Bloggeri vai päivälehti?

Lehti on suurin ongelmajätteemme

Olen saanut paljon palautetta koskien keskustelua bloggereista osana mediaa. Bloggeri on mahdottoman huonoa suomea. Yhtään parempi ei ole verkkopäiväkirjakaan. Osalle se on eräänlainen päiväkirjan tapainen mutta pääosalle kokonaan muuta. Käytän itse tätä välinettä viestiessäni sen verkoston kanssa, jossa mukana on tutkijoita, yrittäjiä, opiskelijoita, hallintoa, kehittäjiä jne. On siis oltava kohtuullisen huolellinen sanoissaan
. Vaikeat käsitteet on syytä kertoa erikseen kotisivun yhteydessä. Lehdessä se ei onnistu ja tieteellisissä aikakauskirjoissa harvoin on tarvis. Kollegat kyllä ymmärtävät ja termit tuntevat. Symboliikka ei ole salakieltä mutta tieteenalan ulkopuolella usein vierasta. Joskus on toki syytä täsmentää alaviitteellä ja silloin kyseessä on etenkin termit, joita poikkitieteisesti käytetään monessa merkityksessä. On täsmennettävä mitä tarkoittaa ja mihin yhteyksiin kyseinen käsite kirjoituksessa liittyy. Pelkästään innovaatiolla tarkoitetaan eri kulttuureissa ja eri tieteen harrastajien kielessä kovin erilaista asiaa tai asiakokonaisuutta. Innovaatiopolitiikka ei ole suomalainen keksintö vaan kovin myöhään meille tullut ja silloinkin kapea-alaisena tieteellisteknisenä,pragmaattisena uudistuksena vanhoihin rakenteisiimme.
Verkostosivujen ylläpito siinä merkityksessä, johon itse sitä käytän, tulee varmasti yleistymään. Ero tieteellisen keskustelun, verkostojulkaisujen ja blogien välillä hämärtyy. Samoin näiden verkostojen yhteydet mm. mediaan muuttuvat. Oletan että yhä useammat tieteen, politiikan, talouden jne. myös johtavat henkilöt käyttävät työssään bloggeria. Se miten näitä luetaan ja käytetään ei poikkea verkoston yleisestä toimintalogiikasta. Oleellista esim. paperimediaan verrattuna on se, ettei taakse jää vaikeasti hävitettäviä jätteitä. Näistä paperi on vain yksi. Otan esimerkin.

Menneen sunnuntain (2.7) Helsingin Sanomat sisälsi 78 sivua, josta 47 sivua ilmoituksia tai mainoksia. Niitä en ollut tilannut mutta ne minulle kuitenkin aina kannetaan. Siis 60 % paperimäärästä. Useimmille meistä mainokset ja ilmoitukset ovat osa pakollista painolastia, josta yritämme päästä irti. Blogi ja sähköinen lehti on tässä hyvä apuväline. Sen vuoksi ei tarvitse hakata puhtaaksi kymmentä hehtaari honkaista metsää, ei käyttää myrkyllisiä painovärejä, ei käynnistää rekkarallia Forssasta ja Varkaudesta jne. Ympäristöä suojeleva vihreä toimittaja ymmärtää heti mistä puhun. Eija-Riitta Korhola ja Heikki Aittokoski käyvät turhan poleemista keskustelua ja ohi asian ytimen. Narsisimi on toimittajalla ja poliitikolla syy ja tapa olla julkisuudessa. Kertoa kuinka juuri hän tietää tai häntä tarvitaan. Verkosto ei tästä piittaa. Se odottaa molempien kertovan tarinansa verkoston sisäisenä ilman loukkauksia. Verkoston tapa profiloitua ja tehdä ratkaisunsa ei ole psykologinen, narsistinen. Narsismi on häiriö, jossa ihminen pyrkii kertomaan, kuinka juuri hän on oikessa, kuinka hänen löytämänsä ja itse piilottamansa luut ovat oikeita, kuinka juuri hän on kansalle oikea niin toimitajana kuin poliitikkonakin. Vallan käyttö ja sen halu perustuu narsismiin. Verkosto ei. Se ei tunnista sitä lainkaan. Siinä mielessä bolgi on kasvoton osa verkostoa ja se joko luetaan tai sitten ei. Aivan kuten klusteritaide teoksena ilman nimeä. Sen arvo ei perustu konventioon, tekijänsä nimeen vaan puhtaasti verkoston omiin valintoihin. Narsisti ei voi ymmärtää ikinä verkoston toimintalogiikkaa ja psykologiaa. Narsistin elämässä on aina hierarkiset pelirakenteet, joita verkosto ei tunnista lainkaan.

Teen maalauksia, valokuvaan ja veistoksia on pelkästään puutarhassani liki sata kappaletta. Arvostan kovasti pääministeri Matti Vanhasen isää hänen emeritusprofessorina lämmittämästään nuoruuden harrastuksesta. Täyskokoisen, ihmisen mittaisen kipsistä, sementistä tai pronssista valetun patsaan tekeminen ei ole pieni juttu. Vielä vaikeampaa tämä on jos materiaali on kokonaan uusi ja aiemmin kokeilematon. Se on jo fyysisesti melkoinen urakka. Jos ette usko, tarttukaa saveen, kipsiin ja alkakaa rakentaa muottia. Jos lopputuloksesta on erotettavissa ihmisen hahmot, onnittelen. Jos se katoaa jo savea muokatessa, ei pidä antaa heti periksi. Ehkä haaste vain oli aluksi liian mittava. Ehkä pienempi patsas tai kuppi olisi sopivampi? Suosittelen kuitenkin jotain kevyempää harrastusta ja luovaa toimintaa puutarhassa tai punttisalissa, golfkärryä vedellen saa happea ja hyviä ystäviä, luonto on lähellä. Sauvakävely metsässä ei maksa mitään!

Ei ole mitään syytä moittia professori Tatu Vanhasta hänen tieteestään ja taideharrastuksestaan. Hän on päässyt molemmissa pitkälle ja ottanut vastaan huikeita haasteita. Kovin harva meistä pääsee samalla tasolle kuin Leonardo da Vinci. Mutta hänellä olikin melkoinen koulukunta avustajia. Tatu Vanhasella ei ole. Elämme Suomessa, jossa innovaatio ja luovuus ovat vasta orastamassa osana arkielämämme tarpeita. Kulttuuritutkijoiden mukaan olemme olleet sivustakatsojia ja vasta nyt alamme tulla esille pois pelkästä kulutuksesta itse tekijöiksi, osaajiksi. Siinä on lähdettävä liikkeelle pienin askelin. Olemme ulkoistaneet asiat valtiolle, yhteisölle, muille. Valtio on hoitanut ne tai oudot instituutiot, yrittäjät ja yhteisöt. Entäpä kun verkostoissa ei olekaan instituutioita, valtio ei tule kylään eikä kuntauudistus etenekään kuten odotimme? Yhteisö ei enää toimi tai se on muuttunut uusyhteisöksi, jossa ihmisellä on lukuisia rooleja eikä oikein lainkaan vanhaa työuraa?

Hesarin luovuus näkyy kuvissa. Kun ilmoitukset ja mainokset poistetaan jää vielä 31 sivua täytettäväksi. Uutiset eivät synny nekään tyhjästä. Ne on tehtävä. Sunnuntain Helsingin Sanomissa kuvien peitto noissa jäljellä olevissa sivuissa oli runsas 16 sivua ja tekstin osuus vajaa 15 sivua. Vastaavan haasteen ottaa vastaan joka päivä liki sadan lehden toimittajat ympäri Suomea. Sivumääräkin on liki sama!

Mitä suurempi lehti, sitä koppavampia ja ylimielisempiä ovat toimittajat. Vaikka juttuja tehdäänkin vähemmän. Mitä suurempi yhtiö, sitä narsistisempia ovat sen johtajat ja osa työsntekijöistä. Mitä suurempi kaupunki tai valtio sitä hullummin käyttäytyvät yksittäiset ihmiset narsismissaan. Vai onko hesalainen muka huonompi kuin Rasinmäen kylästä tulevat? Entä jenkki ja me suomalaiset. Suuruus tekee narsismista sairaan. Mitä pienempi ihminen, sitä sairaampi hän on. Varokaa suuria kuntia! Varokaa suuri organisatioita!

Paperilehden on mahdotonta kilpailla visuaalisena välineenä liikkuvan kuvatarjonnan kanssa. Olivat kuvat sitten vaikka kuinka hyviä ja suuria sekä kamerat kuvaajineen osaajina parhaasta päästä. Tässäkin blogi lyö paperilehden ja sen liikkuvat kuvat ovat netissä ylivertaisia. Jos niitä joku katsoo tai haluaa. Harva haluaa. Ellei tahdo ostaa taidetta. Nimetön klusteritaide on ainutta narsimista vapaata luovuutta. Tässä syy Lordin naamioon! Narsimi heijastuu siihen vain katsojan silmistä. Narsisti ei ikinä oivalla klusteritaidetta.

Syy miksi paperilehden tilaan, ovat nämä jäljelle jäävät 15 sivua. Leikkaan talteen yhden artikkelin. Se mahtuu taitettuna rahapussiin. Muut olivat joko jo tuttuja uutisia, sarjakuvia, sääkarttoja, mielipiteitä, joita saan kuulla päivittäin liikaakin. Toimittajan mielipide ja oma ”blogi” ei kiinnosta ellei kirjoittaja ole todella poikkeuksellisen lahjakas. Sellaisia sanataiteen suomalaisia ilmiöitä, joita esim. Jari Tervo edustaa, ei toimittajien joukkoon mahdu montaa. Kirjoittaminen on ankaraa työtä, jonka Tervo osaa. Harvoin toimittajien joukossa on sellaisia helmiä, joiden vuoksi lehti tulisi tilata ja juttu leikata irti. Sähköinen media on sen sanonut jo paremmin ja moneen kertaan englanninkielisenä. Ihmisiä kiinnostavat eniten paikalliset mielipiteet, ei tieto Espoon ja Vantaan valtuustoista. Ne taas löytyvät paikallisesta lehdestä, jossa sivumäärä on juuri tuo 16 ilman ilmoituksia ja suuria kuvakokoja. Toki kaikki jäljittelevät tässäkin toisiaan. Sitä kutsutaan innovaation leviämiseksi, diffuusioksi. Ei uuden oivaltamiseksi. Paperilehti on konventiota ylläpitävä, konservatiivinen ja vanhakantainen media. Sen paradoksaalinen tehtävä on pyrkiä edistämään dynaamista innovaatiota ja syödä samalla pois omat eväänsä. Vallankumous syö lapsensa.

Ostan Iltasanomat mutta unohdan sen tarkoituksella luettuani kahvilan pöydälle. Siellä se on muiden harmina paperijätteenä. Huomenna kukaan ei ole siitä kiinnostunut. Eiliset lööpit eivät myy oli ne sitten vaikka kuinka kirkuvia. En löytänyt mitään minkä olisin halunnut tallentaa, leikata irti. Väsyneelle hyväkin juttu on joskus liikaa. Iltalehti on väsyneen ihmisen media. Aamulla olisin ehkä leikannut jotakin talteen.

Sähköinen blogi on pysyvämpi jäte. Tähän maailman suurimpaan roskakoriin minä voin palata. Se ei jätä saasteita ja aina se on käytettävissäni. Kun professorin luennot aiemmin kopioitiin ja siirrettiin ne kaukaa kiertäneille tuleville poliitikoille, juristeille ja lääkäreille, nykyisin ne ovat odottamassa professorin nettisivulla. Se on melkoinen etu. Sieltä löytyy myös hänen koko tuotantonsa ja julkaisuista tutkimuksessa käytetyt alkuperäisteokset. Sekin on melkoinen ajansäästö. Vaikeat asia on popularisoitu, käsitteet muutettu helppotajuisiksi. Etu sekin on. On vain löydettävä oikeat blogit. Tehtävä oikeat valinnat. Tartuttava saveen, kipsiin ja pronssiseen haasteeseen Venuksen, Afroditeen kuvana. Myöhemmin kun taitoa karttuu aihe voi olla vaikkapa Freudin teoksista koottu narsismin lähde tai oidipaalinen nainen, Hefaistoksen kiro. Sen esittäminen veistoksena on kiintoisa haaste. Onnea matkalle!
4.7.2006
Matti Luostarinen

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts