainaan, tuolloin jo kirjoittaessani esillä oli useampiakin nimiehdokkaita. Parhaimpina pidimme kahta:”Tuuli joka muistaa – Ajaton / Ventus Memor – Aeternum, tai vaihtoehtoisesti: Opus Magnum – The Landscape of Thought”. Molempi parempi, sanoisin.
Toinen väitöskirjani ”Ecological Clusters and Innovation Policy” oli sekin levinnyt liki yhtä tyydyttävästi kuin ensimmäinen koskien spatiaalista identiteettiä ja innovaatiopolitiikkaa sekä ”juuriamme”. Media ja mediayhteiskunta olivat minulle läheisiä myös sukunikin kautta. Samoin luonnonvarata ja niiden käyttö. Tämän nyt kirjoittamani kirjan tavoite on yhdistää niitä jo klassikoiksi jääneitä kirjoja, joita on luettu eniten juuri kotisivultani ja sähköisesti. Facebook sivustolla minulla on ollut jo liki alusta alkaen maksimi 5000 seuraajaa ja valitettavasti en ehdi juurikaan vastailemaan yksittäisiin kysymyksiin. Olen siitä todella pahoillani. Pääasia että aurinko paistaa kaikille. – ”Sol omnibus lucet”. Tuleva kesä on meille suotuisa.
Maaseudulla kasvanut on aina myös maaseudun lapsi juuriltaankin. Ensimmäinen väitöskirjoistani tutkikin ihmisen juuria, spatiaalista identiteettiämme ”Spatial identity in the face of envirnmental changes”. Molemat väitöskirjat yhdessä avasivat tietä, jota oman aikamme tiede uusine teknologioineen edustaa parhaimmillaan. Tiimityöskentelyä oli toki sitäkin tehostettava juuri uuden teknologian avulla.
Mukaan matkoilleni on osunut myös runsaasti erikoisia sattumuksia ja yhtenä esimerkkinä vaikkapa kimppuuni käyneet ryöstäjät vieden minulta seuraavalle päivälle hankitut lentoliput edestakaisine lentoineen Sao Paulon yliopistoon tutustuen Riosta käsin siellä vieraillen. Tuo lento oli epäonninen ja maailman mediat kertoivat siitä myös Suomessa. Aamun paluulento oli julma onnettomuus ja tiettävästi tuolla lennolla kaikki koneessa olleet yli puolensataa matkustajaa menehtyivät. Kone syöksyi maahan paluulennolla pian kentältä nousun jälkeen.
Minä en ollut nyt tuolla lennolla mukana, mutta oliko lippuni ryöstänyt kevereineen ne käyttänyt, jäi pohdituuttamaan. Näitä ”läheltä piti” tapahtumia sattui muutenkin maailmalla runsaasti ja öiset hälytykset hotelleissa kehottaen poistumaan tulipalon tai vastaavan seurauksena kävivät niin tutuiksi, ettei niihin vaikkapa Turkissa ja Istanbulissa juurikaan reagoinut valiten tutun jo vuosisadat säästyneen hotellin. Maailman hotelleista ja lentokentistä voisi kirjoittaa kulkijoineen uskomattomia tarinoita siinä missä hotelleista ja niiden vieraistakin. Mutta ketä ne kiinnostavat? Hälytys yöllä ulos ties mistä syystä ei enää saa minua ulos huoneestani edes uteliaana, miksi nyt? Miksi aina minä?
Muut viettivät silloin hälytysten aikaan öitään ulkosalla, en minä. Näitä työmatkoja kongresseihin ja konferensseihin oli urani aikana tuhansia. Toki myös suunnittelutehtävien ja tutkimusohjelmien johtamista myös Euroopan ulkopuolella. Erittäin runsaasti myös pelkästään Suomessa. Liikkuminen ja matkustaminen oli osa elämääni. Opin tekemään työtä lentokentillä ja ajamaan autoa. Eläkepäivinä kavahdan molempia. Lukeminen ja kirjoittaminen sen sijaan sai lisää aikaa ja tilaa.
Täyttäessäni 50 vuotta Oulussa ilmestyvä Kaleva pohjoisen medianamme ja Oulun yliopiston maantieteen laitokselle jopa työtilat antavana, kirjoitti minusta artikkelin otsikolla ”Kuuden professuurin mies”. Puolustauduin kertomalla, kuinka elämää on vielä edessäkin ja en pidä itseäni vielä loppuun poltettuna – professuurien määrällä ja julkaisuilla sitä mitaten. Mahdoinko olla ihan rehellinen? Olen ajanut suomalaisia teitä pelkästään pari miljoonaa kilometriä mutta samalla myös maailmalla niihin turvautuen. Voisiko niistä maisemista kirjoittaa romaanin? Tapahtumista lentokentillä? Tuskin.. ovat niin samankaltaisia. Aivan kuin lento Australian yli idästä länteen ja takaisin. Lähikaupasta puhuvat ja tarkoittavat Japania.
Täyttäessäni 60-vuotta julkaisin myös juhlakirjani: ”Social media Economy and Strategy” sekä kymmenen vuotta myöhemmin 70-vuotta täyttäessäni: ”Muistelmakirja – Nyt. The way of my life” sekä kirjan ” Cluster Art and Art of Clusters 70 years.” Tuon käsitteen ”Cluster Art” manifestin olin julkaissut jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Sittemminhän sekin levisi globaalina maailmalle ja myös myöhemmin Suomeenkin. Nyt ne tulisi kirjoitaa uudelleen. On riittävästi etäisyyttä ja perspektiiviä kiitos uuden teknologian ja eläkevuosien ajankäytön.
Monella tuotteliaimmat vuodet ovat vasta eläkepäivien yhteydessä syntyviä. Tutkijan kapeutuva maailma saa ikään kuin siivet siitä poikkitieteisestä ihmeestä, jota moneen suuntaan rönsyillyt boadcast voisi myöhemmin tuottaa. Nyt työn alla oleva kirja on tarkoitettu lähinnä juhlakirjan luonteiseksi täyttäessäni kesällä 2026 75-vuotta. Sen rinnalla voin keskittyä vähemmän viralliseen ja samalla levätä kirjoittaen siitä, mitä on taustoittaa työtään kirjoittaen yli kymmenen metriä kirjoja työhuoneesi kirjastoon.
Tai oikeammin, mehän synnymme toki hyvinkin jo noin yhdeksän kuukautta aikaisemmin, kuin mitä syntymähetkeksi laskemme. Sitä edeltää kilpailu, jonka voittajia voi onnitella. Toista vastaavaa ei matkalle enää mahdu. Olen siis jo tätä kirjoittaessani uuden vuoden aattona 2025 täyttänyt 75-vuotta, mutta alkaen äitini kohdusta syntymäpäivä laskien. Napanuora katkaistiin vasta heinäkuuun 10. päivä vuonna 1951.
Siis sama päivä ja vuosi, jolloin BoD ja sen kotikaupunki juhlii syntymäänsä ensimmäisen kerran. Nyt siis jo alansa Euroopan suurimpana ja kauneimpana. Olen ollut mukana luonnollisesti alusta alkaen. Omat kokemukset suomalaisten kustantamojen toiminnasta ovat jo varhaisesta lapsuudesta ja olen niistä joskus kirjoittanutkin. En kirjoita enää. Kirjailijaelämä on eri asia kuin omistaa kirjapaino ja maakunnallinen mediakin. Olla yksi sen toimittajista tai lukijoistamme.
Nyt käsillä oleva kirja on samalla myös kirjallisuuden rutiineja lähestyvä, kertoen yksityiskohtisesti esimerkein myös prosessin kulun, mutta en toki voi luvata, etteikö kevään ja kesän myötä synny muitakin aihetta sivuavia kirjojani. Silloin mukana ei ole enää yksityiskohtaisia esimerkkejä kirjan syntytavasta tekoälyn (Chat GPT) kanssa keskustellen. Ja nyt on se hetki. Tätä hetkeä minä olen odottanut kauan.
Toivon, että siitä on nuorille lukijoilleni apua, miksei myös vähän iäkkäimmillekin. Tutkimusten mukaan oppiminen on muistamisen kohdalla kirjaa lukien paljon tehokkaampaa kuin sähköinen opiskelumme. Ero on oikeastaan valtava. Muistakaa lukea myös jatkossa. Älkää unohtako myöskään kieliä ja kirjoittamista. Monelle se on myös pitkän ja rikkaan elämän salaisuuskin. Ajattelun opimme kirjoittamalla, ei pelkällä lukemisella ja puhumalla. Ja sitten on tämä uusin vaihe. Lukea omat kirjansa ja kirjoittaa ne uusiksi. Hakea sieltä se oleellinen ulos.
Vuonna 2025 näitä kirjoja syntyi peräti kahdeksan nidettä ja edellisenä vuonna 2024 seitsemän kirjaa. Näin vuoden 2011 jälkeen, täyttäessäni 60-vuotta, kirjoja on julkaistu kaikkiaan 15 vuoden aikana liki tarkalleen puolensataa (50) kirjaa. Yhteensä 143 kirjaa tämä kirja mukaan lukienkin. Oikeammin kirjoja on toki paljon enemmän. Tiedejulkaisuja ja tilaustyönä tehtyjä ei julkaistu kirjoina kenen tahansa hankittavaksi. Näitä julkaisuja, ulkopuolelta rahoitettuja, on paljon. Rahoittaja haluaa vastinetta sijoitukselleen ja hän ei halua sen tiedon leviävän kenen tahansa kilpailijan käyttöön.
Eläkevuosina keskittyminen kirjoittamiseen on luonnollisesti helpompaa kuin työvuosinamme ja samalla poikkitieteisyys ja uusi teknologia sekä myös sen kehittäminen omiin tarkoituksiin algorimeineen on osa tämän aikakauden motiiveistani. Minulla on siihen kohtuullisen pitkä, vuosikymmenien mittainen pohjakoulutus ja motiivi sen jatkuvaan poikkitieteiseen syventämiseen. Josko minä oikein muuta osaankaan?
Tästä minä en luovu. Alan elää kirjoituskoneen ääressä, puutarhassa ja maalaten tai veistäen. Pelkkä puhuminen, kävely tai hölkkä ei vielä riitä. Kuvataiteitten merkitystä tässä prosessissa ei Suomessa tunneta juuri lainkaan. Käden taitoja ei pidä unohtaa tai väheksyä. Kone ei voi niitä korvata. Ja sama pätee kirjoittamista ja aiheista, jotka vain sinä tunnet ja olet joutunut salaamaankin.
Oulussa ilmestyvän Kalevan kirjoituksessa olin arvellut kesällä 2001 juuri kodin ilmapiirin vaikuttaneen tapaani tehdä töitä ja asennoitua verkostoihin, yhteisöllisyyteen, sosiaalisen muistin mukanaan tuomaan maaseudun työkulttuuriin. Poikki- tai monitieteisyys syntyi tästä ihmiseksi syntymisen ”noidankehästämme”. Oma noidankehäni on ollut kohtuullisen antelias ja elämä rikasta. En ymmärrä miksi joku nusee lentokoneeseen lentääkseen lomailemaan saarelle, joka on täynnä samanlaisia ”lomailijoita”.
Se että minua 1990-luvulla kutsutiin yleisesti ”agropoliitaksi” ja edellisien vuosikymmenien aikana jokiohjelmien myötä ”patologiksi” olivat medioitamme lukevan kansan tapa löytää hyvinkin istuvia nimeni eteen liitettäviä ”epiteettejä”. Matti taas nimenä oli alkujaan miehen yleisnimi ja suomalaisille nimi tunnettiin lähellä maataloutta kevät- tai syysmatiksi. Hepreasta alkunsa saanut nimi viittasi taan puolestaan käsitteeseen ”Jumalan lahja” (mattijahu) ja sukunimi taas ”kloster” luostarilaitoksen veronmaksajaan eli lampuoitiin. Matti nyt oli joka tapauksessa ”seitsemän muuta miestä” ja aluksi miehen liki yleisnimikin. Meitä oli paljon. Nyt tätä nimeä vältellään ja hyvä niin.
Kun ympärilläni ja suvussani oli myös kuvataiteita harrastavia sekä siitä leipänsä hankkivia, tai jouduit mukaan kilpailuihin, joissa edellytettiin seuraamaan muiden oppimista ja käyttäytymistä runoja lausuen tai lentopalloa, jääkiekkoa pelaten, fyysinen ja henkinen kunto olivat käsi kädessä kulkevaa lapsuuteni ajan kasvuympäristöä. Minulla oli jopa oma kenttä, jossa valmentaa nuorempia. Lisäksi unelma pituushypyssä, joka rikkoutui Meksikon olympialaisten alkaessa yleisurheilussa. Pituushyppypaikalla musta mies loikkasi unelman, jonka näin usein unessa. Alan leijailla ja pohtia lentäessäni koska tulen alas. Bob Beamon ja hänen loikkansa ansaitsi onnittelukortin ja kiitokset. Lähetin ne lentokentältä Meksikossa käydessä. Kisat kun olivat siellä.
Sakari Topeliuksen kaltainen hahmo oli minulle tuolloin satuineen ja valtiomiestaitoineen sekä samalla tiedemiehenä ja maantieteilijänä luonnollinen yhdistelmä, jota ihailin. Runojen rustaaminen käynnistyi varhain ennen kouluikää ja ”henkisiksi” kutsutut kilpailut olivat vastapaino fyysisille kilapailuille. Toki siihen kuului myös tuolle ajalle tyypillinen koulukiusaaminenkin. Myöhemmin aikuistuttuamme ihmisten narsistiset piirteet ja häiriöt tulivat tutuiksi tieteen ja tutkimuksen kautta. Mukaan mahtui myös surullisia ja syvältä koskettavia tragedioita.
Jos oli vaikeaa ymmärtää tuolloin, median haastateltavaksi joutuneena, olevansa 50-vuotias, vielä vaikeampaa on nyt oivaltaa olevansa 75-vuotias, ja että mennyt runsas pari vuosikymmentä, neljännes vuosisata, ovat olleet tuotteliaimmat vuoteni. Se ei voi johtua pelkästään kehittyneistä välineistämme. Samaa poikaviikaria, jota tuolloin, 50-vuotiaana, minussa vielä kerrottiin löytyvän, en usko oikein tänään enää löytyvän. Ikääntyessä ihminen vakavoituu. Viisikymmentä vuotta sitten tiesin kaiken, tänään en tiedä mitään. Sivistys on oman tietämättömyyden asteittaista oivaltamista.
Jos tämän ikäinen on kovin idealisti, se on koominen ilmiö, siinä missä nuoren ihmisen idealismin kääntyminen kyynisyydeksi surullista seurattavaa. Sellaista kehitystä kuitenkin olen omissa oppilaissani havainnut. Surullisinta on kuitenkin se, etten voi viettää nyt syntymäpäiviäni isäni kanssa samaan aikaan. Hän täyttäisi nyt 110 vuotta. Lämmin kiitos hänelle ja äidilleni. En minä heitä valinnut, kuten en mitään muutakaan matkallani kielemme ja kulttuurimme oppien. En valinnut tietäni, tie valitsi minut.
Tekstit on osin lainausta kirjasta, jota olen lainannut jo aiemminkin. Sen kansilehdellä ja nimilehdellä ovat monelle tutut sanat ”Cluster Art and Art of clusters.” Tuo kirja ja sen tuloksena kotisivuni ”www.clusterart.org” on päivittänyt viestini sekä jakanut kirjani ilmaiseksi ja on toiminut kanavana jo vuosikymmenet saaden välillä jopa satoja miljoonia käyttäjiäkin. Näin painettu kirja on saanut kokonaan uudenlaisen aseman ja paneudun siihen kokonaan eri tavalla kuin sähköiseen kirjaani. Sama pätee niihin atikkeleihin, joita olen vuosikymmenien saatossa kirjoittanut tuhansia joko perinteisiin medioihimme ja samalla sähköiseen mediaan. Niiden julkaisu rinnan kirjan kanssa ei ole suotavaa.
Kirjaa julkaistaessa kyseessä on pääsääntöisesti juuri julkaisun englnninkielinen kirja tyyliin ”Cluster art and Art of clusters” tai vaikkapa ”Social media and economy” etc. Moni on nuo kirjat joutunut varmaan myös tenttimään yliopistossaan. Viimeisi kirjani ”Campa algoritmica – Horologium vitae” – ”Algoriminen kompassi – Elämäntyön kellotaulu” oli tarkoitettu alustamaan jo tätä nyt julkaistavaa muistalmatyötäni. Se mitä on kirjoittanut tai voittanut ei tunnu miltään. Se minkä on hävinnyt tuntuu kaikelta.
Samoin sitä edeltänyt kirjani ”Maailman yhteinen akseli – Axis mundi communis”. Oikeammin 15 viimeistä kirjaani, johdattelivat jo kahden vuoden (2024-2025) muistelmateoksen syntyä. Kaikki nämä kirjat löytyvät kotisivultani ja esitän noista kiireistä sekä kirjojeni synnystä kiitokseni lasteni Outin ja Vellun ohella algoritmeille sekä BoD:n erinoimaiselle tuotantoketjulle. Et sinä elämääsi elä. Elämä se elää sinua. Ja kun sinut on eletty loppuun, elämä jatkuu edelleen.
Kustantajani (BoD) nopea kasvu Euroopan johtavaksi moderniksi alansa kustantajaksi käynnistyi samaan aikaan Suomessa sukuni omistuksessa vielä tuolloin olleen ja samalla digiaikaan siirtyneen kustantamon tapaan Itä-Savossa, Savonlinnassa. Ensimmäisenä Suomessa. Muutoksen airut on usein vähän pienempi toimija kuin suuret mammutit. Niiden siirtymää digiaikaan sai odotella vielä vuosikymmenet. Vuodet aiheuttavat kasvoihimme ryppyjä. Mutta jos luovumme innostuksesta, saamme ryppyjä myös sieluumme.