Kynttilänpäivä J.L. Runebergin päivänä

Kynttilänpäivä on usein väärään aikaan

2.2.2020 – 5.2.2022

Kynttilänpäivä on usein väärään aikaan, kirjoitta Olli Seppälä ja syynä on suomalainen käytännöllisyys, siis pragmaattinen kulttuurimme. Lainaan Seppälää (3.2.2018) ja sen rinnalla omaa tekstiäni. Samalla muistaen kuinka tämä päivä on monelle J.L. Runebegin päivä sekä tapa viettää sunnuntaita pohtimatta, kuinka huomenna on saamelaisten kansallispäivä. Saamelaiset asustivat näitä maita ja mantuja ennen suomalaisia ja jättivät jälkeensä kaikkea muuta kuin poltetun maan taktiikalla vetäytyvät kulttuurit.

Lapissa vuosia, parhaat vuosikymmeneni talosta taloon kiertäen, tutkijana työtäni tehden hieman samaan tapaan kuin Lönnrot runojaan keräten, pitäisin saamelaisten kulttuuria rajat ylittävänä ja tänne ennen meitä tulleina hyvinkin Runebergin tortun ohittavana juhlana. Jostakin syystä vanhempi kulttuuri ei ole kuitenkaan se arvokkaampi. Venäjän pyrkimys jyrätä alleen Ukraina on merkki menneen ajan paluusta hoitaa kulttuurien väliset ongelmat aseilla ja julmuuksilla.

Suomalaiset ovat sen kokeneet sen sodissaan, ja käsite ”sisu” kiertää parhaillaan elokuvateattereissamme suomalaisena näyttönä siitä, miten kullanhuuhtoja hoitaa aarteensa joskus vähän vaikeimmissakin oloissa pankin pääkonttoriin, saksalaisten poltettua perääntyessään Rovaniemen ja pannen vastaan vanhalle kullanhuuhtojalle.   

Suomalaiset ovat oppineet saamelaisten myötä, kuinka paikallaan pysyvä ja vanhempi kulttuuri kesyttää aggressiivisen sekä käynnistää oman käännytystyönsä. Perinteisesti maatalous ja agraari kulttuuri on kesyttänyt aggressiivisemman ja liikkuvan paimentolaisuuden. Neuvostoliitossa oli mahdollisuus tavata kaikkia mahdollisia kulttuureja ja niiden pitäminen saman totalitaarisen hallinnon alla on osoittautunut mahdottomaksi. Kulttuuriset erot ovat liian suuria. Sen sijaan Itämeren alue ja Pohjola on poikkeuksellisen homogeeninen ja menestyvä demokraattisten valtioiden yhteinen kulttuurimme.

Mistä tämän ajan Kynttilänpäivä ja sen numerosarja muistetaan vuosien kuluttua? Amerikassa pelataan super pelejä niin palloilussa kuin presidenttipelissäkin. Donald Trumpin haastajaa haettiin demokraattien riveistä ja hänen kautensa alkaa olla ohi. Se ei ole helppoa ja halpaa lystiä, 50 kertaa suomalaisten kokemaa mittavampi Yhdysvallat on hankala johdettava. Lisäksi presidentillä on siellä myös todellista, käsittämätöntä globaalia valtaa.

Voimme pilailla hänestä, mediamme pilailevat toimittajineen, mutta vain viihteenä keventääksemme todellisuutta. Me laskemme leikkiä suurista asioista ja pidämme meteliä pienistä. Suomea on usein pidetty Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona. Kekkosen aikana samainen Suomi oli monelle silta myös itään ja ”suomettui”. Tuo aika on paennut palaamatta. ”Fugit irreparabile tempus”. Kerrotaan Vergiliuksen oivaltaneen omana kautenaan.

Me muistamme tämän hetken myös Kiinasta ja heidän tavastaan rakentaa sairaaloita ja eristää kymmenien miljoonien kaupunkeja hetkessä. Karkuteillä oleva virus ja sen pysäyttämisessä käytetään kulttuuria, joka on kaukana suomalaisen soten rakentelustamme.

Joskus oma jahkailumme hävettää silloin, kun suuret ikäluokat ovat iässä, jossa tehostettuja palveluja olisi tarvittu jo vuosikymmeniä sitten. Nyt on havaittu vaikeita puutteita myös pienten lasten mielenterveyden hoidossa. Pienille kunnille on sysätty tehtäviä, joista ne eivät voi selvitä. Kuitenkin ne haluavat pysyä itsenäisinä, jatkaa ymmärtämättä, millainen globaali maailma on vastassa osana lokaalia todellisuuttamme. Augustuksen ohje, kiirehdi hitaasti (Festina lente) ei sovi tämän ajan reaaliaikaiseen elämään.

Tapahtui paradigmainen muutos, jopa ajan ja paikan tieteet kokivat sen oman maailmankuvansa muutoksena. Miten sitten sosiaalisen median ja uuden teknologian käyttäjät maaseutukylissä ja pientaajamissa, pääkaupunkiseudun asettamissa rajoissa eläen. Hybridiyhteiskunta alkoi kouristella ja tämä näkyi myös Venäjällä, tsaarin ajan hallinnon ja uuden ajan modernissa puristuksessa, sodan Ukrainassa aloittaen. Väärät ajat ja paikat menivät mytomaanikoilla ristiin ja syntyi eskapistisia liikkeitä, putinismin mukanaan tuomaa odottamatonta hämminkiä (Luostarinen 2022:Teesi, antiteesi, synteesi – Mytomania, eskapismi, putinismi) Kunnia kuitenkin myös voitetulle (Gloria victis).

Brexit ja britit, sekä Euroopan asema globaalissa kilpailussa, on niin ikään tämän päivän ilmiömme. Venäjä on sekin järjestelemässä jatkossa hallintoaan uuteen asentoon. Koko ajan tapahtuu ja Afrikka on pian ylivertaisesti suurin mantereistamme myös väkiluvultaan, olkoonkin että lähtötilanne antaisi mahdollisuuden hallittuun väestölisäykseen. Britit vanhana imperiumina eivät ole yksin. Skotit sen sijaan ovat.

Suomalaisen on helppo samaistua skottilaiseen nationalismiin, patrioottiin, joka haluaisi kuulua johonkin suurempaan, mutta olla myös itsenäinen. Suomalaiset liittyivät aikanaan EU:n jäseneksi hakien turvaa ja vakautta. Britit ovat antaneet sitä meille ja nyt jäljellä on vain ikivanha Hansa. Me hävisimme tässä kaupassa, ellei nyt sitten Nato ja sen tarjoama turva helpota oloamme. Ruotsin kanssa haettu turvatakuu oli luonnollinen ratkaisu, mutta ei sekään poista puskurivaltion rajaa itään. Ihminen kun on joka tapauksessa jatkossakin ihmiselle susi (Homo hominis lupus est).

Ilmastomuutos ja ympäristö tulee olemaan aihe, josta tämä hetki jää varmasti historiaan. Moni nyt häitään viettävä muistaa oudot ilmaston merkit ja niiden muutokset häittensä aikoihin. Ilmaston oikullisuus on kuin alkava avioliitto. Jatkuuko se kauankin oikullisena vai vakiintuuko, löytyykö kirkkopyhistä jotain myös tulevaisuudessa?

Kirkon asema on koko ajan muutoksen kourissa sekin. Paradigmaiset muutokset ovat Titanicin kannella seilaamista silloin, kun kansakunta on äärimmäisen pragmaattinen ja odottaa sitä kaikilta muiltakin ilmansuunnista piittaamatta. ”Amici, diem perdidiYstävät, olen menettänyt päivän.” Vaikeroi aikanaan Tito.

Aleksis kiven Seitsemän veljestä täytti tätä kirjoittaessani 150 vuotta. Nämä veljekset muistetaan varmaan jatkossakin. Mutta ei taatusti samassa tarkoituksessa ja merkityksessä kuin suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa eläessä. Runebergin päivä ja hänen monet muistomerkkinsä kilpailevat Juhani Ahon kanssa kansakunnan sosiaalisen pääoman muistissa.

Jotkut kirjat jäävät elämään, toiset pitävät elossa. Valtaosa hukkuu ajan virtaan, on aikansa tuotetta ja viihdettä. Mikään ei ole niin vanha, kuin päivän lehti, eikä mikään niin turha kuin entinen ministeri. Jörn Donnerin kaltainen persoonallisuus toki muistetaan ilman kirjojaankin ja ministerin salkkua. Ehkä kulttuuriministerin salkusta olisi ollut hänelle lopulta vain harmia. On vaikea olla kirjoittamatta satiiria ja hänestä olisi kirjoitettu myös sarkasmia. Nerous on lahja, oppiminen ilo (Ingenium munus, discere gaudium!)

Lakot rasittavat istuvan hallituksen pääministeriämme. Naiset hallituksessa avainpaikoilla muistetaan ainakin Suomessa, maailmalla tämä ilmiö unohdetaan. Sen sijaan poliittinen kuohunta ja perinteisten puolueittemme ongelmat ovat osa tätä aikaa ympäri Eurooppaa. Populistiset liikkeet ovat kansanliikkeitämme. Kansaa liikkeineen ei pidä paheksua ja väheksyä, jättää ulkopuolelle. Aurinko paistakoon kaikille (Sol omnibus lucet).

Me muistamme sosiaalisen median ja Trumpin twiitit, Amazonin, Facebookin, Microsoftin ja muutaman tuhat miljardööriä, jotka omistivat enemmän kuin valtaosa kohta kymmeneen miljardiin kohoavasta ihmismassastamme.

Se kertoo taloudestamme, sen rakenteesta sekä ihmisarvoistamme vuonna 2020, sen toisen päivän helmikuisena iltana, kirkollisen vuoden kynttilänpäivänä. On aika vaihtaa kynttilät uusiksi. Seuraavat kaksi vuotta muuttavat kaiken. Tätä kirjoittaessani en sitä vielä tiennyt, mutta aavistin. Kynttilänpäivän ja Runebergin päivä ovat suurten pohdintojen päiviä. ”Difficultatem facit doctrina.” ”Oppi tuo vaikeudet, tieto lisää tuskaa.

Kynttilänpäivä on nimetty Suomessa samalla Johan Ludvig Runebergin päiväksi. Se että kynttilät usein unohtuvat, johtuu Runebergin suuruudesta ja merkityksestä sekä ajasta, jolloin hän eli ja vaikutti lähestyttäessä vuotta 1848 ja Euroopan levottomuuksia, yhtä sen ”hulluista vuosista.” Kirjoitin kirjan hullusta vuodesta kesällä 2022 (Luostarinen 2022: Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022)

Se että kirjoitat kirjan kesästä 2022 otsikolla ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022” muistuttaa myös Runebergin päivästä ja hänen tavastaan vastata aikansa hulluun vuoteen Euroopassa, mutta sattumalta nyt vain Suomessa eläen. Se että kirjoittajan nimi jää mieleen, edellyttää myös tekstiä, joka osuu oikeaan aikaan ja myös muuttaen tuota aikaa ja aikalaisia.

Runeberg muutti, mutta olisi tuo muutos tullut ilman häntäkin. Suuret ajat ja hullut vuodet tuovat mukanaan suuria nimiäkin. Heidät muistetaan mutta hulluus unohtuu. Siitä on muistutettava tulevia sukupolviamme. On kerrottava, kuinka aurinko paistaa kaikille (Sol omnibus lucet)

Nyt vain näitä aikalaisia on liki satakertainen määrä kuin 1800-luvun alkuun siirryttäessä tai pohdittaessa sen syntyä vieraillen Arktisen Babylonin sijaan sen alkuperäisen Babylonin juurilla 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Välineet ovat muuttunet ja väkiluku kasvanut, mutta tilaus kirjoitetulle tekstille myös sähköisenä säilynyt. Yksi keskeinen prosessin kirjoittaja oli luostarilaitos, jolloin oma nimeni ja suvun historia sitoo sekä velvoittaa myös minua. Ei toki Runeberg ja hänen sukunsa. Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy (Vox audita perit, littera scripta manet)

Runebergille pyhitetty päivä

Runebergin ”Maamme laulun” ja koko Vänrikki Stoolin tarinoiden taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen vuonna 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen. Tämä on syytä muistaa Runebergistä ja hänen ajastaan, aikalaisistaan.

Runebergistä tuli jo eläessään ”Suomen ensimmäinen suurmies”. Runebergin päivää juhlittiin aina 5. helmikuuta hänen 50-vuotispäivästään asti. Myöhemmin Porvoon teinit alkoivat käydä laulamassa Runebergin ikkunan alla tämän syntymäpäivänä.

Kuollessaan Runebergiä oli saattelemassa koko tuon ajan eliitti. Runoilija, kirjailija, pappi, professori ja toimittaja oli loistava sanankäyttäjä myös puhuessaan mutta eli viimeiset vuotensa halvautuneena. Aivoverenvuoto sattui hirvimetsällä runsas vuosikymmen ennen hänen kuolemaansa.

Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan sanakäyttöön, siihen, että pystyy herättämään tunteita, sekä että puhuu kauniisti ja vuolaasti. Runeberg lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisille. Näin ainakin suomalaista Wikipediaa lainaten. Runoja lausuva mies on epäilemättä tuohon aikaan ollut naisten suosiossa. Itse lausuin runoja lapsena, toki vielä lukiossakin, eikä siitä ollut minulle muuta kuin vahinkoa jatkuvan kiusanteon muotona. Opin vihaamaan lyyristä kieltä.

Me tunnemme toki Runebergin jo kouluajoiltamme. Minä etenkin koulumme runot lausuvana alkaen jo ennen kansakoulua. Seuraava on Wikipediasta lainattua. Omat kokemukseni ja kirjoitukset kun hänestä liittyvät myös muistelmiini, joissa vuosi 1850 merkitsi käännettä sukumme purjekunnan veneen hukkuessa Kallaveteen. Sisävesiemme tuhoisin onnettomuus tuli varmasti myös Runebergin ja tuon ajan eliitin tietoon. Jostakin syystä siitä vaiettiin. Sekin oli syy vihata ihmisiä, jotka peittelivät tahallisen rikoksen ja sen seuraukset suvulleni ja sen antamalle tuelle luostarilaitosta ylläpitäen.

Luostarilaitoksen veronmaksajat liikkuivat muuallakin kuin omia rantoja koluten Kallavedellä. Veneen aironpaikan sai maksamalla tai omalla työllään. Purjekunnalla oli useita veneitä, viikinkimallisia ja todella suuria. Kaskimailla asuvat olivat liikkuvaa sorttia muutenkin kuin luostarilaitoksen veronmaksajina ja purjekuntia omistaen. Onnettomuuden aikoihin Runeberg oli parhaassa iässä oleva mies ja osasi lukutaidon ja lehden teonkin.

Samalla suhde luostarilaitokseen sen veronmaksajina, lampuoiteina, muuttui. Sama koskee luonnollisesti muita, tuon ajan vaikuttajia, joista aiemmin vaikkapa Isak Pihlman, Henrik Tavast tai Ståhlberg sukuina tai henkilöinä ovat tuttuja historiastamme tai sukuni, sukunimeni historiasta sukupuuta seuraten. Tavast antoi nimensäkin Hämeelle (Tavastland).

Kansallisrunoilijamme Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Lorens Ulrik Runebergin isä oli muuttanut Suomeen 1760-luvulla Jämtlandista Ruotsista ja Anna Maria Malm kuului pietarsaarelaiseen Malmin kauppiassukuun, jonka juuret niin ikään lienevät olleet Ruotsista Wikipediaan uskoen. Brittiläinen Wikipedia näyttäisi unohtaneen Suomen historiasta Urho Kekkosen. Olen siitä heitä huomauttanut.  

Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta. Hän itse vietti kuitenkin syntymäpäiviä helmikuun viidentenä. Isä näki Johanin ensi kerran tämän ollessa kolmevuotias. Siinä ei ole mitään kummallista, pohtien tuon ajan tapaa liikkua merillä. Varsinkin jos oli osa purjekuntaa ja maksoi veronsa luostarilaitokselle. Oli pakkokin liikkua muitten mukana tai muuttaa muualle. Elää helpompaa elämää.

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrinen ja eeppinen runoilija toki muidenkin kuin suomalaisten kokemana. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi etenkin aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä. Toki oli paljon muitakin kuin Runeberg ja Lönnrot, mutta historia tahtoo henkilöidä tapahtumat. Kuten nyt vaikkapa sodan Ukrainassa ja putinismin.

Hän, Runeberg, loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta sekä antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Hän nousi suurmiehen asemaan ja Runebergin päivää alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan. Sellainen on varmaan harvinaista yksituumaisuutta. Ei oikein onnistuisi tänään.

Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Hänen tunnetuin teoksensa on Vänrikki Stoolin tarinat, johon kuuluu yhteensä 35 runoa. Runot kertovat vuosien 1808–1809 Suomen sodan sankareista. Fredrik Paciuksen säveltämänä kokoelman avausrunosta ”Maamme” (”Vårt land”) tuli Suomen kansallislaulumme. Yksi Vänrikki Stoolin tarinoissa toistuva, ja ilmeisesti Runebergille läheinen teema, on köyhien ja vähäisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava onni, joka kompensoi heidän osattomuuttaan.

Siinä on jotain myös oman aikamme Suomesta. Sosiaalinen pääoma periytyy isältä pojalle. Köyhyyden estetisointi oli tuon ajan ilmiönä myös kuvataiteilijoiden käyttämä tapa romantisoida kaskenpolttajien elämää.

Tuon ajan runoilijoiden, opettajien ja pappien tehtävä koettiin toisin kuin mitä tänään ymmärrämme. Ilmiö on vain juuri nyt 2020-luvun käynnistyessä vahvasti uudelleen esillä sitten edellisten sotiemme. Ei Venäjä ja Ukraina tätä aikaa yksin ole meille tarjoamassa. Elämme tieteissä ja taiteissa kokonaan uutta ilmiötä, jossa maailmankuvamme on muuttunut, paradigmainen vaihe etenee ja syvenee koko ajan.

Runebergin merkitys suomalaisen identiteetin rakentajana yhdessä tuon kauden muiden merkkihenkilöittemme kanssa oli ratkaisevan suuri. Euroopan levottomuudet ja omat kokemuksemme, sekä samaan aikaan esiintyneet hengelliset ja kielelliset lahjakuudet kohtasivat toisensa tavalla, jota on vaikea tänään huomata muussa, kuin muistomerkeissä sekä juhlapäivissä, katoavassa kielemme käyttäjien siinä identiteetissä, joka on sidoksissa lyyriseen tai prosaistiseen kirjallisuuteen, mutta myös kuvataiteisiin ja musiikkiin. Näin myös Runeberg oli paljon muutakin, kun vain lyyrinen ja eeppinen runoilija. Hän oli myös taitava poliitikko, saarnamies ja kansan rakastama oman aikamme julkimoa muistuttava henkilö.

Ei ole väärin puhua myöskään koulukunnasta, jota hoitivat mm. aiemmin Isak Pihlmannin kaltaiset professorit. Meiltä oli lähtöisin hyvin varhain myös yliopiston rehtoreita Pariisissa. Olisi outoa unohtaa kokonaan luostarilaitos ja sen hoitamat myöhemmin yliopistojen ja museoiden sekä kirjastojen kautta rakentuva sivistystyö.

Runebergista kynttilänpäivään

Kynttilänpäivä on leimallisesti vain kirkollinen juhlapyhä. Sen merkitys kansalaisten keskuudessa on kovin vähäinen. Kynttilänpäivällä on kuitenkin pitkät perinteet. Sitä on vietetty kristikunnassa erillisenä juhlana 300-luvun puolivälistä lähtien. Kynttilänpäivä päättää kirkkovuodessa joulun juhlajakson.

Päivän nimen (latinaksi Candelaria) taustalla on vanha katolinen tapa vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Osin tapa on käytössä vieläkin, vaikka siitä luovuttiin liturgiauudistuksen yhteydessä vuonna 1969.

Päivän raamatullisena aiheena luterilaisessa kirkossa on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin 40 päivää syntymän jälkeen sekä jumalallinen valo, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi ihmisille. Kynttilä onkin kirkollisessa symboliikassa muistamisen ja toivon merkki. Kynttilänpäivänä alttarilla on kuusi kynttilää. Päivän liturginen väri on valkoinen, ilon ja toivon väri.

Myös ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa 2.2. aiheena on Herran temppeliin tuominen. Katolisessa kirkossa kynttilänpäivä on myös Maria-juhla. Sen ajankohta on 40 päivää Marian synnyttämisen jälkeen. Silloin Maria tuli temppeliin puhdistautumaan. Sen vuoksi kynttilänpäivä on myös Suomessa tunnettu nimellä Marian puhdistautumispäivä.

Jotta kynttilänpäivän ja Runebergin päivän voisi yhdistää muistaen myös huomenna vietettävän saamelaisten kansallispäivän, joudun lainaamaan professori Janne Saarikiven tekstiä Helsingin Tuomas messussa vuodelta 2020.

Toki voisin lainata myös joistakin noin 5000:sta omasta ”messustani” tai muistelmakirjoistani, palaten samalla luostarisukuni historiaan ja etenkin vuoteen 1850, jolloin sukumme vanhin kirkkovene hukkui juhannuskirkolta Kuopiosta palatessaan ja vei mukanaan luostarilaitoksen lampuoitien, veronmaksajien, avainpelaajat, yli 30 soutajaa, miehiä ja naisia, pois verovelvollisten joukosta. Ne naiset ja lapset, jotka poistuivat myrskyssä veneestä kesken matkan, jatkaen jalkaisin kohti noin runsaan 3000 hehtaarin kotitilaansa, pelastuivat.

Joukossa myös silloin kymmenvuotias isoisäni isä Olli Luostarinen. Hänen, orvoksi jääneen pojan, hukkunut äitinsä oli omaa sukuaan Reinikainen, kuten myöhemmin myös oma äitini. Tätä isäni ei tiennyt. Minä tiedän tänään. Ollin vaimon suku oli Mykkäsiä ja hänen isovanhemmistaan löytyvät Tavast (Tavasland ja Hämeelle nimensä antanut), Ståhlberg ja vaikkapa Isak Pihlman opettaen Helsingin yliopistossa papeille professorina pyhiä kieliä ja retoriikkaa, puhetaitoa.

Ståhlbergin ansiot me varmasti muistamme presidenttinämme valtiomuotoa ja lakejamme rakennellen.

Piispan sauvaa Isak ei huolinut. Mehän muistamme vielä, miten Henrik piispalle kävi Lallin kanssa kisaillessaan. Narraation luonne historiassa on usein liioitteleva ja niin myös toki piispa Henrikin kronikassa.  

Professori Isak Pihlman keskittyi kouluttamaan hyviä puhujia suomalaisille, kuten nyt vaikkapa Runebergin kaltaisen nuoren tulevan kansansivistäjän kohdalla, joka tunnettiin erinomaisena puhujana. ”Puhuu kuin Runeberg”.

Kirjani painetaan nykyisin Saksassa, luostarilaitoksen ympärille syntyneessä kaupungissa, jossa vietetään vuosittain juhlaa alkaen vuodesta 1951. Se on samalla syntymävuoteni ja muistelmakirjani nimenä ”Cluster art and Art of Clusters 70 years”. Täytin siis käsitteen ja kirjan ”Cluster art and Art of Clusters” manifestin kirjoittajana tuolloin 70 vuotta, mutta niin täytti myös tuo kirjojeni kustantaja ja painaja Saksassa, luostarilaitoksen juhlana. Ei toki omanani. Itse luostarilaitos oli ja on vuosituhansien ikäinen.

Olkoonkin, että satuin olemaan juuri luostarilaitoksen tuotetta, mutta väitellyt yliopistoissamme sekä luonnontieteissä, että ihmistieteissä erikseen ja myös yliopistoja vaihtaen. Puhujalahjojani rasitti tosin potilasvahinkona kirjattu ja kahteen kertaan samalla lääkkeellä aiheutti myrkytys. Henki kuitenkin säilyi.

Potilasvahinkoja sattuu Yhdysvalloissa hoitovirheitten rinnalla runsaasti verrattuna Suomeen. Oikeammin yhdessä ne ovat yleisin kuolinsyy Yhdysvalloissa. Meillä niitä ei tapahdu tai kirjata käytännössä juuri lainkaan. Toki jo tänään, kun mukana on vakuutus, jonkin verran Suomessakin. Moneen kertaan sattuessa ne ovat omituisia vahinkoina ja potilastietoihin merkittyinä sekä samaa hengenvaarallista lääkettä yhtenään käyttäen.

Nyt kun potilasruuhkat ovat kasvavia ja hoitajien mahdollisuus selviytyä ruuhkautuvista hoidettavien jonoista, vahinkojen määrä kasvaa jo ruuhkien seurauksena ja se näkyy tilastoissamme, kuolemantapauksissa. Hoitamatta jääneet ovat yhteiskunnallinen ongelma ja sellaisena yhtä uskottava peiteltävä, kuin Kallaveteen hukkuvan purjekunnan veneen onnettomuus meriä purjehtivien ammattilaisten käsissä. Siitä ei ollut syytä kirjoittaa sen enempää. Lehdessä se kuvataan liki samoin kuin Titanicin onnettomuus elokuvana nähden.

Vene nousee lopulta pystyyn, kymmenien metrien korkeudelta putoilevat ruhjoutuvat matkalla ja lopuksi kaksi vieraan venekunnan edustajaa pyrkii pitämään kaunista nuorta naista hengissä köyttäen tämän kaatuneen veneen päälle. Myöhemmin hän kuolee ja huuhtoutuu vielä kevätkylmään Kallaveteen. Kaksi henkiin jäänyttä noudetaan vieraan veneen voimin ainoina tapahtuman todistaneina medioillemme.

Olen sen kirjoittanut muistelmiini. Aloitan sen juuri tästä, veneen rakentajien työstä.  

Tuon ajan mediamme ei ollut kiinnostunut sellaisista epäkohdista, joista tänään mediamme saavat näkyvimmät otsikkonsa. Näin myös Runeberg oli oman aikansa tuote toimittajana. Sen sijaan Tavast nosti esille kirjelmissään mm. papiston juopottelun, josta häntä myös nuhdeltiinkin.

Omalla kohdallani pitkien, useiden tuntien luentojen pitäminen kävi kuitenkin mahdottomaksi. Oli hakeuduttava tehtäviin, jossa mykkyys on ansio sinänsä. Laboratoriotyöt ja perustieteet ovat sellaisia. Poikkieteisen yhteistyön monitieteisesti voi hoitaa nykyisin sähköisesti ja myös klusterirakenteina sekä robotiikan avulla sitä samalla kehittäen. Isosisäni veli Ilmari Luostarinen Enso Gutzeitin johdossa oli pitänyt valintojani oikeina mutta tietä pitkänä. Lapin sodat, koskisodat viimeisenä, oli saatava loppumaan ja viimeiset kosket suojeltua, vahingot korvattava. Poltettu Rovaniemi sai yliopistonsa, jossa kouluttaa juristeja. Ilman tiedeyhteisön traditiota, luostarilaitoksen läsnäoloa, tällainen ilmiö oli vaikea toteuttaa hetkessä.  

Hämeestä tällainen laitos (Mtt/Luke) löytyi ja vieläpä hyvin suljetun maaseutuyhteisön sisältä. Sen sijaan kansainväliset yhteydet toimivat paremmin kuin perinteisessä yliopistossamme. Laboratoriot olivat nekin muuta kuin opetusvälineitä. Niillä tehtiin tiedettä ja myös tieteen sovelluksia. Alan osaajat olivat varmasti tähän tehtävään koulutettuja ammattilaisia.  

Sen sijaan yliopiston kaltaisen laitoksen sijoittaminen maaseutupitäjään ei sellaisenaan ollut loppuun saakka pohdittu, olkoonkin että tuon ajan poliitikot hakivat hajasijoittamisella maaseutumme parasta. Syntyi ns. psykososiaalisia ongelmia, joiden taustoja myös tutkittiin jopa väitöskirjaan saakka kahdessakin yliopistossa.

Niiden korjaaminen hallintoa muuttamalla ja laitoksia yhdistämällä oli eräs suosittelemani toimenpide. Ne on sittemmin myös toteutettu. Verkostorakenteet ja klusterit (Luostarinen: Agropolis strategy) sen sijaan jäivät Suomessa puolitiehen, mutta toteutuivat liki kaikilla mantereilla kiitettävällä tavalla seuraten kunkin toteuttajan omia vahvuuksia. Sama koski sosiaalista mediaa (Luostarinen: Social media economy and strategy)  

Luostarilaitos – ihmiskunnan tulevaisuus

Meri Toivanen 4.2.2020

”Väitän, että tarvitsemme luostariviisautta enemmän kuin koskaan”, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi sanoi saarnatessaan Helsingin Tuomas messussa. Saarikivi piti saarnansa viime sunnuntaina (4.2.2020), kynttilänpäivänä, Helsingin Agricolan kirkossa.

Saarikivi totesi, että tuhannen vuoden ajan luostarit toimittivat Euroopassa ja Lähi-idässä kaikki yliopistojen, arkistojen ja museoiden tehtävät. Saarikivi huomautti, että vaikka luostareissa oli tietoa ja älyn voimaa, laitos oli nykyiseen tietojärjestelmään verrattuna konservatiivinen ja varovainen. Innovaatioita ei etsitty vaan pikemminkin pelättiin. Omaa erinomaisuutta ei korostettu.

Voisi ajatella, että luostari ei ole nykyaikainen paikka. Minä väitän toisin. Väitän, että luostarit ovat ihmiskunnan menneisyys, mutta myös tulevaisuus”, Saarikivi sanoi. Samalla hän unohti kuinka luostarilaitokset hoitivat myös koulutuksen ja tiede syntyi sekin niiden sisälle, innovaatioita haettiin, kirjapainotaito, kuvataiteet, monen osaajan klusterit ja verkostot ovat luostarilaitoksen sisältä syntyneitä. Hiljentyminen ja humanismi on alkujaan sieltä, siinä missä kirjapainotaidon kehittyminenkin.

Hän jatkoi, että maailmassa, joka on tukehtumaisillaan hiilidioksidiin, raskasmetalleihin ja myrkkyihin, tarvitsemme ajatusta, että maailman keskipiste ei ole talous ja kasvu, vaan sivistyksen, kulttuurin ja luonnon säilyttäminen.

Kristinuskossa on kysymys siitä, että käännymme pois omasta itsestä. Samalla käännymme kohti sitä, mitä kutsutaan Jumalaksi, elämän todellista merkitystä ja arvoa kohti.”

Saarikiven mukaan maailmassa mitataan koko ajan, kenellä on jotakin toista enemmän, oli se sitten rahaa, rakkautta, uraa, suosiota, äänestäjiä, liikevaihtoa, someseuraajia, klikkauksia, palkintoja kauneuskilpailussa, kovempi maratonaika tai isommat lihakset.

Kynttilänpäivän evankeliumi kertoi vanhasta Simeonista, joka tapasi Jeesus-lapsen Jerusalemin temppelissä. Saarikivi totesi, että Simeon on täydellinen vastakohta lähes kaikelle, mitä nykyisin pidetään arvossa. Hän ei ole uraihminen tai menestyjä. Hän ei ole nuori eikä seksikäs. Hänen elämässään ei ole kiintoisia elämyksiä, eikä se ole viihdyttävä.

Simeon istuu koko elämänsä paikallaan samassa paikassa ja odottaa. Mikä voisi olla typerämpää? Yhteiskunnassamme vallitsevan retoriikan mukaan aika on hupeneva resurssi, joka tulee käyttää”, Saarikivi sanoi.

Hänen mukaansa tehtävämme on kääntyä ja muuttaa itsekäs elämämme toisten palvelemiseksi.

Älä valitse omaa itseä, valitse lähimmäinen! Älä valitsee omaa elämää, valitse toisten elämä! Älä valitse omaa juttua, valitse toisten jutut! Äläkä valitse menestystä vaan valitse luostari! Valitse yhteys pieniin, köyhiin, sairaisiin, hylättyihin, halveksittuihin. Siellä on Jumala, valo”, Saarikivi saarnasi.

Monessa luterilaisessa seurakunnassa kynttilänpäivänä vietetään perhemessua. Tuon päivän tv-jumalanpalvelus lähetetiin Elimäen kirkosta kello 10 alkaen. Jumalanpalveluksessa saarnasi Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Liturgina on Elimäen seurakunnan kirkkoherra Kirsi Hämäläinen.

Kynttiläpäivän vaihteluväli on 2.2.–8.2. paitsi silloin, kun laskiaissunnuntai osuu samaksi päiväksi, jolloin kynttilänpäivä siirtyy edelliseksi sunnuntaiksi. ”Dixi et animam levavi” – ”Olen puhunut ja huojentanut mieleni.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts