Sumu tihenee – riskit kasvavat

Fluctuat, nec mergitur - Vaapuu, vaan ei uppoa 14.04.2020 Pariisin kaupungin motto ”Vaapuu, vaan ei uppoa” sopii hyvin eurooppalaiseen ja samalla suomalaiseen mielialaan, jossa Suomen talouskasvun IMF ennustaa seisahtuvan tänä vuonna nollaan. Kansainvälisen valuuttarahaston suhdanne-ennuste pitää mahdollisena, että keskuspankit joutuvat kiristämään rahapolitiikkaa edelleen tai ainakin pitämään sen kireänä ennakoitua pidempään. Näin vaalien jälkeen ja uutta hallitusta muodostettaessa kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) varoitukset uusimmassa suhdanne-ennusteessaan maailmantalouden kasvaneista riskeistä on otettava todesta myös Suomessa. Valeissamme kun velalla eläminen…
Read More

Populismi

13.04.2023 Täydellisen mustan metsästä Vincent van Gogh Vaaliemme myötä, valtaosan kansasta äänestäessä joko poliittista oikeistoa ja siellä mieluummin konservatiivisia ehdokkaita kuin liberaaleja, herää kysymys, mitä on olla Suomessa populisti? Erityisen äänekkäitä ovat olleet mediamme, sekä sosiaaliset että epäsosiaaliset. Vielä tutkijana kenttää lomakkeineni oppilaitteni kanssa kiertäen, 1970- ja 1980-luvuilla, valtaosa haastateltavistamme sotki käsitteet sosiaalinen ja sosialistinen, jolloin näitä oli välteltävä, ettei syntyisi turhia väärinkäsityksiä ja joskus jopa aggressioita. Nuoret opiskelijani oli jopa pohjoisessa liikkuen vakuutettava henkensä…
Read More

Ad surdas aures canere – Laulaa kuuroille korville

Mikä ihmeen Minskyn hetki - Oliko eurokriisin syynä ahne salkunhoitajakapitalismi? Jotkut vuodet ovat muita merkittävämpiä. Omissa kirjoituksissani korostuvat vuodet 2011, 2015 ja 2022.  Vuonna 2011 käynnistyivät Saharan pohjoispuolisten arabi-islamilaisten valtioiden vallankumoukset. Pohjola ja Norja muistaa vuoden terrorismista ja Japani tsunamista. Palaan tähän usein. Kertaus on opintojen äiti. ”Repetitio mater studiorum est.” Vuosi 2015 oli puolestaan talouden ja pankkien kriisiytymisen aikaa, jolloin samaan aikaan myös Suomi sai omat pakolaisensa Tornion kautta ja tähän virtaan herätettiin myös…
Read More

Gloria victis – Kunnia voitetuille

Jytkyvaalien jälkilöylyt 11.04.2023 Kuka muistaa mitä tapahtui vuoden 2011 eduskuntavaaleissamme? Syntyi Timo Soinin ympärille rakentunut ”jytky”. Mistä meillä keskusteltiin ennen näitä vaalejamme? Otan yhden esimerkin viikkoa ennen vaaleja käydystä väittelystä Forssassa ja sen talousalueella kohuvuodelta 2011. Vastasin silloin paikallisen kirjoittajan minulle osoitettuun kritiikkiin ennustaen Timo Soini ympärille syntyvän ”jytkyn” sekä samalla sen juuret. Muistamme vuoden tapahtumista Japanissa, Norjassa, mutta etenkin arabi-islamilaisessa maailmassa Saharan pohjoispuolella. Mayakansan ennusteesta vuosituhansia takaperin. Miksi käydä läpi näin vanhoja muistelmia, kun…
Read More

Ora et labora

Ora et labora – rukoile ja tee työtä Miten ja miksi syntyi luostarilaitos 10.04.2023 Olen kirjoittanut teksteissäni runsaasti globaalista luostarilaitoksesta ja myös omamme hieman vaatimattomasta historiasta. Olkoonkin että Valamon historia on kaikkea muuta kuin vähäinen. Tänään en kirjoita omiani vaan lainaan sellaisen henkilön tekstiä, joka on paneutunut aiheeseen viran puolesta, eli on pappismunkki ja samalla tuntee aiheen varmasti uskottavalla tavalla. Hänellä on ollut aikaa ja taitoa paneutua aiheeseen luostarilaitoksen sisältä sen nähden ja kokien. Omani…
Read More

De visu – De auditu – De olfactu

Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa 09.04.2023 Palaan pääsiäispäivän kuvauksessa vuoteen 2012, jolloin Mayakansan ennusteen mukaan täytyi tapahtua jotain poikkeavaa. Toki vuosi saattoi olla myös 2011. Kirjoitin tästä romaanin 1970-luvulla ja se julkaistiin runsas vuosikymmen myöhemmin. Se sai myöhemmin myös jatkoa. Arctic Babylon 2011, 2015 ja 2022. Oleellista on, että nämä tuon ajan almanakkaa ylläpitäneet Mayakansa edustajat käyttivät siinä myös sellaista ajan yksikköä, joka ulottui vuosikymmeniksi ja jopa vuosisadoiksi ohi perinteisen almanakan. Miksi näin oli, mihin…
Read More

Dum spiro, spero

Niin kauan kuin hengitän, toivon 08.04.2023 Tänään vietämme lankalauantaita mutta samalla myös romanien kansallispäivää. Hain googlaten aiheeseen liittyviä tekstejä suomalaisille ja valitsin niistä opetushallituksen tarkoitukseen laatiman lyhyen kuvauksen opettajille ja lapsille. Omat muistoni lapsuudesta ovat 1950-luvulta. Romaneja tapasi suomalaisen maaseudun raiteilla ja he vierailivat myös kotonani, yöpyivät usein myös naapurissamme, jossa tilaa tähän tarkoitukseen oli enemmän. Lisäksi naapurimme olivat karjalan evakkoja ja vieraan vastaanotto oli Savossa helpompaa kuin mitä kantasuomalaisten ja savolaisten kokemana. Näin ainakin…
Read More

Millainen hallitus maallemme?

07.04.2023 Vaalikonevastausten perusteella sekä kokoomus että perussuomalaiset olisivat valmiita heikentämään ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Sdp taas on jyrkästi sitä mieltä, että ansiosidonnaista ei saa heikentää. Näin kertoo Helsingin Sanomat otsikolla ”Talousasioissa kokoomus ja Sdp ovat kaukana toisistaan 6.4. 2023). Toisaalta hallituksessa kaikki asiat tahtovat olla joko taloudellisia tai kytkeytyä tavalla tai toiselle juuri talouteen. Esimerkkinä vaikka lehden toimittaminen ja kirjoittaminen ylipäätään vaikkapa kirjailijana. Kirjallisuus kun on tänään maassamme ja vähän muuallakin ahtaalla. Nykyään kun edes nimekkään kirjailijan…
Read More

Pitkäperjantain aaton media-antia

2018 – 2023 On aika palata vuoteen 2018 ja hakea taustoja tapahtumille tuon hetken pitkänperjantain pohdinnoistamme. Viiden vuoden aikana on tapahtunut muutakin kuin vain pandemia ja sota Euroopassa sekä Suomen liittyminen Natoon. Vaalit kun näyttäisivät kertovan muustakin kuin vain viimeisimpien hetkien taustoista ja tapahtumista. Palataan siis hieman lähihistoriaan ja pohditaan uudelleen, mitä meillä on koettu, ja kuinka se sopii oman aikamme tulkintaan, ilman sarvia ja hampaita. Tulkinta kun jääköön lukijalle. Näin siis tasan puoli vuosikymmentä…
Read More

Debatti Facebookissa – Tempora aspera vivimus, amice bone

Debatti Facebookissa Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Tempora aspera vivimus, amice bone. 05.04.2023 Samaan aikaan, kun maamme liittyi juhlavin menoin ja lipun nostoin Naton nyt viralliseksi jäseneksi, Suomessa käytiin toki ensisijaisesti keskustelua vaaliemme tuloksesta ja hallituksen muodostajan tehtävästä. Vaalit kun toivat poikkeuksellisen tuloksen ja tuloksen analysointi käynnistyi välittömästi. Samoin tulevan hallituksen kokoonpanosta ja tehtävistä. Samalla pohdinta äänestyskäyttäytymisemme muuttumisesta taktiseksi laskelmoinniksi yleistyi sekin. Etenkin vasemmalla keskittäminen yhdelle puolueelle tuli osaksi tätä keskusteluamme ja selitti puolueiden väliset…
Read More