Luovuus ja retrofuturistinen aika – illuusioyhteiskunta
Palaan vielä luovuuteen ja hybridiin ennen siirtymistä aiheeseen, josta laadin kirjan vuonna 2011 otsikolla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” sekä vuona 2024 kirjan nimeltä ”Hybridiyhteiskunnasta illuusioyhteiskuntaan”. Kirjoitin aiheesta myös vuonna 2025 kirjassani ”Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen – Luovuuden renessanssi”.
Jotta vuoden 2026 ensimmäisestä kirjastani ei synny ontuvaa, otan esille vielä muutaman sivun tätä yhteiskunnallisesti niin tärkeää aihettamme. En avaa enää näitä kirjoja vaan lähinnä muistutan teemasta, jossa hybridiyhteiskunta elää ja voi hyvin. Kun mukana on liki 135 lähdekirjaa sekä näiden avaamat tuhannet artikkelini, myös tutkimusohjelmat tuloksineen ja väitöskirjanikin, rakennan kirjan nyt eläkevuosina tukeutuen jo dokumentoituun ja tutkittuun poikkitieteiseen faktaan. Rakastan faktaa – mikä tahansa on kaunista jos sitä rakastaa. Lihavaksi ruokittu rakkaus taas ikävystyttää.
Yhdysvaltain presidentti Biden kysyi vuonna 2022 puutarhassaan, mihin me olemme menossa. Median mukaan hän on eksyksissä ja tarvitsee taluttajaa. Vastaavasti Kiinan johdon kohdalla samainen media asiantuntijoineen kehottaa meitä lukijoina varomaan kiinalaista viestintää. Siihen liittyy sellaista kätkettyä viisautta, jonka ymmärtäminen edellyttää pidempiaikaista oleskelua Kiinassa. Opit sen kyllä vuosien kuluessa – ”Volventibus annis”. Ja huomaat olevasi väärässä.
Sen sijaan suomalainen sanoo Hämeessä sen mitä tarkoittaakin ja lupaa lähettää sähkölaskun jatkossa päivittäin. Se helpottaa siitä selviytymistä turvautumalla muihin energialähteisiin ja päreisiin hirsien välissä tai ehkä öljylamppuhinkin. Sähkön ja veden toimittaja, vakuutusyhtiö, ei ole koskaan tuomittu lupauksestaan. – ”Voti domnatus”.
Talvi 2026 on ollut ankara ja sähkön kulutus lämmön lähteenä on ollut medioittemme uutisten vakioteemoja. Kun itse käynnistin tutkimustyöni sähkön tuotannosta ja sen tuottajista, vertaillen sähköntuottajia toisiinsa, tämä aihe on minulle liiankin tuttu ja sivuutan sen helposti olettaen näin olevan jokaisen lukijani kohdalla. Näin käy joskus kaikille, ajattelumme on suurpiirteistä ja yleisluonteista, elämän näpertelyä. Puheemme sähköstä tahtoo olla sellaista.
Sähköisten junien kausi vetureina päättyi Forssassa kovin lyhytaikaiseen kokeiluun ja palattiin takaisin kapearaiteiseen, puulla ja höyryllä liikuteltavaan veturiin. Forssalainen hybridiaika elettiin siten jo yli vuosisata muita aikaisemmin. Käsite hybridistä oli muille hitaille silloin vielä vierasta sanastoamme. Ilmiön aiheuttajat vain poistuivat Hämeestä ja se unohtui samalla. Voikaatte hyvin ja taputtakaa – ”Vos valete et plaudite! (Terentius). Myöhemin sähköön ja siitä puhumiseen on palattu myös Hämeessä ja sen seuraaminen nyt eläkeikäisenä loukaa lähinnä virheellisten tietojensa vuoksi.
Käsite ”Agropolis Strategy” kirjanani oli sekin muutettava Hämeessä kehitysyhtiöksi. Toisin oli sovittu idekilpailun tuloksena syntyneeseen ”agropolis stretegiaan” ja sen kirjoittajan kanssa tehtyyn kirjalliseen sopimukseen Forssan Lehdessä siitä julkisesti ilmoittaen. Idean isän ideoita ei ideakilpailun järjestäjä kaappaa itselleen ellei ole toivottoman ylimielinen. Ja pilaa samalla ymmärtämättömyytään koko ideaa, joka samaan aikaan levisi ympäri globaalia maailmaa. Vain Lounais-Hämeessä ”agropolis” käsittenä ja yhtiön nimenä oli tuomittu epäonnistumaan. Sitä ei tarkoitettu strategiana tällaiseen tarkoitukseen. Yhteiskunta ja sen kouristelu on seurausta ilmiöistä, jotka liittyvät myös hybridiyhteiskunnan kouristeluun. Mediayhteiskunta puolestaan kouristelee muista syistä. Elämä on peli jossa kaikki lopulta häviävät.
Rakenteelliset klusterit ja niiden toimivuus edellyttävät kokonaan muuta kuin suomalainen perinteinen kuntahallinto, maakunnat ja yhtiö toiminimineen. Klusterirakenteita ei saa ohjailla mahdollisimman kauas alkuperäisestä ja samalla pragmaattisesti hallittavaksi organisaatioksi. Sote osana maakuntahallintoa on sekin hämäläisessä ympäristössä perinteisen pragmaattinen tapa hoitaa paikallishallinnon tehtäviä maakunnan pääkaupungin kautta Hämeenlinnasta halliten ja valtion rahoittamana ”säästötoimena”. Se että rakenne on susi jo syntyessään, tiedetään toki ja palataan myöhemmin pohtimaan jotain muuta ratkaisua. Poliitikon ääni ei ole enkelin ääni – ”Vox angelica”.
Forssalainen ”hybridi” oli sekin eri asia kuin kiinalainen ja Savossa sillä tarkoitetaan niin ikään eri asiaa kuin Pohjanmaalla tai pääkaupunkiseudulla. Tätä kirjoittaessani Helsingissä käynnistyivät kirjamessut markkinoineen ja lähetin sinne terveiset saatuani eilen muutaman kirjan Saksasta. Aloitimme tyhjästä ja nyt kustantajani on alansa suurin Euroopassa. Siitä puhuttiin ikään kuin viihteenä.
Ilmiö kun viihteenä on ja oli vähintäänkin omituinen. Se toistui samoin joka syksy. En käytä nyt sivistymätöntä sanaa. – ”Vox barbara.”
Kehotin helsinkiläisiä messuvieraita lukemaan kirjani sähköisenä ilmaiseksi kotisivultani sekä säästämään näin suomalaisia metsiä ja varomaan myrkyllisiä painomusteita muutenkin. Te olette maailman valo – ”Vos estis lux mundi” (Raamattu, Matt. 5:14). Elämä on peli jossa kaikki lopulta häviävät.
Rumat ja samalla tilaa vievät kirjahyllyt voi nekin panna päreiksi kuten Suomen Kuvalehden jo kansilehdellään kuvaamat tilaa vievät kielisoittimetkin pianosta alkaen. Näin lehden mukaan fiksuimmat suomalaiset kodit jo toimivat ja kalustavat kotiaan. Myöhemmin uusi sukupolvi siirtää ne kesämökille ja vanha talviasunto autioituu. Voikaatte hyvin ja taputtakaa slummiutuvassa kaupungissanne. – ”Vos valet et plaudite!” (Terentius).
Biotieteissä hybridillä voidaan ymmärtää vaikkapa lajien risteymää, moottoriajoneuvoissa kahta voimalähdettä käyttävää ajoneuvoa, mutta usein myös kyborgin kaltaisia rakenteita, joilla on biologisia ja koneellisia ominaisuuksia. Tekoälyn ja algoritmien jälkeen hybridiyhteiskunnan
merkitys muuttui. Sellainen on yhteiskunnallinen nielu – ”Vorago reipublicae.” Ihmiselämän turhuus kuin joki, ikuisesti ohivirtaava. Mutta ikuisesti virtaava.Jokitutkijana olen tästä vakuuttunut.
Latourin kuvaamassa ”yhteiskunnassa” hybridi on anomaalinen ihminen, luonnon ja teknologian liitos, jossa mukana on sekä aktanttien (actant technology, toimelias teknologia) muodostamia toimijoita, tieteellisen työn erottelijoita sekä ontologista tutkimuskohteen kuvausta
ja analyysiä (ANT Actor-Network Theory).
Uusien käsitteiden taustalla oli lukuisia tapoja pyrkiä vapautumaan etenkin vanhoista suunnittelu- ja yhteiskuntatieteiden luomista malleista ja -käsitteistä, myös institutionaalisista sidoksista ja filosofisista oppirakennelmista. Tämä tapahtuu vuosien kuluessa. – ”Volventibus annis”. Ei kuitenkaan vuosikymmenten, saati satojen aikana.Ei voimalla ja aseilla,”Vi et armis” vaan omasta tahdostamme,”Vestra sponte”.
Omassa tutkimuksessani toimintaverkkoteoria toteutettiin käyttäen lukuisia jo väitöskirjavaiheen käsitteitä ja toimijoita, myöhemmin kuitenkin laajentaen tämä globaaliksi ja luokitellen sosiaalisen median aktiivit sekä jatkaen prosessia delfoityyppisellä (delfoin oraakkeli) tekniikalla poimien tutkimukseen ja kehitystyöhön uusien hybridiryhmien tyyppitapauksia (aktantteja). Samalla myös yrityksiä, medioita, oman toimintaympäristönsä sisäisiä aktantin omaisia keskeisiä yhdistäjiä
(ks. Matti Luostarinen: Hybridiyhteiskunnan kouristelu 2011). Luokiteltiin elänänohjeita. Kun ihmisellä ei ole riittävästi luonnetta hänelle on annettava ohjeita.
Nyt eletään jo syksyä 2024, kuuden kirjan vuottani. Mukana on ihmisen ääni ja latinan kieli. – ”Vox humana” – ”Vox Latina”. Toki myös algoritmien kuningas (samannimisestä kirjastani syksyllä 2024). Muistaen myös kirjat rottakuninkaasta ja agropoliskuninkaasta (Luostarinen 2024: Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa teknologiaa) sekä algoritmikuninkaan esittely. Kun näitä kirjoitti ja luki haastattelujen tuloksia, ihmisten luokittelua koneälyn avulla, monelle elämä luokittui pikemminkin painiksi kuin tanssiksi, hunajan nuolemiseksi okaasta.
Onko kyseessä Jumalan ääni”Vox Dei”vaiko Paholaisen ääni ”Vox Diapoli”vai erottuuko joukosta myös ihmisen ääni ”Vox Humana” ja etenkin Latinankieli ”Vox Latina”. Bruno Latour ja hänen tutkijaryhmänsä korvasivat yhteiskunnan käsitteellä kollektiivi, jolloin yhteiskunnalla ei pyritty selittämään mitään, se oli itse selitettävä.
Vastaavasti omassa tutkimustyössäni ja sen seuraavassa vaiheessa sekä julkaisussa selitettiin uuden hybridiyhteiskunnan muutosvaihetta käyttäen jo olemassa olevia toimijoitamme ja näiden toimintalogiikkaa virtuaalikollektiivisessa sekä, yhteiskuntarakenteiden poliittisen ilmaston muuttuessa, osana taloudellista ja globaalia hybridikollektiivin muutosta. Se oli kuin salainen puhe – ”Vox cladestina”. Unohda kirjoittamani, keskity seuraavaan lukuun sitäkin terävempänä.
Syntyi aluksi käsite uudesta mediayhteiskunnasta (Matti Luostarinen 2008: Uusi mediayhteiskunta. New Media Society), sekä sen jatkona julkaisu “Social media economy and strategy”. Vielä tässä vaiheessa käsite hybridiyhteiskunnasta kollektiivina olisi ollut mielestäni virheellinen tai ainakin ennenaikainen. Myöhempi kehitys ja kokemukset koskien mm. Eurooppaa, Venäjää ja sotaa Ukrainassa olivat merkkejä prosessin keskeneräisyydestä ja jopa odotetusta kouristeluista (vrt.
käsite hybridiyhteiskunnan kouristelu).
Oleellista tässä on se, kuinka totuus on tyranni. – ”Usus est tyrannus” (Horatius). Aktantit pyrkivät muokkaamaan ja muokkautuvat samalla itse. Tämän prosessin ymmärtäminen vei seuraavaan tutkimusvaiheeseen, jossa ympäristöklusterin luontosuhdetta ja kulttuuria oli lähestyttävä erään-
laisen puhdistusprosessin kautta, jossa kyse on luonnon ja kulttuurin yhteisestä hybridistä. Tai paremminkin puhumisemme käytännöstä – ”Usus loquendi.”
Tätä toimintaympäristön muutosta ja aktanttien toimintaa kutsutaan kääntämiseksi ja se on liki vastaava prosessi, jota tavataan myös vaikka kemiassa ja josta myös palkittiin Nobelilla vuonna 2022. Käytännössä hyvin arkipäiväinen ilmiö alan ammattilaisille tänään. Poikkitieteisyys on siten eri asia kuin monitieteisyys tai tieteiden välisyys. Tieteet kun voivat suoraan auttaa toisiaan. Se on elämän käytäntö – ”Usus vitae”. Kun elämä on yksisuuntainen katu syntyy poikkitieteisiä ilmiöitä.
Toimintaympäristön muutosta ja aktanttien toimintaa kutustaan kääntämiseksi. Kemiassa vastaava ilmiö on arkiajattelussamme hiven samaa, joskin molekyylitasolle se näin suorittaen. Kemian tämänvuotisen Nobel-palkinnon saavat molekyylitutkijat Carolyn Bertozzi, Morten Meldal ja Barry Sharpless. Sharplessille Nobel-palkinto on jo toinen. Vuoteen 2026 tultaessa ehtii saada hyvinkin pari palkintoa lisää. Yhdysvaltalaiset Bertozzi ja Sharpless ja tanskalainen Meldal palkitaan niin kutsutun klik- eli napsautuskemian ja bio-ortogonaalisen kemian kehittämisestä. Nobel-komitean perustelujen mukaan he ovat tehneet mutkikkaista prosesseista suoraviivaisia ja vieneet kemian funktionalismin aikaan. Elämä kun nyt on yksisuuntainen katu.
Kyse on siis luonnon ja kulttuurimme yhteisistä hybrideistä. Kääntäminen (bio-ortogonaalinen kemia) toimintaympäristönä (napsauttaminen) on vastaava prosessi, jota omassa julkaisussani oli käytetty jo aiemmin viitaten nettiympäristön muuttuvaan omaan toimintalogiikkaansa.
Innovaatioympäristössä ja reaaliaikaisessa prosesseissa tämä tapahtuu toisin kuin perinteisessä innovoinnissa ja sen hitaammassa diffuusiossa. Tässä teknotiede yhdistää keinotekoisesti erilaisia kehityspolkuja ja käsitteitä ulkopuolella perinteisen tieteen, pohtimatta niiden sisällön vaikutusta itse uuden hybridiyhteiskunnan synnyssä ja syntyvässä kitkassa, hitaassa demokratian kuljettamassa prosessissa. Siinä on hiven samaa kuin savolaisen puheessa, puhumisen käytännössä – ”Usus loquendi”. Kukaan ei ole niin sukkela että ehtisi nauttia elämästä, ellei ole savolainen.
Syntymäpaikan mukaan kulkevat ns. idiosynkraattiset piirteet liittyvät Suomessa regionaalisiin ja samalla spatiaalisiin alueisiin sekä mentaaliympäristöön, jossa mukana on sekä piilotajuista, varhaista lapsuuden sisäistä maailmankuvaa ja ympäristöpsykologiaa, että myöhemmin opittua ulkoista paikkaidentiteettiä. Sen eräitä osia ovat vaikkapa kansallishenki, maakuntahenki, aluehenget ja näitä ylläpitävät toimijat, kuten maakuntakirjallisuus, kirjallisuus yleensäkin, perintei-
nen kouluopetus, urheiluseurat jne. Perinteisellä kouluopetuksella tarkoitan ”kuten on tapana” kuvitelmaa – ”Ut mos est”.
Uudessa tiedossa (ympäristössä) ”miltä maailma näyttää” -tieto lähiympäristöstä hankittuna on muuttunut ja korvautunut sellaisella virtuaalitiedolla, joka vaatii elääkseen erityiset olosuhteet, kuten juuri laboratorioissa tuotettu tietokin. Tässä lähestytään kemiaa ja siellä tehtyjä löydöksiä osana luontoa ja luonnontieteitämme. Tässä uudessa asetelmassa ”runo on kuin maalaus” – ”Ut pictura poesis” (Horatius).
Vanha traditio (myös tutkimuksessa) aluehenget, yhteisö, lähiyhteisön rakenteet ja niiden ylläpitäjät organisaatioineen ovat usein liki dogmaattisia ja niiden myötäily on perinteisesti (myös tutkijoina) liki välttämätöntä sosiaalisen kentän, sen tiedon ja pääoman, näkökulmasta. Mitä pitempään elät sitä kauniimmaksi elämä tulee sekin.
Näin tutkija niin kemiassa kuin sosiologiassa hakee vain jo useaan kertaan avattuja hautoja ja kuljettaa luita haudasta toiseen. Hän on valmis kaikkeen – ”Ut quocumque paratus” toivoen olevansa hyödyksi – ”Ut prosim” toisin kuin käsitteessä – ”Ut prodessem” (kunpa voisin
olla hyödyksi).
Ainut tapa välttää tämä on täysin arvovapaa kuvaus, joka sisältää hybridiyhteiskunnan kaikki rakenteet ja toimijat, sekä inhimilliset että luonnon ja teknologian sisällä syntyvät prosessit. Tässä tutkija on valmis kaikkeen ja mitä kylvät, sitä niität – ”Ut sementem feceris, ita metes
(Cicero). Tässä Bruno Latour on päätynyt samaan kuvaukseen kuten kaksi kemian Nobelia voittanut tutkija omassaan. Tai minä kirjassani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma”.
Se ei voisi olla kuvauksena juurikaan tästä poikkeava. Kyseessä kun on juuri sosiaalisesta ilmiöstä ja sen luonteesta sekä samalla paradigmasta tulkintanamme. Paradigma kun koskee myös tutkijaa ja paradigman muutos asiansa osaavan Nobel komitean työtä. Laturin kohdalla taustalla on hänen kasvuympäristönsä sekä antropologin tausta ja koulutus. Se muistuttaa hämmästyttävällä tavalla ranskalaisen koulukunnan käsitteitä sekä alkaen Claude Levi-Straussin modernin antropologian strukturalismista lähtien.
Olen häntä ja lukuisia muita myös tavannut. – Ut viveret adhuc. Kunpa hän vielä eläisi. Uudessa hybridiyhteiskunnassa tietoa ei voi arvioida tuntematta sen syntytapaa ja arvioimatta myös sen tuottamia tahojakin. Perinteinen ja persoonaton tieto on ongelmallista juuri teknoälyn ja robotiikan seurauksena. Tähän nyt on päädytty ja niin pitkän ajan kuluessa – ”Tanto intervallo”. Elämä on arvokasta jos sillä on jokin arvokas kohde, tiesi jo Hegel aikanaan.
Uusi ympäristö, sosiaalinen media ja sen toimijat, yhteisömedioitten globaali maailma, ei vastaa kysymyksiin, kuka, missä ja milloin tietoa on tuottanut. Nämä tiedot ovat kuitenkin yhtä oleellisia kuin tietää tietolähteen inhimilliset ja puhtaasti teknologiset toimijaosapuolet. Tämä ns. symmetriaperiaate on kirjattu mm. julkaisussani vuosikymmenen takaa (Matti Luostarinen 2011: Social media economy and strategy) jossa on koottu yhteen kuusi jo edellä mainittua julkaisuani,
ja hybridiyhteiskunnan tärkeimmät sen syntyprosessia kuvaavat keskeisimmät tutkimustehtävät, –analyysit, menetelmät ja tutkimustulosten yhteenvedotkin.
Vuoden 2024 julkaisuni, lisättynä edellisen vuoden kirjoillani, kertovat miten merkittävä tekijä algoritmit ovat tuottaessaan niin tekstiä kuin kuvitustakin. Olkoonkin että liki kaikki julkisuni ovat toki 1970-luvun alusta alkaen tietokoneitten analysoinnin läpikäyneitä. Se oli samalla suurten riitojen sovittamista – ”Tantas componere lites.”
Tuolloin tapasin runsaasti professoreja, jotka olettivat tämän ajan olevan vain muoti-ilmiön ja katoavan aikanaan ikään kuin painajaisesta heräten. Jos heidän kanssaan rohkeni olla eri mieltä ja kiirehtiä yliopistojemme teknistä valmiutta, joutui ikuiseen pannaan ja kiroukseen. Lisäksi muotia oli muistuttaa, kuinka nainen vaietkoon seurakunnassa – ”Taceat mulier in ecclesia.”
Ensimmäisen väitöskirjani vuonna 1982 väittelijöitä oli vain muutama kymmenen koko maassa ja joukossa ei ollut naisia. Elettiin sentään jo 1980-lukua. Nyt käsillä oleva julkaisu pyrkii kuvaamaan vuoden 2011 jälkeen tapahtunutta. Samalla sen lähdeluettelon ja blogien avulla välitetään tietoa siitä, koska prosessit ovat syntyneet, miten ne liittyvät kansalliseen ja globaaliin mediaan sekä kuinka toimintaverkossa ihmiset eivät ole enää yksin, vaan osana Michel Callon kuvaamaa kaikkien toimijoiden yhteistä asiayhteyttä ja sen hybridiympäristöä. Yhä useampi pyrkii olemaan jotain jota ei ole ja tekemään sellaista jota emme osaa.
Vain tätä kautta on ymmärrettävissä sellaiset virhepoikkeamat ja väärinkäsitykset, jossa umpioon joutunut toimija saa aikaan lopulta sodan Euroopassa ja Ukrainaa kohdanneen onnettomuudenkin. Äärimmäinen hätätila on siten pienistä aikarajoista kiinni. – ”Tempus ultimum” – ”Terminus”.
Tässä ilmiössä kaikki toimijat; taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset, institutionaaliset, fyysiset,
biologiset jne. on asetettava saman tutkimusmenetelmän yhteiseksi tutkimuskohteeksi eikä pirstottava niitä fragmenteiksi, sektoreiksi sekä ihmisestä (yhteiskunnasta, ideologiasta, teoriasta) itsestään syntyviksi ilmiöiksi. Tässä merkityksessä algoritmien poikkitieteisyys on tärkein elementti. Tällainen rakenne on suunnitelmassa lujasti pysyvä – ”Tenax propositi” (Horatius).
Teesi, antiteesi ja synteesi tuottaa tuloksen, joka ei ole mytomania – eskapismi ja putinismi (Luostarinen 2022: Teesi, antitees, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi). Prosessissa oleellista on pysyminen jaetussa ja yhteisessä käsitteistössä, julkaisufoorumeissa, jotka ovat nekin yhteisiä ja kuvaamistapa mahdollisimman yleinen ja neutraali. Yhteisesti haetut, tiedeyhteisön tai konvention sisäiset ja yhteisölliset kokemukset, ovat pääsääntöisesti epäonnistuneita kampus- tai laboratorioelämän tuotteita hybridikollektiivin käytössä. Vakavasti otettava poikkitieteinen työ ei ole leikkimisen aikaa. – ”Tempus ludendi”.
Niinpä kuvattaessa nekrologia tai vaikkapa yhden henkilön nimiin mennyttä löydöstä, Einsteinin suhteellisuusteoriaa, kohteena ei ole yksityinen henkilö, jota tutkia ja josta kirjoittaa narratiivinen kertomus, vaan kollektiivi prosessi, joka on muuta kuin laboratorio elämä tai kokemuksellinen
lähiyhteisön jakama idiosynkraattinen ilmiö. Hybridikollektiivin syntyä ei voi kuvata kausaalisuhteilla, se on elettävä kollektiivin sisällä ja kirjoitettava tai maalattava, veistettävä sen omien kollektiivisuhteiden kautta arvostaen samalla paikallista tietoa, symmetriaperiaatteita, kollektiivin yhteistä ja jakamatonta organisaatiota, kaikkien toimijoiden (aktanttien) yhteistä hentoa hämähäkin seitin omaista yhdistävää lankaa. Pelkään yhden kirjan ihmistä – yhden kirjan lukijaa ja vain pelkuri kutsuu itseään varovaiseksi ja ahne säästäväiseksi. – ”Timeo hominem unius libri – Timeo lectorem unius libri – Timidus cautum se vocat,sordidus parcu.